Kuinka ruotsinkieliset ymmärtävät kyseisen paikannimen? Ger tarkoittaa antaa ja by tarkoittaa kylä. Eli antaa-kylä? Kuinka voi paikalla olla tuollainen nimi, jossa ei ole mitään tolkkua?
Mitä tarkoittaa Gerby?
dshshajkak
8579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jakokylä? Mene sinne, joku siellä on haarat auki.
En kyl osaa kääntää muuta ku kylkeäni sohvalla, mutta ihan nättiä seutuahan se on se jeerbyy.
Nimen alkuperästä en tiedä, mutta voisiko olla, että paikassa on ollut runsas kalakanta? Eli meri tuossa paikassa antaa paljon kalaa? Näin itse pähkäillyt sillä nimi Gerby on aika vanha nimi.
Nimet ovat mielenkiintoisia esim. Koivulahti jossa olen asunut on ruotsiksi Kvevlax "tukehtua lohi" Siitä olen itse pähkäillyt nimen tulevan alueen maan noususta. Aikoinaan Koivulahti oli merta ja maa nousee ja nousee yhä saaden veden pakenemaan ehkä kalatkin jäivät asumaan näihin "fladoihin" ja ne muuttuivat "kluuvijärviksi" joista ei päässyt enää merelle. Maan noustessa nekin muuttuivat maaksi ja kalat jäivät haukkomaan henkeään ja kuolivat. Katsoessa vanhoja karttoja näkee maan nousun. Nämä ovat tosiaan vain omia pähkäilyjä, mutta jotakin tämän tapaista varmaan?
Netistä löytyi Koivulahdesta ruotsinkielellä tietoa eli LAx on tarkkoittanut Lahti ei Lohi. Joka tapauksessa tukehtunut lahti eli oisko kuivunut maan nousun vuoksi?
Tuolta löytyy vanha Vaasan kartta - https://expo.oscapps.jyu.fi/files/original/951ca3d33b20b0b033b16f43eb78f7800892ac2d.jpeg
Keskustan alue täysin vielä veden alla, mutta Gerby ja Vestervik oli kyllä olemassa. Eikä ainakaan tuolloin enää ollut kalapaikka. Voi toki olla paljon vanhempaa perua...
"Keskustan alue täysin vielä veden alla"
No mutta? Nykyinen "keskusta" on Klemetsössä.
Elikkä, siihen alkoivat rakentamaan 1852 Nikolainkaupungin
(1855–1917 virallisesti Nikolainkaupunki)
"Palon jälkeen kaupunki siirrettiin liikenteellisesti edullisempaan paikkaan. Kaupunki siirreettiin vuonna 1855 seitsemän kilometriä lännemmäksi nykyiselle paikalleen Klemetsön saarelle. Ruotsista Vaasaan muuttanut lääninarkkitehti Carl Axel Setterberg laati kaupungin asemakaavan. Uusi kaupunki sai nimekseen Nikolainkaupunki"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vaasa
Jakomäki