Olin ollut sinuun ihastunut jo kauan. Katselit minua aina pitkään silmiin ja hymyilit, minä olin sulaa laavaa. Mahassani pyörivät perhoset, tuntui kuin olisin ollut vuoristoradassa jolle ei ole loppua. Joskus kosketit minua vahingossa, kätesi hipaisu omaani sai sydämeni takomaan korvissa asti. Kerran hississä tulit kohti, luulin jo että suutelisit. Peruit viimehetkellä. Siitä lähtien olen odottanut, odottanut että yrität uudestaan. Meni kuukausia, ajattelin jo, ettei mitään koskaan tapahdukkaan, että pysymme ystävinä. Kerran miehesi lähti kavereidensa kanssa reissuun, kutsuit minut yökylään. Ajattelin, että mikäs siinä, ihan kavereina vaan. Ilta eteni, humalluimme. Puhuimme kaikesta, katselin sinua tiivisti suoraan silmiin ja aukaisit pitkät hiuksesi. Olit niin kaunis, että minun oli vaikea hengittää. Silitin sinua, silloin tulit lähemmäksi, istuit viereeni sohvalle, hieman liian lähelle. Sanoit, minun on pitänyt kertoa sinulle jotain jo pidemmän aikaa. Olin hiljaa, odotin. En uskaltanut sanoa mitään, kunnes hän viimein lisää: olen ollut ihastunut sinuun jo pitkään, oikeastaan jo rakastunut. Siinä vaiheessa unohdin estoni ja tulin hitaasti lähemmäksi sinua, silmistäsi paistoi suora himo. Kosketin varovasti huuliasi, siinä hetkessä oli kaikki mitä ikinä toivoinkaan, sähköä meidän välillä. Painuin kiinni sinuun, olet niin pehmeä, niin lämmin. Suutelemme, tutkiskelemme toisiamme. Suudelmat pitenevät, muuttuvat vaativiksi. Tunnut niin hyvältä, niin oikealta, kuiskaan: rakastan.
Luetuimmat keskustelut
- 43925
- 95893
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19765- 116711
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80648- 43611
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34584- 19576
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19532- 33523
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25482
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476- 34467
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132450- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421