tarot-katsojlle

Viisi paikkaa joita olen hakenut, onko mikään niistä tuleva työpaikkani? Tarvitsen määräaikaista työtä. Olen tummahiuksinen nainen, n.30-v. Entä kertooko kortit, saammeko perheesemme vielä vauvan?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mennyt:
Liittyy vahva tuntemus siitä, ettei elämä oo mennyt aivan omien suunnitelmien mukaan ja joku isohko pettymys, joka vaikuttaa jollain tavoin vielä tähän päivään.
Nyky:
Tähän työnhaku asiaanko? liittyy jo pidemmän ajan haasteet. Tilanne ahdistaa sua selkeästi kovasti, rahatilanne tiukilla ja näin ollen on vaikea ajatella positiivisesti.
Tuleva:
Nää nyt tekemäsi työhakemukset eivät vielä näyttäisi tuottavan toivottua tulosta. Neuvoa suunnitelmien/taktiikan muutokseen.
Parisuhteeseesi tulee sit hetken kuluttua ulkopuolelta jokin PÄÄTÖS tehtäväksi joka mitä ilmeisemmin liittyy sun työkuvioihin koska sitten näkyy taloudellista helpotusta ja sen tuomaa mukavuutta. Kumminkin tähän työtarjoukseen tulee liittymään jotain josta ette meinaa päästä puolisosi kanssa yhteisymmärrykseen. Sä innostut mut toinen tahtoisi jarrutella tuntiessaan jäävänsä jollain tavalla suunnitelmiesi varjoon.
Rakkautta teidän suhteeseen näkyi useassa kohtaa, syntymän enteilyäkin vilahti ja tää erimielisyysasetelma ei kaada tunnetasolla suhdettanne, mutta on vaara että jompikumpi ei luonteesa vuoksi suostu tulemaan edes paria askelta vastaan.

Äänestä

Voi kiitos vesimiesnainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mirja+2 kirjoitti:

Viisi paikkaa joita olen hakenut, onko mikään niistä tuleva työpaikkani? Tarvitsen määräaikaista työtä. Olen tummahiuksinen nainen, n.30-v. Entä kertooko kortit, saammeko perheesemme vielä vauvan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu