Matsutake sieni

Kokkolassakin kasvaa Matsutakea eli Männyntuoksuvalmuskaa, oli juttu keparissa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Männyntuoksuvalmuska

Japanissa Matsutake on hyvin arvostettu keisarillinen sieni ja sienen kilohinta kohoaa satoihin euroihin.
Yksittäisistä itiöemistä voidaan maksaa hyvinkin suuria summia.
Olisipa vastaavanlainen arvostus tällä sienellä, niin kuka enää viitsisi marjoja kerätä myyntiin, kun sienistä saa satakertaisen hinnan.
Japanissa Matsutaken sato on lisäksi vähentynyt vuosi vuodelta.

Tässäpä olisi suomelle oiva vienti tuote idea Japaniin, jos Matsutaken sato vähenee Japanissa, niin silloinhan sen hinta alkaa nousemaan.
Aika vaikea sitä olisi yksittäisen ihmisen lähteä Matsutakea Japaniin kauppaamaan, kun lentomatka maksaa jo yli 1000 euroa, täytyisi olla jonkinlainen viileä tila sienille ja mitään pientä määrää kannata lähteä lentoteitse viemään.
Lisäksi pitäisi olla kontaktit sienten ostajille siellä Japanissa.

Hyvä vieti-idea, mutta aika utopistinen toteutettavaksi.
12949
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hyvä sieniharrastaja. Suomesta on viety jo yli vuosikymmenen ajan männyntuoksuvalmuskoita Japaniin. Aikanaan japanilainen maksoi yhdestä sienestä jopa 200 markkaa, tänään noin 30 euroa.
Sieni jaetaan luokkiin. Mitä pienempi, eli kiinteämaltoisempi sieni, niin sitä arvokkaampi. "Täysin auennut lakki", eli "vanha" sieni on arvottomin. Toki suhteessa vaikkapa mustikkakiloon, on "ylikypsänkin" sienen arvo moninkertainen.
Matsutakea poimitaan Pohjois-Suomessa, Rovaniemen korkeudella kaupalliseen tarkoitukseen. ja uskoakseni edelleen verottomana. Puhdistetut ja luokkiin (1-3?) jaotellut sienet pakataan pahvilaatikoihin (5 litraa/kilo?), toimitetaan Rovaniemen lentokentälle ja sienet ovat viimeistään seuraavana päivänä Japanissa.
Mihin perustuu sienen noinkin suuri arvostus. Väitetään, että sieni kohottaa miehistä kuntoa (paremmin kuin Viagra). Entä miksi nimessä on sana "tuoksu"? Tuoreessa sienessä on erikoinen, mausteinen - "miehinen" tuoksu...

Äänestä

Jaaa...
Tuota en tiennytkään, että Matsutake sieniä viedään suomesta Japaniin.
Taitaa tässäkin olla asia niin, ettei sienen välittäjä kerää ne voitot, toisaalta kyllähän se sienten lennättäminen Japaniin maksaa ja muutkin menot, mutta jos sieniä on suuri määrä, niin kyllähän siinä voi netota kymmeniä tuhansia.
Varsinkin, jos sellaisia muutaman sadan euron pahvilaatikkovalio yksilöitä tulee.

Missäs sellaisen kauppasienikortin voi suorittaa, kun sellainen varmaan vaaditaan, jos myyntiin sieniä keräilee ?
Tunnistan sienet melko hyvin ja monenlaisia sieniä olen keränyt ja ei kai tässä elossa oltais, jos ei olis syötäviä sieniä tunnistanu.

Eikös se ole vaan hyvä asia, että Japanilaiset arvostaa jotain sientä noinkin korkeasti, kun useimmat suomalaiset vaan potkasis 500 euron arvosen sieni yksilön nurin metsässä.

Eikös se mustikkakin ole ulkomailla erittäin arvostettu marja, joten marjojen vientiä ulkomaille kannattas suomessakin harkita, vientituote.
Eikös suomessa pitäis alkaa kasvattaan tervaksia, kun nehän olis hyviä vientituotteita Kiinaan/Japaniin.
Tervas puuhan tuoksuu erittäin hyvältä.
Siinähän voi olla vaikka mitä terveydellisiä ominaisuuksia, joilla saataisiin siitä hyvä vietituote, tervas lastuja pakattuna johonkin tiiviiseen rasiaan.

Äänestä
  • Tietysti myynti on järjestelmällistä ja johdettua bisnestä. Alin osa järjestelmää ovat tietenkin sienten kerääjät, jotka toimittavat sienet keräyspisteeseen. Palkka puhtaana käteen ja pois uusien sienten etsintään. "Keräysvastaava" vie sienet "puhdistamoon" ja pakkaajille, ellei tee sitä itse avustajineen. Pääpomo noutaa ja tarkastaa luokitellut ja merkityt pakkauslaatikot ja maksaa palkan. Toimittaa pakkaukset kentälle ja saa oman palkkansa "paluupostina". (Ei japanilainen osta sikaa säkissä).
    Kuljetus tietääkseni sisältyy matkustajaliikenteeseen rahtina, jonka vastaanottaja maksaa. Joten erillisiä lentoja ei tarvita.

    Äänestä

  • TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:

    Tietysti myynti on järjestelmällistä ja johdettua bisnestä. Alin osa järjestelmää ovat tietenkin sienten kerääjät, jotka toimittavat sienet keräyspisteeseen. Palkka puhtaana käteen ja pois uusien sienten etsintään. "Keräysvastaava" vie sienet "puhdistamoon" ja pakkaajille, ellei tee sitä itse avustajineen. Pääpomo noutaa ja tarkastaa luokitellut ja merkityt pakkauslaatikot ja maksaa palkan. Toimittaa pakkaukset kentälle ja saa oman palkkansa "paluupostina". (Ei japanilainen osta sikaa säkissä).
    Kuljetus tietääkseni sisältyy matkustajaliikenteeseen rahtina, jonka vastaanottaja maksaa. Joten erillisiä lentoja ei tarvita.

    Tuletko oppaaksi Tosirealisti?

    Äänestä

  • Tuoksuvalmuska... kirjoitti:

    Tuletko oppaaksi Tosirealisti?

    Hyvät ihmiset. Nyt sieniä, mustikoita ja/tai vadelmia poimimaan. Sää on mitä parhain. Vettä on satanut reilusti muutamana päivänä, lämpötila on mitä sopivin ( 15) ja tuulenvire pitää "kiusanhenget" loitolla.

    Jk Pojat heittävät keppiä vasta iltapäivällä...

    Äänestä

Kuinka monta kertaa Tosirealisti olet matsua haistellut ? Tuoksu on todella kaukana miehisestä.

Äänestä
  • Maku- ja tuoksuasioista ei voi kiistellä. Totuus on kuitenkin se, että männyntuoksuvalmuska tuoksuu nimensä mukaisesti miehen spermalle, joten lopeta saivartelusi. Tuli sekin nyt erinomaisena sieniasiantuntijana sanotuksi, ja turrvat kiinni pissiäiset...
    Asia on täten loppuun käsitelty.Tuliko selväksi? Tulihan!

    Äänestä

  • TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:

    Maku- ja tuoksuasioista ei voi kiistellä. Totuus on kuitenkin se, että männyntuoksuvalmuska tuoksuu nimensä mukaisesti miehen spermalle, joten lopeta saivartelusi. Tuli sekin nyt erinomaisena sieniasiantuntijana sanotuksi, ja turrvat kiinni pissiäiset...
    Asia on täten loppuun käsitelty.Tuliko selväksi? Tulihan!

    Hei ihmiset. Ilma on kuin morsian ja paras mahdollinen sienten poimintaan. Eli jäkälikkökankaille ikihonkien alle tuoksuvalmuskoita poimimaan. Paras tapa on kontata ja haistella kuin koira. Sopivan "ominaishajun" perusteella matsutake on helppo löytää...

    Jk Tämä ohje ei koske tukoitsijoita, joilta hajuaisti ja miehinen kunto on tyystin "surkastunut"...

    Äänestä

  • TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:

    Hei ihmiset. Ilma on kuin morsian ja paras mahdollinen sienten poimintaan. Eli jäkälikkökankaille ikihonkien alle tuoksuvalmuskoita poimimaan. Paras tapa on kontata ja haistella kuin koira. Sopivan "ominaishajun" perusteella matsutake on helppo löytää...

    Jk Tämä ohje ei koske tukoitsijoita, joilta hajuaisti ja miehinen kunto on tyystin "surkastunut"...

    ...tupakoitsijoita...

    Äänestä

Eikös ne, joilla on koira, kannattas kouluttaa se sienikoiraksi.
Eikös tavallinen sylipiskikin opi sieniä löytämään.
Eikös koiran koulutus mene niin, että annetaan koiran haistaa etsittävää sientä.
Sit piilotetaan niitä sieniä ja koiralle komennetaan, että "etsi sieni".
Kun koira löytää sienen ja ilmoittaa siitä, niin koiralle annetaan namupala ja kehutaan mahottomasti.
Samaa toistetaan, kunnes koira reagoi "etsi sieni" komentoon etsimällä sienen luonnosta ja kun koira sienen löytää, niin koiralle annetaan makupala.

Koira oppii, että kun vaan löytää sienen ihmiselle, niin saa siitä palkinnoksi makupalan ja etsiminen on koiralle, kuin leikkiä.

Äänestä
  • Puhut täyttä asiaa "sieni koiria". Koiria ja sikoja on käytetty tryffelien etsimiseen mm Italiassa kautta aikain. Kerrot koiran opetustavan niin hyvin, etten ryhdy sitä toistamaan. Siinä oli kaikki tarpeellinen.
    Matsutake kasvaa hiekkaisilla jäkälikkökankailla "ikihonkien" juuristossa, eli sieni on männyn mykoritsasieni - elävät symbioosissa.
    Tryffeli on vastaavasti Tammen mykoritsasieni ja poikkeaa matsutakesta siten, että sen itiöemä kasvaa maan alla.
    Pihallamme kasvaa 4 tammea, joten harkitsen koiran ottamista ja opettamista etsimään maailman arvokkaimpia ja arvostetuimpia sieniä: Tryffeliä ja Männyntuoksuvalmuskaa.

    Äänestä

Matsutakea pitäisi "pakkosyöttää" joo, joo-miehelle, niin alkaisi heppi lentää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sieni harrastaja kirjoitti:

Kokkolassakin kasvaa Matsutakea eli Männyntuoksuvalmuskaa, oli juttu keparissa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Männyntuoksuvalmuska

Japanissa Matsutake on hyvin arvostettu keisarillinen sieni ja sienen kilohinta kohoaa satoihin euroihin.
Yksittäisistä itiöemistä voidaan maksaa hyvinkin suuria summia.
Olisipa vastaavanlainen arvostus tällä sienellä, niin kuka enää viitsisi marjoja kerätä myyntiin, kun sienistä saa satakertaisen hinnan.
Japanissa Matsutaken sato on lisäksi vähentynyt vuosi vuodelta.

Tässäpä olisi suomelle oiva vienti tuote idea Japaniin, jos Matsutaken sato vähenee Japanissa, niin silloinhan sen hinta alkaa nousemaan.
Aika vaikea sitä olisi yksittäisen ihmisen lähteä Matsutakea Japaniin kauppaamaan, kun lentomatka maksaa jo yli 1000 euroa, täytyisi olla jonkinlainen viileä tila sienille ja mitään pientä määrää kannata lähteä lentoteitse viemään.
Lisäksi pitäisi olla kontaktit sienten ostajille siellä Japanissa.

Hyvä vieti-idea, mutta aika utopistinen toteutettavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu