Lapsenlapsenlapsille lahjoittaminen - vanhemmat tuhlareita

Isä aikoo hassata lapsensa omaisuuden - mitä tehdä?
Isoäitini haluaisi lahjoittaa kullekin lapsenlapsenlapselleen 3 999 euroa. Rahat olisi tarkoitus sijoittaa. Käyttöönsä lapset saisivat varat vasta täysi-ikäisinä. Pulmallista on, että veljeni ja hänen ex-vaimonsa eivät sovellu lapsensa edunvalvojiksi. Rahat menisivät vanhempien kaljaan ja tupakkaan. (Ja tämä ei ole liioittelua.)
Mitä nyt hieman netistä tutkin, niin ilmeisesti on hyvin vaikea asettaa alaikäisen lapsen edunvalvojaksi ketään muita kuin lapsen omia vanhempia.
Miten pitäisi menetellä? Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta?
Pahoittelen, että tämä ei ihan osu tänne perintöosioon, sivuaa kuitenkin samaa aihepiiriä.
5230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Isoäiti voi lahjakirjassa määrätä, että lapsen lahjana saamaa omaisuutta hoitaa lakimääräisen edunvalvojan (huoltajan) asemesta muu henkilö, joka tehtävään on suostunut, kuten isoäidin toinen lapsi. Isoäidin on syytä keskustella asiasta pankin lakimiehen kanssa.

Holhoustoimilaki 41 §
"Jos joku antaessaan toiselle omaisuutta lahjana tai testamentilla on samalla määrännyt omaisuuden hoitamisesta, näitä määräyksiä tulee noudattaa tämän luvun säännösten estämättä."
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1999/19990442#Pid1896826

Äänestä

Pankin mukaan edunvalvoja on aina vanhempi. Eikä tästä voi kuulemma poiketa.
Pankkivirkailijalla väärää tietoa?

Äänestä
  • Kysy maistraatista, tietävät paremmin kuin pankkivirkailijat.

    Äänestä

  • Nykyistä holhoustoimilain 41 §:ää vastasi aiemmassa holhouslaissa samansisältöinen 45 §. Mainitusta säännöksestä testamenttimääräyksen osalta (sama pätee lahjakirjan määräykseen) kirjoittaa prof. Aulis Aarnio teoksessa Suomen jäämistöoikeus II (1991) s. 48 kohdassa 1.1.3. Vajaavaltaisen vallitsema omaisuus., seuraavaa:

    "Testaattori voi HolhL 45 §:n mukaan liittää jälkisäädökseen määräyksen, jonka mukaan vajaavaltaiselle tuleva omaisuus on muun kuin holhoojan vallittavana. Tätä määräystä on noudatettava, jos muuttuneet olosuhteet eivät oikeuta siitä poikkeamaan ja oikeus tällaisessa tapauksessa anna poikkeamiseen lupaa. Hallinto voidaan uskoa esimerkiksi erityiselle hoitokunnalle tai testamentissa nimetylle uskotulle miehelle."

    Asiasta kiinnostunut voi hankkia käsiinsä teoksen tuoreemman painoksen, jossa viitattaneen nykyiseen lakiin ajankohtaisin perusteluin.

    Uskotun miehen asemesta nykyään puhutaan edunvalvojan sijaisesta. Lapselle siis määrättäisiin edunvalvojan sijainen hoitamaan lahjaomaisuutta lakimääräisen edunvalvojien asemesta.

    Toimiva ja yksinkertainen lahjakirjan ehto varmaan olisi tuo, ettei lahjavaroja saisi nostaa lahjansaajan ollessa alaikäinen (tai vaikkapa alle 20-vuotias). Pankissa tiliehdot tunnetaan.

    Äänestä

Ainakin ennen oli mahdollista lisätä lause: tilinomistaja (=lapsi) saa tilin varat käyttöönsä vasta xx ikäisenä. Onnistuiskohan sellainen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


välikäsi kirjoitti:

Isä aikoo hassata lapsensa omaisuuden - mitä tehdä?
Isoäitini haluaisi lahjoittaa kullekin lapsenlapsenlapselleen 3 999 euroa. Rahat olisi tarkoitus sijoittaa. Käyttöönsä lapset saisivat varat vasta täysi-ikäisinä. Pulmallista on, että veljeni ja hänen ex-vaimonsa eivät sovellu lapsensa edunvalvojiksi. Rahat menisivät vanhempien kaljaan ja tupakkaan. (Ja tämä ei ole liioittelua.)
Mitä nyt hieman netistä tutkin, niin ilmeisesti on hyvin vaikea asettaa alaikäisen lapsen edunvalvojaksi ketään muita kuin lapsen omia vanhempia.
Miten pitäisi menetellä? Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta?
Pahoittelen, että tämä ei ihan osu tänne perintöosioon, sivuaa kuitenkin samaa aihepiiriä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu