Mitätön ositus

Ositus suuremmalta osalta saanut lain voimaan paitsi erän kiinteistön osalta, joka todistuksen mukaan ei kuuluu pesään. Hän teki uuden osituksen samalla päätöksella ja 3 kerta kovemmalla hinnalla 3 vuoden ajan. Hän on toiminut ilman osituskokouksia ja sovittelua ja päätöksesta minulle ilmoitannut vasta puoleen avustaja 1,5kk jälkeen kirjeellä että minun pitää maksa vasta puolelle toistasataa tuhatta euroa.
Miten pitäisi toimia? Miten anon asiaomistajana pesänjakajan vaihtoa?
3176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yritä kertoa asia vähän täsmällisemmin. Tuosta nyt ei ota selkoa oikein millään. Ehkä sinun olisi parasta ottaa yhteys lakimieheen.

Äänestä

pesänjakaja on toimittanut osituksen ilman osituskokouksia, päätös tehty salaa ilman minua ja pesään otettu ja jaettu toisen henkilön kiinteistön " hukkamalla" omistusta todistava todistetta. Tämän pesänjakaja on tehnyt toisen kerran KÄ palautuksen jälkeen. Menin tiettömyyttäni moittimaan mitätöntä ositusta, jossa oli ok 410 12 90m2 autotallin pakkolunastus määrrätty exalle valetodistuksella 260.000e ja otettu pesään pojan omistama asuntoa ulkomailla " minun " omaisuudella.
KÄ salissa pesänjakaja sanoi että omistusta todistava todistetta ei ollu hänellä käytössä, mutta henelle toimitettu 4 todistetta jotka ovat ketjussa ja seuraavassa viitataan edelliseen. Silloin pojan asunto 42,4m2 oli jaettu ilman arviota hintaan 100.000e mutta nyt pesänjakaja teki salaa minusta päätöksen velearviolla että pojan asunnon hinta on 400.000e ja minulle tuli vain lasku.
Miten asianomistajana voi mitätöidä lainvastaista ositusta?

Äänestä

Näyttää siltä että ryhmäpetoksen ongelma liittyy ositukseen ja hän laittoi viestinsä tähän rasismin ketjuun. Molempien kirjoittajien kyky tuottaa ymmärrettävää tekstiä on niin rajoittunutta että he tulevat olemaan asianajaille todellisia rahasampoja. Kilvan käsiä jo yhteen hiorotaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rasismi kirjoitti:

Ositus suuremmalta osalta saanut lain voimaan paitsi erän kiinteistön osalta, joka todistuksen mukaan ei kuuluu pesään. Hän teki uuden osituksen samalla päätöksella ja 3 kerta kovemmalla hinnalla 3 vuoden ajan. Hän on toiminut ilman osituskokouksia ja sovittelua ja päätöksesta minulle ilmoitannut vasta puoleen avustaja 1,5kk jälkeen kirjeellä että minun pitää maksa vasta puolelle toistasataa tuhatta euroa.
Miten pitäisi toimia? Miten anon asiaomistajana pesänjakajan vaihtoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu