Miks kukaan ei hehkuta BOndenin tämän päiväistä lehtikirjoitusta??? Mikä vikana??
häh?
Häh
23338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei olla vielä nähty lehteä. Ei tule mökille. Kunhan ehditään ensin lukea, niin sitten.
Ai sä olitkin mökillä! No ootellaan sitten.
Aloitetaanko kehumalla vai haukkumalla. Tietää tässä vähän valmistautua. Ottaisko joku ton kehumispuolen, olen enemmän haukkujatyyppiä. Se on niin helppoa ja siitä tulee hyvä olo.
Häh, mikset itse kirjoita? Mikä vikana? Mistä Bonden kirjoitti Itä-Hämeessä? Oliko Bonden huolissaan Heinolan kehityksestä? Kaupunginjohtajan työtavoista? Tai jostain uudesta aiheesta, kuten Heinolan tulevaisuudennäkymät Lahden lähiönä?
Heinola jatkaa kriisikuntanana 16 % työttömyysasteella, velkataakka on suuri, ja lisää velkaa otetaan entisen maksuun (12 miljoonaa euroa). Sote-palveluja vähennetään ja yksityistetään, homekouluja ei ole korjata ja lisäksi on tutkittu että Heinolassa nuoret ovat Suomen kunnista viidenneksi onnettomimmat.
Kaupunginjohtaja erotettiin, kun viranhaltijat (51) huolestuivat kaupungin tulevaisuudesta ja kaupunginjohtajan työtavoista tämän yrittäessä kehittää toimintoja ja saattaa taloutta kuntoon. Kaupunginjohtajan erottamisen sijaan olisi pitänyt erottaa muutama viranhaltija, jotta Heinolassa saataisiin asiat hoitoon ja hallintaan. Toivottavasti kuntavaalissa äänestäjät erottavat epäluottamuksen vuoksi kaupunginjohtajan erottaja-valtuutetut!
Siitäkö se Bonden kirjoitti, vai mistä?
Oletko muuten törmännyt Iltasanomissa tai Iltalehdessä uutiseen joka on otsikoitu "Suomi24 keskustelupalsta paljasti salaisuuden" tai "Suomi24 keskustelupalsta pelasti kunnan tuholta ja vilunki-ihmiset jäivät kiinni". Mä en ainakaan ole törmännyt kyseisiin otsikoihin, miksiköhän. Täällä puhutaan täytää p......kaa.
Iltasanomat ja Iltalehti... siinä vasta on tämän maan parhaimmat totuuden mukaisen tiedon välittäjät. Oikeat journalismin esikuvat.
Tää palstahan on maan asiantuntevin ja totuuden mukaisin. Iltapäivälehdet on tämän rinnalla huippujournalismia.
siinäpä vasta vertaus....
täällä keskustelevat ihan tavalliset ihmiset
iltapäivälehtiä tekevät toimittajat enemmän tai vähemmän onnistuneesti
Vailla mitään vastuuta, kirjoittaa aivan perättömiä tosiasioina. Siinä se ero on.
Tosin lukija ei erota faktaa fiktiolta.
Eipä ollut Aimo Bondenin kirjoitus hääppöinen. Lainauksia lainausten perään, oma teksti vähäinen. Samaa liturgiaa - ei jaksa lukea höpö-höpöjä.
Suomen Kuvalehdessä toimittaja kirjoitti Hannele Rämön ponnisteluista Suomen hometalojen asukkaiden oikeusturvan ja terveyden puolesta Asukasterveysliitossa. Rämö tunnetaan kaikkialla Suomessa tinkimättönä homeasiantuntijana, jota SKn artikkelin mukaan tehtävään valmisti Rämön oman talon osoittauduttua hometaloksi.
Paitsi Suomen hometalo-ongelmista, Suomen Kuvalehdessä sivutaan Heinolan kaupunginjohtajakriisiä ja mediasotaa, jota johti mitä ilmeisemmin Etelä-Suomen Sanomien toimittaja Ari Helminen kumppaneineen. Median avulla mustamaalattiin kaupunginjohtaja Rinnevaaraa sekä Rinnevaaran tukijoita. Tähän on kopioitu asiallisesta artikkelista Heinolan kaupunginjohtajakriisiä koskeva osa. Kannattaa tutustua Suomen Kuvalehden artikkeliin, joka löytyy kuvineen ja kokonaisuudessa muun muassa Hannele Rämön nettisivulta.
Lainaus Suomen Kuvalehden artikkelista
- Viime keväänä Heinolassa myrskysi. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hannele Rämö ja kaksi muuta valtuutettua erosivat sosiaalidemokraattisesta valtuustoryhmästä. He perustivat oman valtuustoryhmänsä Heinola Nytin.
Eron taustalla oli erimielisyys kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran erottamisesta. Kolmikko tuki Rinnevaaraa ja halusi, että hän jatkaa tehtävässään.
Kolmikko sai potkut demareista. Heinolan valtuusto irtisanoi Rinnevaaran.
Toukokuun 20. päivänä kaupunki julkisti muotokuvan Rämöstä, ja samana iltana kaupunginhallitus erotettiin. Rämön seuraajaksi nousi demareiden toinen rautarouva Raili Hildén. Moni Heinolassa on sitä mieltä, etteivät Hildén ja Rämö mahtuneet samaan puolueeseen.
Rämö on puhunut kunnallispolitiikasta maltillisesti. Hän hymyilee, kun ohikulkija huikkaa ”tsemppiä kesään” ja toteaa: ”Minulle politiikka on peanuts. Minulla on todella hyvä muisti. Muistan itselleni mieluisia asioita, kuten sen, että kunnallisvaaleissa minulla oli yli viisisataa äänestäjää.”
Hän sanoo joutuneensa kovan ryöpytyksen kohteeksi. Hän mainitsee erityisesti Etelä-Suomen Sanomien toimittajan Ari Helmisen, joka Rämön mielestä inhoaa häntä.
Rämön ja Helmisen välirikko on julkisesti tiedossa. Helmisen mielestä hän on ainoa, joka uskaltaa arvostella Rämön tekemisiä. Helmisen mukaan Rämö ei vastaa hänen puheluihinsa eikä kysymyksiinsä. Rämö taas kokee jotuneensa Helmisen silmätikuksi.
Yleisradiosta eläköitynyt toimittaja Pirkko Päivinen seurasi vuosia Heinolan politiikkaa ja sanoo, että Helminen vähättelee Rämöä. Hän kirjoitti Ylen pakinassaan (26.3.), että ”teki Hannele Rämö mitä hyvänsä, hän on Helmisen mukaan väärässä”.
Paikallinen toimittaja on myös ihmeissään. ”Helminen otti elämäntyökseen Rämön savustamisen politiikasta ja onnistui siinä.”
Helminen on luotettavan lehtimiehen irvikuva. Hän on tahrannut jo sekä Itä-Hämeen että Etelä-Suomen Sanomien maineen. Ihmettelen miksi Etelä-Suomen sanomat pitää häntä palveluksessaan. Tietääkö joku miksi?
Rämö jotenkin kummasti hävisi julkisuudesta. Luulisi rautarouvan Heinola Nyt riveissä ajavan äänestäjiensä asiaa. Yhtä hiljaa ovat Turunen ja Ulmanenkin. Muutama yleismaailmallinen kirjoitus Itä-Hämeessä, mutta ei sanaakaan paikallispolitiikasta. Ihmettelen suuresti.
Mitä kirjoittamista paikallispolitiikasta on - ei yhtään mitään.
Lehtien palstoilla rääpii Jarmo Asp - asioista joista ei ole hänellä ei ole minkäänlaista käsitystä.
Kristiina Wesmannilla on sentään asialliset tavat argumentoida mutta Asp on sivistymätön kirjoittelija.
Tietääkö kukaan miten Heinola Nyt ryhmän jäsenet äänestivät Hopeasilta asiassa.
No mites nyt demarit äänestää :) Aivan takuuvarmasti. oottakaas vaan kun listat tulee.
Hildenin juoksunarussa nyttiläisetkin ovat, olen varma.
Ei kai nyt sentään.
Valtuuston lehterillä istuneena on ihan sama mitä kukin on äänestänyt, kyllä se sellanen sekanen kokous oli. Hildenin juoksunarussa on valtuuston enemmistö. Sillä jos muutama on eri mieltä ei ole päätöksissä mitään merkitystä. Onneksi kohta on kuntaliitos pakko tehdä, lähtee tämänkin asian pohdinta.
Äänesti Heinola Nyt miten tahansa, odottelen suurella innolla spekulaatioita asiasta. Toki lyön käkikellon vetoa, että Heinola Nytin äänestykseen liitetään Raili Hilden. Mutta kuka keksii parhaimman salaliittoteorian.
Herra Aimo Bondenin kunnallispoliittinen ura on kääntynyt lopuilleen.
Viime valtuustossa politiikassa kaiken kokenut Heimo Riutta tyrmäsi Aimon mennen tullen Hopeasilta-äänestyksessä. Riutta voi Bondenin 27 - 14 ja kaksi tyhjää.
Lopullisessa äänestyksessä Riutan esitys voitti jopa kaupunginhallituksen esityksen 28-15. Hopeasilta on kunnossa. Hihat heilumaan, hinta asettuu 6milj paikkeille. Ilman älyttömiä lisärakentamisia hanke on ok. Älyttömiä pelotteluita että rahaa törsättäisiin 12 milj.
Hemppa ei ymmärrä vanhojen ihmisten hyvinvoinnista yhtään mitään. Heillä on aika lailla samanlaiset tarpeet kuin yleensä ihmisellä, Hempallakin. Eivät he tarvitse mitään muista ihmisistä erillään olevaa kolossirakennusta. Sitä tarvitsevat tiettävästi hoitajat. Siis Heinolassakin pitäisi kehittää nykyaikaisia huolenpitotapoja ikäihmisille ja myös nuoremmille apua tarvitseville.
Taas tulee sitä PaHelaisten mantraa. Riutta on kokenein sos.terveystyön päätöksentekijä. Ei aja omaa eikä lähiomaistensa asioita. Ei ole sukulaisia Heinolassa , niinkuin monilla muilla valtutetuilla, jotka hoitavat heidäön asioitaan.
Olin Riutan juttusilla torilla, sain ihan hyvät vastaukset kysymyksiini. Tietoa Hempalla nähtävästi on vaikka muille jakaa. Ei elvistele liikaa Itä-hämeen palstoilla. Vastaa kun kysytään.