Tuholainen

Paljonko sakemanninne on pentuna/nuorena tuhonnut paikkoja yksin ollessaan?
27240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Flick ei mitään. :)

Äänestä

Mulla paperiton saku. Oppi jo kolmen kuukauden iässä olemaan yksin kotona, eikä tehnyt mitään pahojaan. Puolesta vuodesta eteen päin oli vaihe, että jyrsi kynnyksiä pari kertaa. Meni äkkiä ohi. Sitten söi muutamat kengät, mutta nyt 1 ja puoli vuotiaana ei riko enää mitään.

Tuntuu, että nauttii siitä kun saa olla kotona muutaman tunnin yksikseen. Ei hauku eikä muutenkaan mellasta. Kun tullaan kotiin on iloisena vastassa ja venyttelee koipiaan. Todennäköisesti nukkuu kaiken vapaa-aikansa, kun ei ole lauma (me) vahdittavana.

Äänestä

Ei mitään pahempaa,keinutuolinjalkoja pureskellut muutaman kerran,tosi kiltti poika myös aikuisena. Mutta olenkin aina kotona ja koira sa juosta vapaasti matkassa maalaistalon hommissa.

Äänestä
  • Minäkin pidän aina mukana koiraani. Teen töitä kotona ja aina kun lähdetään johonkin koiruus tulee mukaan. :)

    Äänestä

Oliko Flick jo 3 kk ikäisenä sisäsiisti ja osasi jäädä kotiin kauppareissujen ajaksi ilman, että olisi haukkunut yksinollessaantekemättä tuhojaan asunnossa? Asutteko kerrostaloyksiössä?

Äänestä

Joo, mannit ovat tavallista fiksumpia luonteenominaisuuksiltaan sekä kehittyneempiä jo lapsina kuin useat muut sakut. Ne osaavat ajatella jo etukäteen mitä voi käydä jos toimii omistajan mielestä väärin. Vaikka positiivisen vahvistamisen keinoin koirasta saa paremmin yhteiskuntakelpoisen kuin remmillä hakkaamalla tai sähköllä, joita koulutuskeinoina käyttisharrastajat tunnetusti harrastavat, on kuitenkin muistettava osata rakastaa ja asettaa rajoja oikeassa suhteessa.:) Tähän eivät tietenkään pysty kuin synnynnäisesti eläintenkoulutuksessa lahjakkaat aspergerit.

Äänestä

Samaa mieltä, käyttisharrastajakusipäät ovat saaneet todella paljon tuhoa aikaan rodunjalostuksellisesti mutta ovat sen verran tyhmiä etteivät itse ymmärrä tätä vaikka olisi yliopistotutkinto takana. Siksi yliopistot tullaan lähitulevaisuudessa lakkauttamaan kokonaan.

Äänestä
  • Ja kenenkä seurausta on luiskaperäiset, lihaksettomat, kinnerastuvat, hoippuvat, selkäkipuiset saksanpaimenkoirantapaiset?
    Käyttisporukanko?

    Ps. Toivoisin hieman käytöstapoja

    Äänestä

  • Hjhuhj kirjoitti:

    Ja kenenkä seurausta on luiskaperäiset, lihaksettomat, kinnerastuvat, hoippuvat, selkäkipuiset saksanpaimenkoirantapaiset?
    Käyttisporukanko?

    Ps. Toivoisin hieman käytöstapoja

    Mistä tulevat aggressiiviset yhteiskuntakelvottomat viettipommit joiden kanssa on täysin mahdotonta elää arjessa olipa koiran kouluttaja kuinka taitava tahansa?

    Käyttiskoirakasvattajista löytyy juuri niitä huonokäytöksisiä mitään mistään välittämättömiä narsisteja, jotka pönkittävät omaa egoaan pikkupiireissään saadakseen sadistista tyydytystä pätemisestä ja kanssaihmistensä vuosikautisesta henkisestä pahoinpitelystä. En myöskään puolustele näitä luiskaperien massatuottajia mujtta jotain rajaa esim. miksi myös sellaisia näyttiksenomistajia joilla pääosin terveitä koiria pitää mollata vuosikymmenestä toiseen. Mistähän tällainen lynkkausmentaliteetti on saanut alkunsa? Kumpaisenkin ihmisryhmän voisi pistättää narun jatkoksi.

    Äänestä

  • jhuhjH kirjoitti:

    Mitkäs linjat näitä mielestäsi yhteiskuntakelvottomia koiria periyttää? Miksi ne on yhteiskuntakelvottomia?

