Kävin ct kuvassa ja tulokset on seuraavat. Entinen imusolmuke ei ollut nyt kasvanut, senverran se sädetys hidasit sitä keväällä. Nyt on 2 uutta imusolmuketta kasvanut pikkusen sinne välikarsinaan. Hidaskasvusia ovat ainakin vielä. Selkärangan nikamassa on jotain muutosta, mutta eivät rupea nyt kuvailee sitä onko se nivelpsoriaksen aiheuttamaa vai etäispesäke. Kun ei sille kuitenkaan vois mitään tehdä, ni mitä suotta kuvailemaan. Nyt vaan vahvennetaan kipulääkitystä selkäkivun takia.
kuulumisia minusta :)
34
392
Vastaukset
- eräs ihminen vaan
En sinua tunne enkä ole täällä sivullakaan ennen käynyt, mutta nyt luin kuulumisesi tuolta alkusivulta ja haluan tervehtiä sinua ja toivottaa kaikkea hyvää, jaksamista ja voimaa!
- aamun-virkku
Eli tiedät sitten että vuonna 2008 alko peräsuolisyövästä tämä kierre ja on jatkunut kaikellaisilla leikkauksilla ja hoidoilla. Nyt eivoi enää tehdä mitään ökkiäisille. Mutta olen suht hyvässä kunnossa kaikesta huolimatta. Tuo selkä ja lonkka on kiusannu oikeen kunnolla minuu viimeset 3kk, Ne on aikasemminkin temppuillu, mutta ei ihan tällä tyylillä ja näin laajasti ja kovasti. En ole keksinyt muuta sanontaa minun jaksamiselle, kun että taaperran "hälläväli tyylillä". :) Kaikki ei ehkä ymmärrä tuota sanontaa, mutta se ei minua haittaa :) Ihmisiilä kun on erilaisa huumorintajuja.
- Lysu 10
Ikävä kuulla sinulla olleen kipuja kaikki kesäkuukaudet, kun itse olen saanut olla kivuton vaikkakin liikuntarajoitteinen edelleen. En suuremmasti pelkää vaikka tulevana tiistaina on kontrollikuvaus, kolonoskopia. Koita nyt syksyn uutta marja jne. satoa käyttää paljon ravinnoksi ja liikkua luonnossa jotta säilytät muuten hyvän yleiskuntosi koska sillä on "väliä" - ansaitset sen. Toivon jaksamista ja hyvää syksyä sillä välin, kun lääkärit miettivät sinulle yhä parempia jatkohoitoja.
- Virtuaalihalitteille
-Aamun-virkku, olet todellinen syöpäpotilas, joka vielä sinnittelee vuodesta toiseen. Hoidosta toiseen. Välillä taukoja. Nivelpsorias on todella kinkkinen tauti, kun ei anna selvää kuvaa selkärangassa, onko etäispesäke vai kuluma tai vastaava.
Kuulumisiasi on hyvä lukea. En voi muuta sanoa kuin sinulle aina jaksamishalit, päivä kerrallaan. Luonnon antimia syödään varmasti teillä.
-Lysu 10, myös mukavaa lukea kuulumisiasi.
-eräs ihminen vaan, kiitos positiivisesta kirjoituksestasi. - aamun-virkku
Minun on vaikea syödä luonnon antimia, kun en voi paljon es tasasellä kävellä kipujen takia. Saatika metsässä keräämässä niitä Ja en voi kun mustikoita syödä avanteen ja muun mahan ärsytyksien takia. Saan huomenna jonkinverran mustikoita :) Minulla ei ole enää jatkohoitoja, korkeintaa sädetystä kipuiihin. Onne Lysy 10 kokeisiin.
- aamun-virkku
Selkä kuvattiin kuitenkin, kun rupes olee sitätehden kipuja. Sieltähän löyty etäispesäke nikamasta. Nyt sit 10 kertaa sädetys, ettei se niin painais hermoo siellä. Oli toisaaltaan hyvä kun oli univajetta ja särkylääkkeitä syöny kun menin magneetti kuvaukseen. Minä otin ja nukahdin sinne :) Ja olikin hyvä niin. Se kuitenkin kesti melkein tunnin..
- Mökin Muija
Voi harmi minkä teki,kun luusta löytyi se.Minun kirjaantuminen ei onnistu millään,kun tuli uusi t-turva voimaan ja siinä on muuri niin vahva.yritän haalia tietoa mitä sille pitäis tehdä :((
Onko se missäosassa selkärankaa se löydös nyt.
- joku lukeva ex-sp
Jaksamishalit sinulle, aamun-virkku! Joskus tieto tuo tuskaa, mutta joskus helpotusta. Osataan suhtautua reaalisesti oman tuntemuksen ja tilanteen mukaisesti. Kiitos kovasti kuulumisestasi.
Lysu 10, kuinka kolonoskopiassa selvisi?
Teille molemmille oikein virtuaalihalit! - ihailija...
Olette ihania taistelijioita :)
- Lysu 10
Minultakin jaksamishalit aamun-virkulle :) Olen usein muistanut sinua, kun omat määräaikaistarkastuksien tulokset on tähän asti olleet hyviä paitsi minultahan meni suurelta osin liikuntakyky hoidoissa yli 2 vuotta siten ja käytän vieläkin kyynärsauvoja. Kolonoskopiasta tuli lääkärinlausunto: "siisti". Ylävatsan uä-tutkimus oli viime viikolla ja omalääkäri antaa tulokset ensiviikolla. Tässä mietin menneitä, kun on 15.9. ja avioiduille 15.9.73. Nyt on haudalla käynti ja erittäin kaunis syysilma. Aurinkoista syksynjatkoa teille jokaiselle.
- MöKin MuiJa
Tervehdys Lysu10,lle.Olihan kiva tuo "siisti" tulos,ja toivottasti uä- myös oli samoin.Pärjäätkö kotioloissa kyynärillä kuitenkin arjen askareissa vai tarviitko apulaista ehken.Muistan Raspin oikein hyvin 08 vuotena kun molemmat leikattiin ja kirjoiteltiin niitä näitä kivassa sävyssä siinä porukassa joka silloin oli läsnä.Täällä on talven tulo käsillä ja mökkiin saapi klapia kantaa ja tulia pitää ;)
- Lysu 10
MöKin MuiJa kirjoitti:

Nyt on 2-vuotistarkastuksien tulokset tiedossa eikä uä-tutkimuksissakaan löytynyt mitään syövän uusimiseen viittaavaa. Tammikuussa taas analyysit ja kliininen tutkimys. Joka viikko kolmena päivänä osallistun ryhmäliikuntaan. Ne kaikki ryhmät olivat kesän tauolla mutta nyt käynnistyneet. Terveyskeskuksen tasapainoryhmä tosin osaltani loppuu joulukuussa. Viime tammikuusta alkaen olen ajanut autoa itse mutta kyynärkepit takapenkillä. Minun kulkeminen näyttää sivullisten silmissä epävarmalta mutta kotiaskareissa selviän välttämättömistä töistä ilman keppejä. Neuropatiassa on jäljellä vielä tunnottomuus ja jänteiden kireys jotka harvoin paranee täydellisesti. Mies sai tukea ja toivoa täältä palstalta ja olisi varmaan nyt mielellään neuvomassa uusia potilaita, kun hänellä oli valoisa luonne ja olihan hän jo yhden syövän ennen vuotta 2008 selättänyt (vaikkakin eurannassa vielä). Minulla ei ole puulämmitystä mutta kotona ja mökkitontilla "risusavottaa" ;). Kaunista & hyvää syksyä!
- Ketju jatkukoon
Lysu 10 kirjoitti:

Hei Lysu!
Kertoisitko lisää neuropatiasta,itsellä on ollut sitä jaloissa, monien vuosein jälkeenkin ja myös käsissä.Kepeilllä en kykene käveleen,mutta pysyn pystyssä ilmankin,riesaksi on tullut nilkkojen kivuliaisuus nyt?
Hyvää syksyn jatkoa ja tsemppiä tälle ketjulle,olette ihania taistelijoita ja asiaa aina myös kirjotatte. - MöKin MuiJa
Lysu 10 kirjoitti:
Nyt on 2-vuotistarkastuksien tulokset tiedossa eikä uä-tutkimuksissakaan löytynyt mitään syövän uusimiseen viittaavaa. Tammikuussa taas analyysit ja kliininen tutkimys. Joka viikko kolmena päivänä osallistun ryhmäliikuntaan. Ne kaikki ryhmät olivat kesän tauolla mutta nyt käynnistyneet. Terveyskeskuksen tasapainoryhmä tosin osaltani loppuu joulukuussa. Viime tammikuusta alkaen olen ajanut autoa itse mutta kyynärkepit takapenkillä. Minun kulkeminen näyttää sivullisten silmissä epävarmalta mutta kotiaskareissa selviän välttämättömistä töistä ilman keppejä. Neuropatiassa on jäljellä vielä tunnottomuus ja jänteiden kireys jotka harvoin paranee täydellisesti. Mies sai tukea ja toivoa täältä palstalta ja olisi varmaan nyt mielellään neuvomassa uusia potilaita, kun hänellä oli valoisa luonne ja olihan hän jo yhden syövän ennen vuotta 2008 selättänyt (vaikkakin eurannassa vielä). Minulla ei ole puulämmitystä mutta kotona ja mökkitontilla "risusavottaa" ;). Kaunista & hyvää syksyä!
Nythän on paikallaan virtuaalinen Ruusukimppu lysu10,lle,siis Kukkuraiset Onnen Toivotukset 2v tarkastukset olivat puhtaat ja saat huokaista helpotuksesta .Kiva jotta jaksat ryhmissä käydä ja pystyt autoa ajamaan,sen rajoite olisikin tosi paha asia meille jotka olemme koko ikämme siihen tottuneet.Käyhän raippaasti talvea päin,vaikka ikävä lienee vielä elämän kumppanin poistumisesta kauankin ja oma tilanteesi oletan jotta on tilastollisesti reippaasti voiton puolella.Ruskan rippeitä ihaillen kaikille muillekkin,ja kivaa syksyä sinulle lysu 10.
- Lysu

Kiitos onnen toivotuksista nimimerkki Mökin Muija. On hyväksi ihmiselle jos on paljon tekemistä niin ei ehdi miettimään menneitä liian nopeasti eikä liian paljon, kun se ei ole hyväksi sydämelle jne.. Naapurin rivitaloasunnoissa asuu osaksi minulle outoja asukkaita mutta yhden rouvan saatteli viimeviikolla hänen puolisonsa tasapainojumppaan ja eteisessä rouva riemastui jotta: "Hei sinäkin olet täällä, olen usein ajatellut tulla käymään mutta en ole uskaltanut ". Tänään menimme sinne jumppaan minun autollani. Ihmiset näköjään pelkää ottaa kontaktia syöpäsairaisiin. Olen tänään luvannut lähteä talven saavuttua erääseen "kuplahalliin" sauvakävelemään hänen kanssaan. Hän on toipumassa aivoverisuonen tukoksesta. Hyvää syksyn jatkoa palstalaisille!
- Lysu 10
Ketju jatkukoon kirjoitti:
Hei Lysu!
Kertoisitko lisää neuropatiasta,itsellä on ollut sitä jaloissa, monien vuosein jälkeenkin ja myös käsissä.Kepeilllä en kykene käveleen,mutta pysyn pystyssä ilmankin,riesaksi on tullut nilkkojen kivuliaisuus nyt?
Hyvää syksyn jatkoa ja tsemppiä tälle ketjulle,olette ihania taistelijoita ja asiaa aina myös kirjotatte.Hei! Minulla on kokemusta vain tästä neuropatiasta joka tuli lääkityksestä ja ilmeisesti sinulla on sama juttu. Minulle saattaa kivut tulla joskus myöhemmin mutta ei vielä tämän kahden vuoden aikana. Liikunta vain on hoitokeino koska täsmälääkkeitä ei ole ainakaan vielä keksitty. Toivon, että löydät nilkkojesi kipuiluun auttavat lääkkeet & voiteet. Hyvää syksyä ja talven odotusta.
- hoid.
Ketju jatkukoon kirjoitti:
Hei Lysu!
Kertoisitko lisää neuropatiasta,itsellä on ollut sitä jaloissa, monien vuosein jälkeenkin ja myös käsissä.Kepeilllä en kykene käveleen,mutta pysyn pystyssä ilmankin,riesaksi on tullut nilkkojen kivuliaisuus nyt?
Hyvää syksyn jatkoa ja tsemppiä tälle ketjulle,olette ihania taistelijoita ja asiaa aina myös kirjotatte.Itslläni onneksi neuropatiaan auttaa suht hyvin Lyrica.
Jaksamisia kaikille!
- aamun-virkku
Pikasesti kerrron viikon kuulumiset. Olin saikulla viikon ja nyt rollaattorin kanssa mennään. Pitää oittaa rauhallisemminb, etten tee vikaliikettä seläläni. lääkitys saatiin siihen kuntoon, että pärjään kotonakin. Ei tarvii piikkien pistää. Nyt huilailee menen :)
- bvcbb
Voimia sinulle
- jgjfjtt
Ihana kun syksy näyttäytyy kaikissa väreissään ja on vilpoisempaa
- aamun-virkku
Olen näköjään hätäpäissäni viimetekstin kirjottanut, kun niinpaljon kirjotusvirheitä on tullut. Ja oli senverran kyl virheellistä tietoakin et kerrotaampa uusikisi :) Jouduinkin lähtee takas sairaalaan viel yöksi kun ei riittänytkään lääkkeet. Toivottavasti nyt onnistuu jo omassa sängyssä nukkuminen :) Olen tietyst pikkusen lääkehöyryssäkin, et ei älyy ain kaikkia kirjotuksiaan ja virheitä tulee :) Kaikille oikeen mukavaa syksyä. Kertoilen välillä kuulumisia kun ilmenee jotain. Nyt odottelen noin 2-3 viikkoa oliko niillä sädetyksillä tehoa kipuihin...
- MöKin MuiJa
Tuossa mallisa nyt sinun asiasi on sitten näköjään,kunhan kävely säilyisi,ja selkä kestäisi niin ei ihan petiin tarviisi jäähä.Minä en osaa yksin alkaa tuota sisäänkirjaamattomuutta
korjaamaan,sotken vielä loputkin,ensiviikolla tulee käymään eräs osaavampi katsomaan tätä onkelmaa.Ruska on vielä kauniina täällä.Parempaa taikka oikeinhyvää vointia sinulle ja palaillaan kuulolle. Kivaa syksyä kaikille muillekkin. - aamun-virkku
Minulla on näköjään enemmänkin oikaisuja kirjotuksiini :) Niitä sädetyksiä ei annetukkan kun 5. On 2x ennenkin sädetetty, muttei oo tullu niinpahaa oloa, minkä nyt teki ekakerralla. Maha tyhjeni aamupalaa myöten illalla yläkautta. Sittempä sainkin jo ennakkoon pahanololääkettä joko piikillä tai taplettina. Oli hyvä et olin jo sairaalassa valmiikisi. Unet nää lääkkeetkin on vieny tosi sekasi. Noin 2 viikonsisällä, on ollu maksimi 4h mitä olen saanu kerralla nukuttuuu. Joudun ain välil noin tunnin valvomaa. Ja aina en es tiedä mikä herätti. Kortisonilla on varmaan osuutta kans asiaan. Onneks sitä ruetaan purkamaan nyt maanantaina. Se ökkiöinen on L5 rangassa. On ruennu sädetys jonkinverran auttamaan. Saanu kolmio lääkemäärää jonkinverran vähemmäksi. Oiken ihanaa syksyä kaikille :)
- MöKin MuiJa
Hei aamun-virkku Harmi nuo kaikki hankaluudet mitä olet joutunut kokemaan on tosi surullista,kun muistelen saaneeni kortisonia pussillisen kerrallaan niin nukkumatti oli tosiaan lomalle paennu ja unettomia öitä kyllä piisasi ennenkuin tilanne tasaantui.Pyrin nyt purkamaan t-turvan lähipäivinä kunhan saan yhteyden sopimuksen tekijään ja pääsisin privaan palaamaan.
Voimarutistus Sinulle.
- enna 1
Niin se aika rientää
- aamun-virkku
Joo nuo kortisonit on kyl tosi hyviä karkottamaan nukkumatin. Minul on jo menny laskut sekaasi, mitenmonta viikkoa on menny, et tunnin kerral saanu nukuttuu. Ja toinen menny valvoissa. Nyt tuntuu ihan kivalta kun sain nukuttuu 4h yhtäkyytiä :). On auttanut sädetys kipuihin mukavasti. Ei tarvii niitä 2 eri kolmiolääkettä ottaa kun 1-2 illalla. Ja ne on tosi tujuu tavaraa. Auttaavat 10-15min sisällä. Muuten pärjään 1g bananol fortella. Ja tänään nähtävästi vaihdan 75mg kipulaastarin 25mg:seen.
- aamun-virkku
Nukkumatti on pikkusen paremmin ruennu muistamaan minua. Sain nytkin nukuttua 6h yhtäkyytiä :) Sit kyl piti nousta ottaa särkylääkettä. Selviin jo aika vähällä lääkityksellä. Ei tarvii kolmilääkkeitä ottaa kun 1-2 kertaa päivässä :) Muutto hommia tässä pikkuhiljaa teen. Sain pienemmän asunnon ja poika muutti omaan asuntoon :) On kuitenkin nyt erillaista tuo pakkaaminen kun on ennen ollut. Kun ei tiedä mitä säilyttää???? Aika raakalla kädellä on tehtävä se kuitenki. Jostain syystä olen säilyttänyt esm. kirjeitä seittämänkymmentä luvulta. En ole vuosiin ollut niitten lähettäjien kanssa tekemisissä. Virtuaali haleja teille :)
- mökin muija
Kiva jotta saat nukuttua edes välillä kunnon unet,niin jaksuu lienee parempi .En vieläkään pääse privaan,vaikka olen tehnyt /poistot/ uudet kirjaamiset.No kun muuttopuuhat on päällä sehän on aina sitä "jätä tai luovuta" vaikea tilanne,perintö piironki onkin eri asia jos sellasia on omistuksissa.ps vanhat kirjeet kannattaa säilyttää aina,niillä saattaa olla keräilyarvoa seuraaville sukupolville postimerkkeineen.
- aamun-virkku
Kontrolli käynti oli tiistaina. Vain verikokeet oli siihen ei mitään kuvaamisia. Suht hyvin kyllä jaksankin. Ulkona ei kyllä uskalla kävellä ilman jonkulaista tukea. On senverran liukasta nyt ollu muutamapäivä. Kyllä on tosi mukavaa kun on olemassa tuo tehostettu kotisairaanhoito. Sieltä saa apua oli mikäpäivä tai vuorokaudenaika hyväänsä. Sinne voi sottaa ja tuleevat käymään jos on tarvista. Nukkumatti on nyt ruennut pikkusen paremmin muistamaan minuakin :) Saan nukuttua suht hyvin 3-4h. Sitten rupeen pyörimään ja "pomppimaa" sängystä seuraavat 3h.
- Nämä ihanat syöpäpot
Voi teitä taistelijoita, ihania syöpäpotilaita,jaksatte kertoa miten teillä menee, kiva luokea että jokaisella on asiat suht koht hyvin, toivotan teille oikein hyvää syksyä ja suuret lämpimät tsemppi halit.Olette palstan taistelijoita ja ihailen teitä suuresti!
- Mökin Muija
Kiva juttu jotta saat apuja heti tarvittaessa k-s-hoitopalvelusta ja saahan siinä aina jutustellakin varmaan ajankuluksi jonkun sanasen,päivät käy pitkäksi kun joutunet sisällä oleilemaan paljonkin. itse olen siivonnut pihaa talvenalta,kalusteet vajaan ja lehdet kompostiin sun muuta pientä.
Ensiviikolla pitäisi antaa cea-veri taas tutkittavaksi,ainahan sitä miettii ja jännittää on se vaan sellanen asia,sinä jos kuka tiedät ne tunnelmat.
Jää nähtäväksi pysyykö sähköt ensiyön myrskyn takia ja tuleeko minkälaisena tänne saakka.En onnistu privaan millään pääsemään,liekkö tämä kone tullut tiensä päähän,muuten kyllä toimii hitaankankeasti mutta kuitenkin pelaa.Toivottavasti saat hyvät verikoetulokset niistä mitä ne ottikaan.
- aamun-virkku
Ei tuu oltuu paljon pihalla. Yritän kyllä es pikkusen rollattorin kans kipsutella, esm. kaupassa käydä. Se on viel sellasen matkanpäässä jossa voin käydä. Mutta nyt se jää senverran etäs että autoilu hommiksi menee. Veriarvot oli ihan hyvät kuulemma. Ei senenempää lekuri kertonu, enkä kysellykkään. Nyt on ruennu oikeeltapuolelta jostain lapaluun takaa koskekmaan senverran et lääkitys annosta lisättiin. Liekkö se yks niist imusolmukkeist kasvanu senverran et painaa jotain kat?? Aika helposti väsähdän nykysin. Olen kyllä saanu hyvin pakattuu tavarat, kun on ollut aikaa. "lläkärin määräyksestä" ;) kepit piti kans käydä hakemassa. Ei ihan jokapaikkaan rollattorin kans voi/kehtaa mennä. Toivotttavasti sinun verikokeet on ok. nytten. Mukavaa talven odotusta kaikille :)
- Mökin Muija
Onhan se se ja hyvä jotta veriarvot oli hyvät.Ikäviä asioita nuo kipuilut jasen seuraukset .Hyvä jotta pystyt vielä ajamaan autoasi ja saat muuton onnistumaan hyvin.
Syysterkut kaikille pitkänlinjan syöpäläisille ira,lle MTJ lle miesmaalta ynm .
- -ra
Voimia sinulle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602047Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661698Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431379Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2331321Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421185- 811156
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3481097Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3181086