kyllä minä

ymmärrän teitä ihmisiä, jotka olette tottuneet siihen hahmo käsitykseen minusta. Jos, ette olisi tottuneet siihen hahmo käsitykseen niin..toteaisitte..mitä se muille kuuluu, mitä minä tai joku toinen kirjoittaa nettiin. Jos minäkin tottuisin johonkin käsitykseen toisesta ihmisestä elämässäni ensimmäisen kerran niin jälkeenpäin jos minulle selviäisi, että henkilö onkin syntynyt jälkeenpäin, ettei ollutkaan bodomin hahmo ja tulisi tietoisuuteeni, että mitä hänen elämässään on tapahtunut, jotka perusteltiin sillä hahmo jutulla niin minua verrannollisesti mahd.alkaisi hermostuttamaan, kun sille ollaan tehty niitä rikoksia, että onko sukulaiseni, vanhempani, kaverini, ystäväni j.n.e. osallistuneet aikoinaan hänelle tehtyihin rikoksiin. Jos tietoisuuteeni sitten tulisi, että voi vittu..minun paras ystävä oli osallistunut hänelle tehtyyn murhan yritykseen..sitten alkaisi tulemaan päänsärkyä, unettomuutta, vitutusta..viinaa pitäisi lähteä ostamaan..huumausaineita pitäisi hankkia..pillereitä käyttää..jotakin saada elimistöön, ettei PÄÄ sekoaisi ja tod.näk. kirjoittaisin, kun sitä ystävää pitäisi suojella POLIISEILTA niin..vitun vähä älyinen, hullu, mielisairas, mene hoitoon, mistä se oikein imee niitä juttuja..eikö se muka tuo ollu lähteny pois sieltä..tässä vaiheessa tod.näk.käyttäisin viinan kanssa pillereitä..pää alkaisi sekoamaan..sitten jossakin vaiheessa tekisin henkirikoksen ja vankilaan loppuiäksi, joten EI KIITOKSIA!!!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9121059 kirjoitti:

ymmärrän teitä ihmisiä, jotka olette tottuneet siihen hahmo käsitykseen minusta. Jos, ette olisi tottuneet siihen hahmo käsitykseen niin..toteaisitte..mitä se muille kuuluu, mitä minä tai joku toinen kirjoittaa nettiin. Jos minäkin tottuisin johonkin käsitykseen toisesta ihmisestä elämässäni ensimmäisen kerran niin jälkeenpäin jos minulle selviäisi, että henkilö onkin syntynyt jälkeenpäin, ettei ollutkaan bodomin hahmo ja tulisi tietoisuuteeni, että mitä hänen elämässään on tapahtunut, jotka perusteltiin sillä hahmo jutulla niin minua verrannollisesti mahd.alkaisi hermostuttamaan, kun sille ollaan tehty niitä rikoksia, että onko sukulaiseni, vanhempani, kaverini, ystäväni j.n.e. osallistuneet aikoinaan hänelle tehtyihin rikoksiin. Jos tietoisuuteeni sitten tulisi, että voi vittu..minun paras ystävä oli osallistunut hänelle tehtyyn murhan yritykseen..sitten alkaisi tulemaan päänsärkyä, unettomuutta, vitutusta..viinaa pitäisi lähteä ostamaan..huumausaineita pitäisi hankkia..pillereitä käyttää..jotakin saada elimistöön, ettei PÄÄ sekoaisi ja tod.näk. kirjoittaisin, kun sitä ystävää pitäisi suojella POLIISEILTA niin..vitun vähä älyinen, hullu, mielisairas, mene hoitoon, mistä se oikein imee niitä juttuja..eikö se muka tuo ollu lähteny pois sieltä..tässä vaiheessa tod.näk.käyttäisin viinan kanssa pillereitä..pää alkaisi sekoamaan..sitten jossakin vaiheessa tekisin henkirikoksen ja vankilaan loppuiäksi, joten EI KIITOKSIA!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu