kampaaja

kävin Alanyassa kampaajalla ja hiukset tasattiin latvoista ja laitettiin väriä, kulmakarvat siistittiin ja värjättiin ja kynnet lakattiin hinta oli 90 liiraa paikka ei ollut keskustassa tulos oli ihan siisti, mutta väri kesti kulmissa muutaman päivän ja hiuksissa pari viikkoa ja . Mieheni kävi parturissa hiustenleikkuu maksoi 10 liiraa ja siihen verrattuna oma hoitoni tuntui aika kalliilta onko kellään kokemuksia maksoinkohan ns. turistilisää kampaajalle. Suomessa kampaajani veloittaa 50 euroa leikkauksesta ja väristä joka pysyy hiuksissa parikin kuukautta eikä kulmien värjäyskään maksa kuin kympin.
7675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

90 liiraahan on n. 36 euroa tämän kesän kursseilla, eli ei Suomen hintoihin verrattuna kovinkaan kallista. Uskoisin, että halvempiakin paikkoja löytyy, eihän Suomessakaan kaikki kampaajat peri samaa taksaa, omasi ainakin on aika edullinen. Väri pysyy minkä pysyy, ota huomioon auringon vaikutus. Itse kyllä olen ihmetellyt samaa värin pikaista katoamista (asun Alanyassa), siksipä ostin kaupasta ihan kansainvälistä tuotemerkkiä (Syoss) ja värit katos yhtä nopeaa kuin kampaajani värikin. Se on tuo ihana aurinko, joka haalistaa.

Äänestä
  • Merivetinen tukka auringonpaiste = kyllä lähtee, omakin väri eikä vain lainattu ;-)

    Äänestä

  • Turkin vesi on erilaista: hyvä iholle, mutta tukka on pesun jälkeen vähän hankalasti käsiteltävä. Sitä paitsi ne kampaajien värit on ensisijaisesti paikallisten hiuslaadulle. Haalistumisesta en tiedä, koska olen aina aurinkovarjon alla. Onkohan kyseessä ollut kesto- vai muutamassa pesussa lähtevä väri?

    Äänestä

Mulla makso tukan värjäys 35€ ja mulla on pitkä, runsas tukka. Sen värjääminen Suomessa maksaa sen 100€. Kyllä vaan on halpa kampaaja sulla kotonakin, kun tolla hinnalla värjää! Mulla pysy väri ihan niin hyvin ku kotimaassakin nyt vaan kirkkaan oranssi pysyy... Niin. Ja tosiaan. Kotona mulla on silee kiiltävä tukka, mut Turkis se muuttuu ekan pesun jälkeen pörröseks ja karvaseks. ISOKSI :D Ja en ees tällä kertaa sukellellu ja varjossa viihdyin.

Äänestä
  • Totta, että vesi on täällä erilaista kuin Suomessa, eli hyvin, hyvin, hyvin kalkkipitoista ja tekee hiukset karheiksi, kuiviksi ja elottomaksi pörhöksi. Sama kalkki pilaa alta aikayksikön esim. pyykinpesukoneen, ellet käytä jokaisella pesukerralla kalkinpoistajaa. Kahvinkeittimeen ei kraanavetta kannata laittaa ollenkaan, vaikka se sinällänsä turvallista käyttää olisikin.

    Äänestä

  • Amalia Armas kirjoitti:

    Totta, että vesi on täällä erilaista kuin Suomessa, eli hyvin, hyvin, hyvin kalkkipitoista ja tekee hiukset karheiksi, kuiviksi ja elottomaksi pörhöksi. Sama kalkki pilaa alta aikayksikön esim. pyykinpesukoneen, ellet käytä jokaisella pesukerralla kalkinpoistajaa. Kahvinkeittimeen ei kraanavetta kannata laittaa ollenkaan, vaikka se sinällänsä turvallista käyttää olisikin.

    Täytyykö olla jotain erikoista hiushoitoa jottei hiukset kuivu koppuroiksi vai pärjääkö normaaleilla aineilla?

    Äänestä

  • kuivatukka kirjoitti:

    Täytyykö olla jotain erikoista hiushoitoa jottei hiukset kuivu koppuroiksi vai pärjääkö normaaleilla aineilla?

    Jaa-a, mieti sitä!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


turisti hinnat kirjoitti:

kävin Alanyassa kampaajalla ja hiukset tasattiin latvoista ja laitettiin väriä, kulmakarvat siistittiin ja värjättiin ja kynnet lakattiin hinta oli 90 liiraa paikka ei ollut keskustassa tulos oli ihan siisti, mutta väri kesti kulmissa muutaman päivän ja hiuksissa pari viikkoa ja . Mieheni kävi parturissa hiustenleikkuu maksoi 10 liiraa ja siihen verrattuna oma hoitoni tuntui aika kalliilta onko kellään kokemuksia maksoinkohan ns. turistilisää kampaajalle. Suomessa kampaajani veloittaa 50 euroa leikkauksesta ja väristä joka pysyy hiuksissa parikin kuukautta eikä kulmien värjäyskään maksa kuin kympin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu