Siilikuolemat

Pe 16:49 KP24 | Päivitetty: Pe 16:56
Kokkolan siilikuolemat olivatkin harakoiden aiheuttamia

Kokkolan poliisissa tutkinnassa olleet ns. siilijutut, joissa siilejä löytyi kuolleena ja silvottuina, saatavat olla yllättäen selviämässä. Silminnäkijä oli päässyt todistamaan "raakaa luonnonvalintaa", jossa harakkaparvi oli hyökännyt siilin kimppuun aiheuttaen siilin kuoleman.

Poliisille tapahtumasta toimitetun kuvamateriaalin perusteella voidaan todeta, että tapahtuman jäljet ja siilin vammat vastaavat varsin hyvin aiempia ilmoituksia. Saadun selvityksen perusteella on nyt oletettavaa, että myös aiemmat tapaukset saattavat olla ns. luonnollisia kuolemia.

Samalla tietoon on tullut, että samaiset harakat ovat hyökkäilleet myös alueella olevia pieniä kotieläimiä kohti. Poliisin tiedossa ei tosin vielä ole, että tapauksissa olisi aiheutunut suoranaista vahinkoa. Ihmisten on täytynyt ryhtyä ylimääräisiin turvatoimiin harakoita vastaan.

En ota mitään kantaa ylläolevaan, mutta jouduin todistamaan luonnon julmuutta, kun lokki oli ryöstänyt rastaan poikasen ja hulimatta rastaiden rajusta hykkäyksestä se hakkasi rastaanpoikasen asvaltiin kuoliaaksi ja lensi naapuritalon katolle ja söi siellä tämän uhrinsa.
Luonto on raakaa taistelua elämästä.
10504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
  • Mitäs minä sanoin ja "jankutinkin" moneen kertaan, että syynä eivät ole lapset, jotka suorastaan rakastavat siilejä. Itse olen edelleen sitä mieltä, että kissat ovat ensin tappaneet siilit ja sen jälkeen "haaskalinnut" ovat tulleet apajille. Näinhän ne tekevät, kun mikä tahansa eläin on kuollut esimerkiksi jäänyt auton alle. Kyllä Tosirealisti tietää.

    Äänestä

  • TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:

    Mitäs minä sanoin ja "jankutinkin" moneen kertaan, että syynä eivät ole lapset, jotka suorastaan rakastavat siilejä. Itse olen edelleen sitä mieltä, että kissat ovat ensin tappaneet siilit ja sen jälkeen "haaskalinnut" ovat tulleet apajille. Näinhän ne tekevät, kun mikä tahansa eläin on kuollut esimerkiksi jäänyt auton alle. Kyllä Tosirealisti tietää.

    Meillä päin naapurien irrallaan olevat kissat ovat jo niin röyhkeitä, että tulevat kutsumatta sisälle auki olevista ikkunoista, kun pitäis tuulettaa ja sen jälkeen kyllä saa se kissa sen tuuletuksen ulos.

    Äänestä

Taas syytettiin ja leimattiin nuoret siilintappajiksi luulojen perusteella.
Onneksi tapaukselle oli silmin näkijä, jonka ansiosta todelliset syylliset paljastuivat eli harakat, nämä haaskalinnut ja eläinmaailman poikasten hävittäjät, joihin myös varikset kuuluvat.
Kyllä ne harakat on ne siilit tappaneet, eikä kissa.
Varislinnuilla on pitkä ja terävä nokka, joka ei siilin piikeistä perusta, koska se on pidempi, kuin siilin piikki.
Kissahan jättää siilin rauhaan, kun käpälään sattuu siilin piikki.

Moniko on kuullut kesäaamuisin varislintujen metelöintiä.
Se on merkki siitä, että nämä ovat löytäneet avuttoman eläinmaailman poikasen ja yhdessä suurena laumana ovat sen kimpussa.

Äänestä

Kyllä pitää paikkansa, jos kyseessä on Timo Harakka!Älkää uskoko kaikkea paskaa, mitä lehdessä kirjoitetaan!

Äänestä

Niin..älkää uskoko kaikkea mitä lehdessä kirjoitetaan. Joku mukaa kuvaa kun harakat tappaa siilinpoikasia. Kyllä haisee. Harakka lähtee jo kaukaa karkuun ihmistä. Kuka sitäpaitsi kuvaisi kun poikasia tapetaan. Tässä on jotain nyt pielessä.

Äänestä

Harakka on tappanut siilit, petoja mitä petoja

Äänestä
  • Olen nähnyt harakoiden tappavan kyykäärmeen soratien varteen Ullavassa.
    Kyy oli noin 50-60 cm pitkä.

    Siellä missä on paljon harakoita ei ole sisiliskoja juuri lainkaan.
    harakat osaavat saalistaa sisiliskoja aamusta tehokkaasti kun ne nousevat yönkankeina lämmittelemään.

    Missä harakoita on vähän niin sisiliskoja on enempi tämä ei voi olla sattumaa.
    Paikkakunta missä asun on oiken harakoiden alutta ja niitä on paljon.
    Myös niittyjä ja puupinoja on kassa sisiliskojen lempireviirejä mutta olen nähnyt 30v aikan sisiliskon 5 kertaa vaikka osaan niitä hyvin etsiä. Mutta en pyydystä rauhoitettua lajia.

    Mökilläni missä harakoita on vähän ei juuri näy kuin joskus yksittäisiä lintuja niin sisiliskoja on paljon montakin saataa lämmitellä halkolateessa aamupäivisin yön kankeuden jäljiltä.

    Harakka on sopeutuva laji ja osaa hyödyntää mahdollisuuksia hyvin ja älykäänä lintuna opii nopesti uutta ja siirtää tiedon eteenpäin poikaset matkivat vanhempiaan.

    Äänestä

Harakka on varsinkin laumassa käytökseltään todellinen ja tehokas "petolintu".Jouduin näkemään kerran Tukholman puistossa erittäin ikävän tapahtuman: muutaman harakan parvi oli jäniksen (ehkä kanin) kimpussa. Harakat nokkivat vuoronperään jänistä silmiin. Nokkaisun jälkeen jo taatusti sokea ja avuton jänis vinkaisi, harakka perääntyi puolisen metriä ja homma toistui. Jouduin murjomaan pupun hengiltä, en jaksanut katsella kidutusta. Harakka on myös tehokas pikkulintujen pesäpoikasten tuhoaja, omassa pihapiirissä näin harakan tuhoavan punarinnan poikaset, eikä ollut ensimmäinen kerta. Luulin ensin tekijäksi kissaa, kunnes näin harakan olevan asialla.

Äänestä

Lappilanmäellä olen nähnyt harakkojen nokkivan ja jahtaavan kissoja ja oravaa. . . Kun ovat samoille apajille ajautuneet

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raakaa leikkiä kirjoitti:

Pe 16:49 KP24 | Päivitetty: Pe 16:56
Kokkolan siilikuolemat olivatkin harakoiden aiheuttamia

Kokkolan poliisissa tutkinnassa olleet ns. siilijutut, joissa siilejä löytyi kuolleena ja silvottuina, saatavat olla yllättäen selviämässä. Silminnäkijä oli päässyt todistamaan "raakaa luonnonvalintaa", jossa harakkaparvi oli hyökännyt siilin kimppuun aiheuttaen siilin kuoleman.

Poliisille tapahtumasta toimitetun kuvamateriaalin perusteella voidaan todeta, että tapahtuman jäljet ja siilin vammat vastaavat varsin hyvin aiempia ilmoituksia. Saadun selvityksen perusteella on nyt oletettavaa, että myös aiemmat tapaukset saattavat olla ns. luonnollisia kuolemia.

Samalla tietoon on tullut, että samaiset harakat ovat hyökkäilleet myös alueella olevia pieniä kotieläimiä kohti. Poliisin tiedossa ei tosin vielä ole, että tapauksissa olisi aiheutunut suoranaista vahinkoa. Ihmisten on täytynyt ryhtyä ylimääräisiin turvatoimiin harakoita vastaan.

En ota mitään kantaa ylläolevaan, mutta jouduin todistamaan luonnon julmuutta, kun lokki oli ryöstänyt rastaan poikasen ja hulimatta rastaiden rajusta hykkäyksestä se hakkasi rastaanpoikasen asvaltiin kuoliaaksi ja lensi naapuritalon katolle ja söi siellä tämän uhrinsa.
Luonto on raakaa taistelua elämästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu