Denis Vinokur: Terveyden kiinalainen käsikirja

Päväkirjasta:SindeT.

Olen jo pitkään osallistunut vaihto-ehtolääketieteen kautta terveyden hoitoon ja sitä koskevaan tutkimukseen. Pääpainopiste monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa hyvinvoinnilla on suuri. Sen merkitykseen edes väkivalta, kuten kamppailulajien kaltainen luoma vaarallisuuden, vahingoittamishakuisuuden mielikuva, ei anna pilata sitä mikä on tärkeintä, sisimpääsi. Se on rauhaa, mielen tasapainoa, sinusta, ja kehostasi, säännöllisessä balanssissaa yöhön ja päivään, arkeen.
Kirja markkinoi kiinalaisen lääketieteen olevan maailman vanhin hoito-muoto. Avatessani tätä lahjaksi saatua, suurta rakkauden osoitusta, ja kiintymystä, kuten harrastuksiakin kuvaavaa kirjaa, en kuitenkaan tavoittanut heti sen sisällön paino-pistettä. Tarkemmin voi puhua, sen alueista, jotka ovat kuin itsessään akupainannassa esiteltyjä meridiaani-kanavia.
Arvaukseni osui tässä täysin oikeaan. Kirja sisälsi myös erinäisen luvun, joka oli kuin kappaleen muodossa, myös liikalihavuuden hoidosta. Kokonaisuudessaan kirja kannusti itsehoitoon. Se hauskasti kuvasi sen tärkeyttä selkeänä mielikuvana, ihmisjonosta, joka pyrki aasialaisen lääketieteen harjoittajan, tai yleisimmin kansainvälisestä kultturista peräisin olevaan nimitykseen, "rohtokauppiaan kopi, ylitse ja alitse portaiden, valtavina ihmisjoukkoina, jotka olivat jo paisuneet massoiksi.
Kirja vaati kuitenkin paitsi etukäteen perehtymistä, myös elämänkokemusta, ja äitini projekti olikin suuri, ja aihe hänenkin, oma ja alkuperäinen, mieltymyksenä ihmisten hyvinvointi, ja terveys. Kannen kuvasa padassa poriseva kattila on kuin aito pilapiirrros, karikatyyri, ja taideteos, ihan kaikkea samanaikaisesti. Aivan ensikertaa aasialaiseen kulttuuriin, kuin lääketieteeseenkään, tämä ihmisen eri-arvoistamisesta, ja väkivallasta pintaan nousevin mielikuvin, perehtyvälle kirja ei ollut tarkoitettu, myöskään sisällöltänsä. Mutta kun hädässä apu on suurin....

1

721

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskonnon erilainen

      Posti tiputti jo pelottavankin kansanopiston kurssitarjonnasta kertovan lehden. Kaiken sen K1, ja MMA:n jälkeen olin kuintekin innostunut jostakin aivan muusta, kuten vaikkapa käymään kesken jumiin jääneen kielen kurssin loppuun. Tosin sekin oli saksa, "terve mieli asuu terveessä ruumiissa", näkökohdiltaan. Ulkoinen feminismi sen aiheutti.
      Tarvitsin tätä alussa mainitsemaani kirjaa. Se oli vapaus, ja ote arkeen, mahdollisuus osallistumiseen, ja näin sisimmälliseen tasapainoon. Eikä mahdollisuutta yhteydenottamiseen, kuten kristillisissä se kerrottiin, heidän painostamisensa, kaikki se epäaito, teennäinen kohteliaisuus, ruma julmuus, hallitseminen.
      Vaikka kirjan kansi olikin oranssi, ei se ollut ulkokultainen, myöskään viettijärjestelmää koskevilta osiltaan, tarjoten näin mahdollisuuden oman elämänkokemuksen kartottamiseen, taantumisen sijaan, myös niin monelle lapselle. Jonot jotka rohtokauppiaalle kiemurtelivat olivat täyttyneet aikuisista. Olin siis ollut sairas. Pakotien löytyminen kidutettuna tajuttomuuteen saakka oli lähes mahdotonta. Hoitajakin oli jo aivan neuvoton, hänen täytyi siis opiskella lisää, ja tästä aiheesta, minun kehoani vani esitellen, samankokeneena, ja samankaltaisesti, kuin heijastetta todellisuudesta, jo kaiken itselleen elämänrytmiksi, sen toiveeksi, sulkeneelle.
      Kysymyksessä oli todellinen tietopaketti, kuitenkin niin tunteeton sisimmättömyydestä. Vielä monelle se oli tuntematon.
      -Tämä kiinalainen lääketiede oli astmaattista ja märkää hommaa. Ehkä paraneminen aina oli sitä! Olihan kiina vielä lisäksi ihan kehitysmaa. Kirjan lukee totta tosiaan monta kertaa, siltä seisomalta, kuten Qiqong-harrastajat seisovat kädet nyrkissä ristissä navan yläpuolella, ja heidän kokemansa tasapainon sijasta, jää hektisyydessä, vain etsimään sitä. Helposti. Se on pieni pettymys, sisimmän valtaa kylmä suru, pettymys. Kirja siis sisälsi paljon asiatietoa ja sen sisältö oli hyvin monipuolinen.
      - "Sä et voi ymmärtää tätä, jos sä et elä tässä." Sanoi moni sairaan lapsen vanhempi. Bertill-setäni oli todellisen näytön paikan edessä.
      Laaja tietopaketti käsitteli hyvin helposti ja hauskasti, lähinnä merdiaanikanavia, selkiyttäen niitä kehosta, myös samanaikaisesti itselle. Se rentoutti, ja erilliset rentoutumishetket hypnooseineen, ja meditaatiokin jäi pois. Tarvitsin sitä, se johtui säikähtämisestä, ja siitä että joku oli yrittänyt pahoinpidellä, tehdä pahaa väkivaltaa, tehdä erilaista, ja oli pahoittanut siitä vain mieleni. Ei kukaan sellaista halunnut, eikä kirja sellaista esitellyt. Se oli turvallisuushakuisuuden rakentama perus-lähtökohta, eikä se ollut tarpeellista. Vain ihmisten huomaamiseksi....
      Heidän suhtautumistaan huomaavaiseksi ja järjestysluvulliseksi oli mahdollista rakentaa näin, tuhoamalla jonkin osan heidän kehostansa, ja tehden heistä siten erilaisia. Tämä toi mukanaan väkivallatonta rauhanomaista suhtautumista, eikä vienyt pois mukanaan tullutta katalaa painostamista, joka oli itsen, sekä sisimmän ulkopuolista, eikä sille siksi voinut syvän tajuttomuuden takia, tiedottomuudestansa yhtään mitään. Meridiaani-järjestelmän syvällinen kuvaus, vaati itseltä myös tietopohjaa, sekä osallistumista. Kirjan mielikuvat sijoittuivat syvälle kiinanhistoriaan, kuten jade-dynastiaan ja varhais-historiaamme. Ja kaikkeen muuhunkin vihreään ja maanläheiseen.
      -Luuletko sä että siinä on hyvä elää?
      Tavoittelemani sisimmällinen tasapaino yhdistyi läheisyydenkyvyksi, lämmöksi ja vihamielisyydettömäksi iloksi, vapaudeksi ja yhteiseksemme, arjen ja elämän keskellä. Se mahdollisti palvelemista.
      Myös muiden ihmisten hyvinvoinniksi rakentamisena, joka oli meidän kaikkien tarkoitus, tulevaisuutenamme, empatiaksemme, ja ihmisten lasten paikaksi, maapallollamme. Yksityis-elämämme vaati turvallisen ympäristön, ja miljöön, eikä kiduttamista saanut painostamisellakaan hyväksyttää, vain omaksi kehokseen, olemukseksi, sulkien ja eristäen loppu-elämäksi johonkin betonista muurattuun kolkkaan, syrjityksi.
      Taideteokset puu-hiilipiirrokset paperille ovat paitsi ainutlaatuisia, myös ainutkertaisia elämässä, ja arvokkaista. Kirja kertoo sisimmästä, ja sisimättömyydestä, myös ihmisen jalouden ja nyky-yhteiskunnankin kiireiden keskellä korostamasta arvojen maailmasta, meidän ihmisten lasten yhteisellä maapallolla.
      -"En halunnut varastaa, mitään niistä,yhdeltäkään toiselta ihmiseltä." Jatkoin vain äitini omaa, elämäntapaa. Se oli tieteellisen tutkimuksen tukkima, täyteen sullottu ja ahdettu, kuin kiinalaisten jono, ja massa. Se oli niin täynnä magiaa, kuin psyykkistä kipua, tahallisesti väkivallasta. Kun kehoa olemuksena oli käytetty välinpitämättömästi laiminlyöden irstaasti toista ihmistä vastaan, hänen tahtomattaan, ja piittamatta, hänestä ihmisestä itsestänsä. Siksi kirja on vähän iljettäväkin, pahuudesta.
      "Koska ilo on lahja, ihmisestä välittämistä, hänen vapautenansa, se tahtoo kertoa, ja tarjota."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      239
      2719
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1144
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1098
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      851
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      827
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      815
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      128
      806
    Aihe