Olen aina ihmetellyt sitä, miksei puhuta siitä, millainen pakkoruotsi on koululaisen kokemuksena ja näkövinkkelistä.
*Pakkoruotsissa tiivistyy kaikki se, mikä koulujärjestelmässä on pielessä.*
Pakkoruotsin opetus tarkoittaa pään hakkaamista pulpettiin yläasteella 230 tunnin ajan. Se tarkoittaa kyynistä asemasotaa lukiossa 190 tunnin ajan ja ammattikoulussa 40 tunnin ajan. Se tarkoittaa yliopisto-opiskelijoiden taantumista yläastetraumojen tasolle virkamiesruotsin 80 pakollisen tunnin ajaksi.
Eivätkä suomenkieliset silti opi ruotsia kunnolla. Vuoden 2010 kansallisen oppimistulosselvityksen mukaan 47 prosenttia B1-ruotsin oppilaista jäi tekstin ja puheen ymmärtämisessä tavoitetasosta. Taso oli vielä huonompi puhumisessa ja kirjoittamisessa: tavoitteen alle jäi lähes 70 prosenttia oppilaista.
Seitsemän vuoden pakkoruotsin jankkaamisen jälkeen puhe pakkoruotsin opettavaisesta vaikutuksesta tuntuu vähintäänkin teennäiseltä. Tekee mieli jo kertoa muillekin, että kaksikielisyys köyhdyttää, avataan koulu aidolle monikielisyydelle ja tehdään toisesta vieraasta kielestä valinnainen.
Suomi kun ei koskaan ole ollut kaksikielinen maa muuten kuin ruotsinkielisten säätämien lakien kuolleessa kirjaimessa. Toinen kotimainen on teatteria, jota sivistyneistö on tavannut esittää eduskunnassa ja pääministeri ruotsalaisuuden päivänä – siitäkin huolimatta, vaikka eivät itse osaa ruotsia. Aikanaan teatterin syy oli luokkarakenne. Juuri nyt se voi olla esimerkiksi halu erottautua kiihkoilevista ”kaksikielisistä”.
*Pakkoruotsissa tiivistyy kaikki se, mikä koulujärjestelmässä on pielessä.*
Pakkoruotsin opetus tarkoittaa pään hakkaamista pulpettiin yläasteella 230 tunnin ajan. Se tarkoittaa kyynistä asemasotaa lukiossa 190 tunnin ajan ja ammattikoulussa 40 tunnin ajan. Se tarkoittaa yliopisto-opiskelijoiden taantumista yläastetraumojen tasolle virkamiesruotsin 80 pakollisen tunnin ajaksi.
Eivätkä suomenkieliset silti opi ruotsia kunnolla. Vuoden 2010 kansallisen oppimistulosselvityksen mukaan 47 prosenttia B1-ruotsin oppilaista jäi tekstin ja puheen ymmärtämisessä tavoitetasosta. Taso oli vielä huonompi puhumisessa ja kirjoittamisessa: tavoitteen alle jäi lähes 70 prosenttia oppilaista.
Seitsemän vuoden pakkoruotsin jankkaamisen jälkeen puhe pakkoruotsin opettavaisesta vaikutuksesta tuntuu vähintäänkin teennäiseltä. Tekee mieli jo kertoa muillekin, että kaksikielisyys köyhdyttää, avataan koulu aidolle monikielisyydelle ja tehdään toisesta vieraasta kielestä valinnainen.
Suomi kun ei koskaan ole ollut kaksikielinen maa muuten kuin ruotsinkielisten säätämien lakien kuolleessa kirjaimessa. Toinen kotimainen on teatteria, jota sivistyneistö on tavannut esittää eduskunnassa ja pääministeri ruotsalaisuuden päivänä – siitäkin huolimatta, vaikka eivät itse osaa ruotsia. Aikanaan teatterin syy oli luokkarakenne. Juuri nyt se voi olla esimerkiksi halu erottautua kiihkoilevista ”kaksikielisistä”.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.