    Äänestä

  • fhjjgf kirjoitti:

    Mitkäs linjat näitä mielestäsi yhteiskuntakelvottomia koiria periyttää? Miksi ne on yhteiskuntakelvottomia?

    Mieti omilla aivoillasi jos pystyt. Voit sitten informoida täällä meitä muita niistä jos sinulta hiukankaan löytyy käytöstapoja tai lähimmäisenrakkautta etkä ole kovin uusavuton. Älyä myös tarvitaan jonkin verran tuohon. Ihan aikuisten oikeasti; esität täällä kysymyksiä, joihin hyvin itsekin löydät vastaukset jos et niitä jo etukäteen tiedä.

    Äänestä

  • fgjjhf kirjoitti:

    Perustele väitteesi vastaamalla kysymykseen kun kerta olet muita fiksumpi. Tuo viisastelu on lapsellista.

    Äänestä

  • fgjjhf kirjoitti:

    Mieti omilla aivoillasi jos pystyt. Voit sitten informoida täällä meitä muita niistä jos sinulta hiukankaan löytyy käytöstapoja tai lähimmäisenrakkautta etkä ole kovin uusavuton. Älyä myös tarvitaan jonkin verran tuohon. Ihan aikuisten oikeasti; esität täällä kysymyksiä, joihin hyvin itsekin löydät vastaukset jos et niitä jo etukäteen tiedä.

    Miksi pitää puhua ihmisille noin rumasti?
    Ei noin saa keskustelua aikaiseksi/jatkettua.

    Äänestä

  • Hjhuhj kirjoitti:

    Miksi pitää puhua ihmisille noin rumasti?
    Ei noin saa keskustelua aikaiseksi/jatkettua.

    Siksipä olenkin juuri sitä mieltä, että moderaatio toimii oikein poistaessaan asiattomat viestit täältä, kaikenlaisen toisten henkilökohtaisen haukkumisen. Käytöstavat kunniaan.Tätä yritin muutaman muun kanssa virallisella sakufoorumilla vuosia sitten, mutta foorumin perustajilta tuli vain p****aa niskaan ja ikibannit yritetettäessä kouluttaa ihmisiä käytöstavoille sekä yhteisöstä syrjäyttäminen mikä on henkistä väkivaltaa pahimmillaan.

    Äänestä

  • arvot? kirjoitti:

    Miten puhuminen käyttisharrastajakusipäistä on asiallista, hyvien käytöstapojen mukaista keskustelua?
    Ja samoin "Mieti omilla aivoillasi jos pystyt", kun olisit tuon sijaan vain voinut perustella tuon em. käyttisharrastajakusipääkommenttisi, kun sinulta asiallisesti perusteita kerran pyydettiin?

    Täältä poistetaan nyt tosi paljon paljon asiallisia kommentteja, esim. tämä samansisältöinen kuin mistä yllä puhuin, tämä siis ei ole minun viestini, vaan jonkun muun:

    "Sinänsä huvittavaa, että juuri sinä puhut käytöstavoista. Omasi kun ovat äärimmäisen huonot. Haukut ja herjaat täällä muita mielesi mukaan ja jos sinulta jotain kysytään, niin vastauksena on käytä aivojasi. Ei oo todellista..."

    Pystytkö asialliseen keskusteluun, vai pyydätkö tämän(kin.) viestin poistamaan?

    Nämä "mieti omilla aivoillasi" jne. ovat käyttiskoiraharrastelijateinien keksimiä alunperin, joten miksei niitä voisi ihan yleisestiottaen käyttää julkisesti puhuttaessa käyttisharrastajien turhista turvanaukomisista väärissä asiayhteyksissä? Vastaa ja ole hyvä myös perustele kerrankin vastauksesi niin että muutkin perusteluihisi uskovat.

    Äänestä

  • sivustaseuraaja kirjoitti:

    Siksi koska tuo ei ole asiallista, hyvien käytöstapojen mukaista keskustelua.
    Jos jollakin teinillä on huonot käytöstavat, se ei tarkoita sitä että muiden täytyy vajota samalle tasolle, koitetaan me käyttäytyä aikuismaisesti, eikös niin?
    Ja eiköhän se ole väärin yleistää, että kaikki "käyttiskoiraharrastelijateinit" noin ikävästi käyttäytyisivät, vaikka sinulla huonoja kokemuksia tällaisista olisikin.

    Lisään nyt vielä, että itse en omista spk:ta, en ole koskaan omistanut, mutta ko. rotu kyllä kiinnostaa minua kovasti.
    Koira minulla on ollut syksyllä tasan vuoden, mitään "virallista" ei harrasteta, kovasti lenkkeillään kyllä.
    Teini-iästä on myös jo 20 vuotta aikaa

    "Nämä "mieti omilla aivoillasi" jne. ovat käyttiskoiraharrastelijateinien keksimiä alunperin, joten miksei niitä voisi ihan yleisestiottaen käyttää julkisesti puhuttaessa käyttisharrastajien turhista turvanaukomisista väärissä asiayhteyksissä?"
    Rupee käymään aika huvittavasti nämä väitökset. Vai että käyttisteinien keksimiä juttuja. Kumma homma, kun en ole tuollasta vastausta nähnyt kuin sinulta. Ja haukut muita teiniksi ja oma käytöksesi on vähintäänkin ala-arvoista. Edelleen odotan perusteluja mitä on nämä yhteiskuntakelvottomat agressiiviset viettipommit? Kaikki käyttikset? Mitkä linjat? Jos tuollasia asioita ladellaan, niin kai sitä osataan perustelujakin antaa.

    Äänestä

  • Hjhuhj kirjoitti:

    Lisään nyt vielä, että itse en omista spk:ta, en ole koskaan omistanut, mutta ko. rotu kyllä kiinnostaa minua kovasti.
    Koira minulla on ollut syksyllä tasan vuoden, mitään "virallista" ei harrasteta, kovasti lenkkeillään kyllä.
    Teini-iästä on myös jo 20 vuotta aikaa

    Mitään virallista ei tarvitse harrastaa koiran yhteiskuntakelpoiseksi saattaakseen. Riittää, että asuinalueellasi toimii jokin pätevä saksanpaimenkoiranomistaja, jolla on käytännössä näyttöä sekä asiantuntemusta koirankoulutuksesta vuosien ajalta.

    Äänestä

ei mitään.meillä oli 7.5v.leikattu narttu,kun tuli urospentu.tyttö opetti hienosti tulokkaan talontavoille melko pian:)taisikin olla meille omistajille tähän mennessä helpoin koirankoulutus:):) no,tyttö oli kaikinpuolin mahtava koira,lähes katseella ohjattava,niin olihan siinä penulla loistava malli.ja ihan etikettikelpoinen tuosta pojasta tulikin:)

Äänestä

Ykköseltä dokumentti tällä hetkellä, mikä kertoo siitä kun ihminen eristetään yhteisöstä, mitä muutamilla saksanpaimenkoirafoorumeilla viime vuosien aikana on tapahtunut antaen ihmisille ikibanneja.

Äänestä
  • Olivatko nuo kummatkin tietyn saman henkilön perustamia, joita omaa egoaan pönkittääkseen narsistina oletti saavansa hallita, mistä nautti?

    Äänestä

  • 3+18 kirjoitti:

    Olivatko nuo kummatkin tietyn saman henkilön perustamia, joita omaa egoaan pönkittääkseen narsistina oletti saavansa hallita, mistä nautti?

    Sellanen kissannaukasu.Pahin kaikista.

    Äänestä

Minulla on käyttissakemanninarttu, joka oppi pentuna tosi nopeasti olemaan yksin eikä se koskaan ole tehnyt mitään tuhoja myöskään,vaikka se käyttisten tapaan hyvin vietikäs ja tempperamenttinen ja vauhdikas muuten kyllä onkin.Mutta yksin ollessaan se on todella kiltisti ja odottaa vaan rauhallisesti koska porukka tulee taas takaisin kotiin.Ja sitten kun ulos taas mennään niin sitten on kyllä tuhat ja sata lasissa kun aletaan yhdessä touhuta.

Äänestä

Paljon ja kaiken.Joitakin yksilöitä on ollut, ettei ole tehny mitään, sit on muutamia, jotka tuhonneet järjestelmällisesti kaiken.Ei yhteyttä linjoihin, hermot olleet kaikilla kunnossa aikuisena.Jotkut vaan on sellasia puuha-petejä.

Aikoinaan leirillä perustettiin kymppitonnikerho(markka aikaan), siihen sai osallistua kaikki, joiden koira oli tehnyt tuhoja tuon summan edestä tai enemmän.Ei ollu montaa jotka eivät liittyneet;)))!

Äänestä

Mun entinen saku olisi kuulunut kymppitonni-kerhoon. Nyt muutaman harha-askeleen,sheltti ja kultainennoutaja(edelleen)jälkeen olen palaamassa sakuun.

Kiitos enimmäkseen asiallisista kommenteista. Vinkkejä voi jakaa lisää kaikkien hyödyksi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

iiuoupi0o kirjoitti:

Paljonko sakemanninne on pentuna/nuorena tuhonnut paikkoja yksin ollessaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu