Nyt Valtio keksinyt uuden säästö kohdan.Olin töissä valtion laitoksessa keksittiin ,että sitä työtähän voisi ruveta sivari tekemään niinpä sain kenkää kyseisestä työstä.Onkohan tämä ihan oikein? Jos tämän lukee joku korkea virkaherra toivoisin vastausta tälle palstalle näin varmaa taas edistetää Suomen työttömyyttä. Sivarit joutaisivat jonnekin vanhushuoto alalle jossa todella kova pula työntekijöistä
Sivari
TYÖTÖN &"
5149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Määräaikaisessa työsuhteessa olevaa ei voi irtisanoa ennen määräaikaisen työsuhteen päättymistä. Määräaikaista työsopimusta ei voi irtisanoa, ellei siitä sitten ole erikseen sovittu työsopimuksessa.
Jos näin on käynyt, ei ole kves:n mukainen, eli laiton irtisanominen. Muussa tapauksessa työnantaja voi toki asettaa työntekijän ns. muihin tehtäviin määräaikaisen sopimuksen ajaksi. Määräaikaiseen työsopimukseen voi tietenkin liittää irtisanommisaika (ns.koeaika).
Esimerkkinä töiden vähentyessä työnantajan on kuitenkin ensin yritettävä järjestää työntekijälle muuta korvaavaa työtä tai koulutusta uusiin tehtäviin. Vasta jos työnantaja ei voi tarjota tällaistakaan työtä, voidaan työntekijä irtisanoa.
Työnantaja voi kuitenkin purkaa määräaikaisen työsopimuksen heti jos työntekijä on laiminlyönyt tai rikkonut rikkonut työsuhteesta tai laista johtuvia velvollisuuksiaan, esimerkiksi vaarantamalla muiden turvallisuutta tai varastamalla työnantajan omaisuutta. Määräaikaisen työsopimuksen voi purkaa, jos työntekijä on poissa töistä vähintään viikon ilmoittamatta sinä aikana työnantajalle pätevää syytä poissaololleen.
Mutta miten sen ottaa jos työ on olemassa eli se ei poistu minnekkään vaikka olisikin määräaikainen työsuhde. En ymmärrä jos siviilipalvelus miehiä on minkä takia niitä ei määrätä sellaiseen työhön josta on todella pula työntekijöistä Vanhushuolto esm.
Ehkä tässä tapauksessa työn luonteen kannalta on parempi että määräaikainen työntekijä korvataan siviilipalvelusmiehellä. Näin ollen kustannukset ovat pienemmät: sivarille ei tarvitse maksaa palkkaa. Ehkäpä aloittaja on tehnyt jonkin mokan, tehnyt jonkin virheen tai rikkonut jollain tapaa määräaikaista työsopimustaan jossa työnantaja voi katsoa tarpeelliseksi irtisanoa määräaikainen työntekijä ja korvat tämä sivarilla. Vaikea sanoa. Työ ei poistu mutta tekijä vaihtuu.
määräaikaisia pätkiä useampi joten en varmaakaa ole mitään mokannut
Vanhustenhoito on vaativaa työtä toisin, kuin aloittajan puuhastelut.
Sivareissa on varmasti monen alan osaajia, mutta ei sivaria voi silti laittaa semmoiseen hommaan jossa on joku vastuukin jostain kirjaston kirjaa suuremmasta asiasta.