Hän herää aamulla aikaisin. Herättää pikkuprinsessan. Ottaa yövaipat pois, käyttää aamupotalla ja auttaa pukemaan päivävaatteet. Hän vie tytön perhepäivähoitoon. Päivähoitoon minne tyttö ei halua mennä ja itkee joka aamu matkalla. Pienen taistelun jälkeen tyttö saakin paikan tarhasta. Siellä hän viihtyy ja saa kavereita.
Hän vie tytön tarhaan pulkkaa vetäen, joskus on yli 30 pakkasta ja matkaa muutamia kilometrejä. Tyttö on vilttien alle käärittynä, lähes kapaloituna. Mies näyttää huurteisine partoineen tutkimusmatkailijalta Antarktikselta. Mies menee töihin, töistä uusiin töihin ja sieltä vielä kolmansiin. Ilta yksitoista hän kävelee kotiin, kipristelee tunnottomia varpaitaan, miettii kotona odottavaa sänkyä ja sitä että hänen elämällään on nyt tarkoitus. Kotona hän kurkkaa ovenraosta lyhyeen sänkyyn. Kuuntelee hetken vaimeaa tuhinaa ja hymyilee. Jättää ovenraolleen ja menee omaan makuuhuoneeseensa.
Sänky odottaa lämpimänä, onhan siellä jo nainen nukkumassa. Rikkinäinen nainen jolla on monta haavaa nuoltavana. Mies tukee naista, auttaa unohtamaan menneisyyden, kasvattaa itseluottamusta ja luo ympärille olosuhteet että nainen voi kehittää itseään, sisäisesti että ulkoisesti. Nainen kasvaa, löytää itsevarmuutta, hän huomaa että hänestä on mihin vain, jos hän vain uskoo itseensä. Hän on se sadun ruma ankanpoikanen. Itseluottamuksen myötä tulee rohkeus olla kaunis. Rohkeus nostaa leuka rinnasta, tarkkailla avoimin uteliain silmin maailmaa ja nauttia mitä näkee.
Tulee kesä, miehellä on aikaa olla tytön kanssa, ovathan kaikki hänen työpaikkansa kausiluontoisia. He kiertävät pyörällä keskisuuren kaupungin leikkipuistoja. Mies huomaa olevansa aika harvinainen sukupuolensa edustaja. Mies on sosiaalinen, mutta muistaa pitää tietyn etäisyyden äiteihin, se olisi veren kaivamista nenästä. Tytön kanssa he istuvat puistonpenkillä syövät milloin jäätelöä, milloin viineriä ja juovat pillimehua.
Nainen saa koulupaikan kauempaa, mies päättää kurkottaa tähtiin ja hakee paikkakunnalta töitä joissa olisi isot saappaat täytettävänä. Hän saa työpaikan, enää ei tarvitsisi tehdä kuudentoista tunnin työpäivää. Hänellä on paljon enemmän aikaa perheelleen. Tyttökään ei enää ajattelisi että kuka on tuo mies joka käy meillä öisin nukkumassa. Uusi koti, uudet kalusteet, elämä on onnellista, tasapainoista. Nainenkin on onnellinen.
Mies ottaa sekä äidin että isän roolin, hänellä on aikaa. Hän vie tytön aamulla tarhaan. Hän juttelee tätien kanssa ja toivottaa mukavaa päivää. Töiden jälkeen hän hakee tytön tarhasta, kyselee täteiltä kuulumiset, kuinka päivä on sujunut. Joskus kotimatkalla on keskusteltavaa rumasta käytöksestä, aikaa kun menee niin vähemmän. Tyttö oppii että kilteille tytöille sattuu mukavia asioita. Silloin illalla on luvassa luistelua, retkiä ja kärryt eksyvät kaupassa satunnaisesti leluosastolle. Arestipenkki kotona hautaantuisi vaatteiden alle tarpeettomana.
Miehen rooli kasvaisi, hänen kanssaan valittaisiin illalla vaatteet seuraavalle päivälle, hän lukisi aina iltasadun, puhaltaisi möröt pois ja vastaisi viimeiseen huudahdukseen "Huomenna nähdään!"
Mitä jos mies ei olisikaan isä. Tyttö kutsuisi häntä isäksi, olisi siihen ihan luvan kysynyt. Luvan joka sai miehen poskipäät kastumaan. Mitä jos nainen ehyeksi kasvettuaan ei haluaisikaan olla enää miehen kanssa. Mies ei olisikaan enää välttämätön, koska nainen ei olisi enää rikkinäinen vaan vahva omilla jaloillaan tukevasti seisova ihminen.
Mitä mies voi tehdä muuta kuin auttaa muutossa? Mopata tyhjän asunnon lattiat ja siivota vessan. Kaikki arvat eivät voita.
Hän vie tytön tarhaan pulkkaa vetäen, joskus on yli 30 pakkasta ja matkaa muutamia kilometrejä. Tyttö on vilttien alle käärittynä, lähes kapaloituna. Mies näyttää huurteisine partoineen tutkimusmatkailijalta Antarktikselta. Mies menee töihin, töistä uusiin töihin ja sieltä vielä kolmansiin. Ilta yksitoista hän kävelee kotiin, kipristelee tunnottomia varpaitaan, miettii kotona odottavaa sänkyä ja sitä että hänen elämällään on nyt tarkoitus. Kotona hän kurkkaa ovenraosta lyhyeen sänkyyn. Kuuntelee hetken vaimeaa tuhinaa ja hymyilee. Jättää ovenraolleen ja menee omaan makuuhuoneeseensa.
Sänky odottaa lämpimänä, onhan siellä jo nainen nukkumassa. Rikkinäinen nainen jolla on monta haavaa nuoltavana. Mies tukee naista, auttaa unohtamaan menneisyyden, kasvattaa itseluottamusta ja luo ympärille olosuhteet että nainen voi kehittää itseään, sisäisesti että ulkoisesti. Nainen kasvaa, löytää itsevarmuutta, hän huomaa että hänestä on mihin vain, jos hän vain uskoo itseensä. Hän on se sadun ruma ankanpoikanen. Itseluottamuksen myötä tulee rohkeus olla kaunis. Rohkeus nostaa leuka rinnasta, tarkkailla avoimin uteliain silmin maailmaa ja nauttia mitä näkee.
Tulee kesä, miehellä on aikaa olla tytön kanssa, ovathan kaikki hänen työpaikkansa kausiluontoisia. He kiertävät pyörällä keskisuuren kaupungin leikkipuistoja. Mies huomaa olevansa aika harvinainen sukupuolensa edustaja. Mies on sosiaalinen, mutta muistaa pitää tietyn etäisyyden äiteihin, se olisi veren kaivamista nenästä. Tytön kanssa he istuvat puistonpenkillä syövät milloin jäätelöä, milloin viineriä ja juovat pillimehua.
Nainen saa koulupaikan kauempaa, mies päättää kurkottaa tähtiin ja hakee paikkakunnalta töitä joissa olisi isot saappaat täytettävänä. Hän saa työpaikan, enää ei tarvitsisi tehdä kuudentoista tunnin työpäivää. Hänellä on paljon enemmän aikaa perheelleen. Tyttökään ei enää ajattelisi että kuka on tuo mies joka käy meillä öisin nukkumassa. Uusi koti, uudet kalusteet, elämä on onnellista, tasapainoista. Nainenkin on onnellinen.
Mies ottaa sekä äidin että isän roolin, hänellä on aikaa. Hän vie tytön aamulla tarhaan. Hän juttelee tätien kanssa ja toivottaa mukavaa päivää. Töiden jälkeen hän hakee tytön tarhasta, kyselee täteiltä kuulumiset, kuinka päivä on sujunut. Joskus kotimatkalla on keskusteltavaa rumasta käytöksestä, aikaa kun menee niin vähemmän. Tyttö oppii että kilteille tytöille sattuu mukavia asioita. Silloin illalla on luvassa luistelua, retkiä ja kärryt eksyvät kaupassa satunnaisesti leluosastolle. Arestipenkki kotona hautaantuisi vaatteiden alle tarpeettomana.
Miehen rooli kasvaisi, hänen kanssaan valittaisiin illalla vaatteet seuraavalle päivälle, hän lukisi aina iltasadun, puhaltaisi möröt pois ja vastaisi viimeiseen huudahdukseen "Huomenna nähdään!"
Mitä jos mies ei olisikaan isä. Tyttö kutsuisi häntä isäksi, olisi siihen ihan luvan kysynyt. Luvan joka sai miehen poskipäät kastumaan. Mitä jos nainen ehyeksi kasvettuaan ei haluaisikaan olla enää miehen kanssa. Mies ei olisikaan enää välttämätön, koska nainen ei olisi enää rikkinäinen vaan vahva omilla jaloillaan tukevasti seisova ihminen.
Mitä mies voi tehdä muuta kuin auttaa muutossa? Mopata tyhjän asunnon lattiat ja siivota vessan. Kaikki arvat eivät voita.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin surullista! Et ole yksin, moni "itsenäinen ja vahva" nainen on paljosta velkaa kaltaisillesi miehille. Surettaa tuo sinun ja pikkutytön välinen suhde, tyttö on kokenut ison menetyksen. Ihan tuli kyynel silmään, sellaista se elämä on...
:( Voi ei.
Ei kannata antautua suhteeseen noin rikkonaisten naisten kanssa. Voimaannuttuaan usein myös itsekkyys nostaa päätään. Toivottavasti suot itsellesi seuraavaksi terveemmän suhteen. Sellaisen, jossa molemmat osapuolet seisovat jo omilla jaloillaan ja panostavat suhteeseen 50/50.
Onnea seuraaviin arpajaisiin!
Mä taas mietin että en haluaisikaan kasvaa riittävän ehjäksi ja kylmäksi. Mulla kun sattuu olemaan noin hyvä mies. Tosin lapsetkin osittain yhteisiä paitsi yksi joka ei ole mun biologinen. Vastapainoksi yritän sitten olla hyvä kaikille mieheni lapsille. Mutta yleensä aina tuntuu että jään miehelle velkaa.
En kadu parisuhdetta. Tyttö kasvatti minua varmasti ihan yhtä paljon kuin minä häntä.
Vastoinkäymiset muokkaavat meistä sellaisia kuin me olemme. Pidän ihmisestä jonka elämä on minusta muokannut. Ei katkeruudella mitään voittaisi, avoimella mielellä paljonkin.