Kriisi - mitä se on?

Yhä useammin saa kuulla ja/tai lukea kriiseistä. Puhutaan kriisitietoisuudesta ja kriisien hallinnasta.

Mutta mitä kriisi pitää sisällään? Mistä pitää olla tietoinen ja mitä oikeastaan hallitaan?

Kaikkitietävä Wikipedia määrittelee kriisin lyhyesti seuraavasti.
"Kriisi on ihmisen tai organisaatio kohtaama uusi tilanne, jossa aiemmin opitut ongelmanratkaisukeinot eivät välttämättä toimi."
Se voi myös tarkoittaa hätätilaa tai murrosta.

Eurokriisi on kaiken pahan alku ja juuri. Suomenkin talouskriisi on ainakin osittain seurausta eurokriisistä.

Kriisi on siitä merkillinen ilmiö ja tila, että joskus se syntyy ikään kuin vaivihkaa, salaa hiipimällä, kun päättäjät eivät ole riittävän valppaita. Mutta joskus kriisi aikaansaadaan suunnitelmallisesti, tarkoituksella saada aikaan jotain uutta.

Eurokriisiä on syytetty tarkoituksella aikaansaaduksi. Suomessakin ovat hallituspuolueet lietsoneet "kriisitietoisuutta" tarkoitushakuisesti.

Kriisit ovat nimittäin yksi johtamisen välineistä. Kun luodaan kriisi tai paisutellaan ongelmia, joita aina on, ylisuuriksi kriiseiksi saadaan kansalaiset myöntyväisiksi vastaanottamaan ikäviä päätöksiä.

Eurokriisin ratkaisuksi on esitetty kahta vaihtoehtoa. Joko on valittava "kumpi on tärkeämpi pelastaa, jäsenvaltioiden itsenäisyys, yhteiskuntarauha ja kansalaisten hyvinvointi vai rahaliitto ja euro." Lainaus Taloussanomista.

Jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla ovat liitovaltion kannattajat, johon porukkaan meitä kriisin avulla yritetään pehmittää.

Suomen talouskriisin varjolla meitä pehmitetään hyväksymään elintason lasku ilman, että hallituspuolueiden kannatus putoaisi.

Kriisit eivät siis ole mitään "ylhäältä" annettuja vitsauksia. Ne ovat hyvin usein tarkoitushakuisia, joilla pyritään paimentamaan meitä kansalaisia tiettyyn karsinaan, jossa meiltä murretaan oma tahto.
2668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Eikö kriisi ole ohimenevä vaihe , muistaakseni eurokriisistä on puhuttu vuosikaudet. Suomen sisäinenkin politiikka on uutisoinnin mukaan kulkenut vuositolkulla kriisistä kriisiin, edellistenkin hallituksen aikana. Sana on niin monenlaisessa käytössä alkaen sotatilanteista yksilön kolmenkympin kriisiin, miten hallita kriisejä, jos sanastokin on ympäripyöreä ja vesitetty.

Todellinen kriisi on "ylhäätä annettu" , vakava sairaus tai onnettomuus, sota tai luonnonkatastrofi. Ehkä nämä polittiset ovat ainakin osittain vain vale- tai lumekriisejä.
Potilas saa hoitonsa päätteeksi epikriisin eli loppuarvioinnin, jossa selostetaan taudin kulku ja hoito. Jospa pian olisi eurokriisissäkin epikriisin aika.

Äänestä
  • Oivallat mikä on todellinen kriisi. Samoin olen sitä mieltä kuin aloittaja, tarkoitushakuista kriisimielialan lietsontaa tapahtuu.

    Äänestä

Kriisi yksinkertaistettuna on aina jokin on pettäny elämässä,
esm rahatalous eipidäkkään paikkaansa, siis raha ei riitä menoihin,
,,, aviolitto rakoilee,
on uhkana avioero, ,
siis kaikki rakennetut kulissit pettää,
ihmiskunta on joutunu epävarmaan tilaan suorastaan katstrooffiin, == semmonen on kriisi yksisnkeraistettuna,,,,
laajennettuna kaikille sekstoreille elämässä.

Äänestä

mista, että näin ei voi jatkua! Jos jatkamme näin, menemme päin Prinkkalaa!
Eurokriisi on nyt vuosia jo jatkunut, olemme siitä itsekukin tykönämme kärsineet. Ainakin me, jotka seuraamme aikaamme.

Eihän voi olla mahdollista, että suomalaiset joutuvat "elatusvelvollisiksi" lopuksi maailman aikaa etelän lämpimien maiden toisenlaisen kulttuurin asukkaille?

Sitähän liittovaltio merkitsee.

Äänestä
  • koon Berlusconi ja muut mafioosot itse äpäränsä! Elatus-velvollisia eivät suomalaiset ole!

    Äänestä

Tuollaisia en edes mieti, mutta mitenhän henkilökriisin selventäisi.

Kriisi on oikeastaan väistämätön jatko vaikeille ongelmatilanteille, joissa ihminen joutuu kokemaan, ettei pysty löytämään keinoja tilanteen tai tilanteitten ratkaisuksi, vaikkapa yrittäessään auttaa toista ´kaaosmaisessa´ tilanteessa.
Hänen pitää silti pystyä löytämään keinot, miten itse selvitä, pelastaa siis itsensä romahtamasta. Vaikka ovathan henkilön kestämät henkisesti vaikeat kriisit tarpeellisiakin.
Joko selviää tai ei, siinä näkyy henkinen vahvuus ja itseensä luottaminen, myös elämänasenne, että kaikesta selviää oikealla tavalla.

Kriisin kestettyään, selviydyttyään, on taas entistä vahvempi ja tasapainoisempi ihminen. Ei lopulta olekaan enää niin altis joutumaan kriisiin saakka, jos on elämässään kriisitilanteista ennenkin selvinnyt. On jo ´vastustuskykyä.´
Ehkä oppii jo suojautumaankin ennaltaehkäisevästi tilanteista, jotka tietää itselleen vahingollisiksi.

Aika konkari taidan ollakin ongelmatilanteisiin joutumisessa, aivankuin tuppautunut olisin sellaisiin.
Vielä sanoisin, että kaikkihan kuuluu elämään, toiset vaan eri syistä enemmän ´sotkeutuvat´ vaikeisiin asioihin. Ja eri tavallahan kestämme elämän mukanaan tuomia mutkia.
Näin monimutkaisin sanoin yritin selvittää käsitettä - kriisi omien kokemusteni pohjalta.
Olenko oppinut mitään....kenpä tietäis sen.

Äänestä

1. Valtioiden itsenäisyys, yhteiskuntarauha, ihmisten hyvinvointi,
2.Liittovaltio, rahaliitto, euro

Voiko vanhalla nelikenttäanalyysillä
-edut,
-haitat,
-uhat,
-mahdollisuudet,
jotenkin täsmentää molempien vaihtoehtojen kohdalla missä mennään.
Sote-uudistuskin on vielä kesken, lisänä tarkemmin määrittelemättömät mahd. lisäkriisit: lis. pakolaiset sota-alueilta, jotkut superpandemiat, riittävä Eu-ruoka-apu, rahoitus jne..

Ajatukset ja tunteet harhailee jossain toivon ja toivottomuuden välimaastossa.
Hyvä että eduskunnassa on nuorempia ja virkeitä miettimässä näitä asioita.

Äänestä

Ihmetellä täytyy,eikö ole muuta ajateltavaa kuin kauhuskenaariot pandemeineen päivineen?Eikö itsestä edes tunnu,että niin Sote-uudistus,kuin EU:n ruoka-apu toimii siitäkin huolimatta.vaikka ei niistä tee elämänsä sisältöä ja palstantäytettä.Loppulause ilmentää onneksi tervettä järkeä.

Äänestä

Varmasti näillä ihmisillä jotka ketjuun kirjoittivat, on paljon sisältöä elämässään, mukaan luettuna maailman menon seuraaminen.
Tuo eduskunnan ja hallituksen "virkeys" ei ole onnistunut poistamaan edes kotoisia kriisejä, nytkin homekouluissa sairastutaan ja vanhain kodeissa virutaan märissä vaipoissa. Nuorisosta liian suuri osa makaa kotonaan tumput suorina tai luuhaa kaljapussit kilisten kaduilla.
Täällä joku koettaa laittaa lappuja virkeiden vanhusten silmille jostain oudosta syystä, myös vanha voi taistella oikeudenmukaisuuden puolesta. Vanhalla on jo kokemusta ja näkemystä miten huonoista ajoista selvitään. Ei ainakaan panemalla päätä puskaan ja miettimällä vain omia pieniä asioitaan.
Kyllä täällä pn musiikkia linkitetty ja linnunpesiä ja muutakin lintukotoa, jos ei halua mistään vakavammasta keskustella. Eipä tunnu Sote uudistus vielä purreen, nyt ollaan kuntien kontolle sysäämässä kaikki mahdollinen. Mihin se suunnaton veroeurojen määrä menee, minkä valtio kerää? Hyvä kun joku kyselee sen asian perään välillä.

Äänestä
  • Täyttä asiaa.

    Äänestä

Juu epäkohtien vellominenhan se etteenpäin vie!Onhan tuo nyt jo todettu,miksi eivät hallituksessa pääsee sopuun!Loput saat miettiä ihan itse.
Samat ne täälläkin suurisuisempia ovat kissankokoisine kirjaimineen vaatimassa päitä vadille.Se siitä.

Äänestä
  • Kuka tässä on missään vellonut, tai kissankokoisia kirjaimia käyttänyt muut kuin sinä huudat siinä. Mietisinäkin ihan itse äläkä tule määräilemään kuka ja mistä saa kirjoittaa. Sinne höpötysketjuihin vaan, hopihopi. Et vaan osaa mistään kirjoittaa etkä syventyä asioihin, kukaan muukaan ei mielestäsi saisi.

    Äänestä

  • Vaikeuksista on taipumus selviytyä.
    Mitä enemmän kriiseistä puhutaan, sen vaikeimmiksi ne käyvät.
    Meillä ei ole kriisitilanteista tietoakaan, verrattuna viimesetet kolme sotaa kestäneisiin kriiseihin. Vuodesta 1939, vuoteen jolloin Lapinsota loppui, meillä ei ole ollut varsiaisia kriisitilanteita.

    Presidenttimme´Urho Kekkonen hoiti kriisit, pienet ja suuret arvoasemansa oikeuttanalla arvovallalla, lopettaen"käskysanallaan " lakot ja toimien määräysvaltansa antamalla voimalla maamme johtajana.

    PS. Olisimmeko Eu.n jäsenmaita Kekkosen eläessä?

    Äänestä

  • jotain rajaa kirjoitti:

    Kuka tässä on missään vellonut, tai kissankokoisia kirjaimia käyttänyt muut kuin sinä huudat siinä. Mietisinäkin ihan itse äläkä tule määräilemään kuka ja mistä saa kirjoittaa. Sinne höpötysketjuihin vaan, hopihopi. Et vaan osaa mistään kirjoittaa etkä syventyä asioihin, kukaan muukaan ei mielestäsi saisi.

    Vain itsessään ja omissa iänikuisissa ongelmissaan hänen kaikki aatoksesa takkuaa ja pyörii. niitä tarjoilee.

    Äänestä

  • UPDATE_10344078 kirjoitti:

    Vaikeuksista on taipumus selviytyä.
    Mitä enemmän kriiseistä puhutaan, sen vaikeimmiksi ne käyvät.
    Meillä ei ole kriisitilanteista tietoakaan, verrattuna viimesetet kolme sotaa kestäneisiin kriiseihin. Vuodesta 1939, vuoteen jolloin Lapinsota loppui, meillä ei ole ollut varsiaisia kriisitilanteita.

    Presidenttimme´Urho Kekkonen hoiti kriisit, pienet ja suuret arvoasemansa oikeuttanalla arvovallalla, lopettaen"käskysanallaan " lakot ja toimien määräysvaltansa antamalla voimalla maamme johtajana.

    PS. Olisimmeko Eu.n jäsenmaita Kekkosen eläessä?

    Hyvä, anlis3, emme varmaan olisi EMUssa, sillä Kekkonen piti viisaasti ja ovelastikin aina suomalaisten puolta.

    Ja siellä asuivat hyvin vaatimattomasti Tamminiemessä, kun kävin hänen makuuhuoneessaan, en ollut uskoa silmiäni, niin karu se oli.

    Hoitivatko itse taloutensakin siellä?

    Nykypresidentit asuvat Mäntyniemen upeissa tiloissa henkilökunnan passatessa.

    Äänestä

  • jotain rajaa kirjoitti:

    Kuka tässä on missään vellonut, tai kissankokoisia kirjaimia käyttänyt muut kuin sinä huudat siinä. Mietisinäkin ihan itse äläkä tule määräilemään kuka ja mistä saa kirjoittaa. Sinne höpötysketjuihin vaan, hopihopi. Et vaan osaa mistään kirjoittaa etkä syventyä asioihin, kukaan muukaan ei mielestäsi saisi.

    Ja paskat! Mutta yksisilmäinen en ole , jos ei täällä se tartu; hi hii, enkä heidän kanssaan viihdy; pai pai

    Äänestä

  • [[[ kirjoitti:

    Hyvä, anlis3, emme varmaan olisi EMUssa, sillä Kekkonen piti viisaasti ja ovelastikin aina suomalaisten puolta.

    Ja siellä asuivat hyvin vaatimattomasti Tamminiemessä, kun kävin hänen makuuhuoneessaan, en ollut uskoa silmiäni, niin karu se oli.

    Hoitivatko itse taloutensakin siellä?

    Nykypresidentit asuvat Mäntyniemen upeissa tiloissa henkilökunnan passatessa.

    Just just, siinä taas paljastuiD pysy vaan siellä Kekkosen aikakaudella, pliiiis!

    Äänestä

  • tosiaankin! kirjoitti:

    Vain itsessään ja omissa iänikuisissa ongelmissaan hänen kaikki aatoksesa takkuaa ja pyörii. niitä tarjoilee.

    on ylpeä, mitä rosoisempaa ja mutkikkaampaa ja enemmän vastoinkäymistä, jollekkin se on ihan ykpeilyn aihe.

    Äänestä

Kriisitietoisuuden lisääminen kansalaisten keskuuteen on eräänlaista aivopesua.

Sillä pyritään murentamaan kansalaisten vastustuskyky torjua elintason lasku.

Esim. opiskelijoiden opintotukien leikkaaminen. Tai palkkojen alennus, jota työnantajien nollalinja ajaa. Jne.

Yle on valjastettu hallituksen avuksi kun se suorittaa mielipidemittauksia ja uutisoi niistä näyttävästi, joissa selvitetään kuinka hyvin kriisitietoisuus on purrut.

Menossa on parhaillaan Suomessa ja koko Euroopassa suuren luokan aivopesuoperaatio. Sitä voi verrata jo Hitlerin ajan Saksan propagandaoperaatioihin.

Nyt jos koskaan tarvitaan kansalaisilta tervettä talonpoikaisjärkeä näkemään
asioiden todellinen tila.

Meillä suomalaisilla menee vielä ihan hyvin. Vai kärsiikö joku nälkää, kuten Kreikassa, kun ei ole rahaa, millä ruokaa saisi kaupasta.

Äänestä
  • Suomessa nälkää enemmän kärsitään liikasyönnistä.
    Ihmiset syövät itsensä ennenaikaiseen hautaan.

    Äänestä

Ei maassamme ainakaan vielä nähdä nälkää, ja sitä, kriiseistä tuhoavinta, anakin yksilöihmisen taholla, emme saata nähdä, onneksemme.
Tiedoitus ja ennakkovaroitus toimivat valtiollisella tahollamme, joten varsinaiseen nälänhätään emme joudu.''Kulutusyhteiskunnasta moni putoaa ja on jo pudonnue, eikä se ole muuta kuin tervehdyttävää vosikymmeniä kulutusjuhlaa viettäneille.

Ihmisen on hyvä oppia elämään "suu säkkiä myöten".

Äänestä

jotenki, suomen on päästävä tästä EU:n aiheuttamasta kurjuudesta ,,,





NYT jos koskaan suomi tarvitsee UUDEN KEKKOSEN, siinä on ja oli OIKEA suomalainen mies ja presidentti
kukaan ei vielä ole ollu parempi, kaikki persedentit hänen jälkeensä on varjo vain KEKKOSEN rinnalla,
yksikään ei ole oikeesti aja suomen etuja, vaan aivan omia etujaan ja itressejään,
kansasta ovat välittäneet tosi vähän,
Halonen oikein KOROSTI aikoinaan kuin suomessa tullaan kasvattamaan eriarvoisuutta,
sehän olikin huikeaa Halosen aikana,
kukaan ei ikinä tule unohtamaan LILIUKSEN toimintaa, siinä oikein RÄIKEÄ esimerkki, puhumattakaan muista johtajista,
huh huh huh, ei jaksa enään paasata pistelee vaan niin vihaksi noi suomen typeryjset nykyaään,

Äänestä
  • Sanoit oikein, että toista Kekkosta ei tule. Nimittäin ei voi tulla, sillä presidentti maassamme on vain mielipidevaikuttajaa. Koivisto,´(muuten maamme huonoin presidentti) tahtoi päämiehemme valtaoikeuksia kavennettavan. Niin tapahtui ja tässä olaan.

    Toisaalta, olisiko Kekkosta seuraavilla presidenteillä ollutkaan ryhtiä vaikuttaa asioihin, puuttumalla niihin.

    Äänestä

Koivisto oli vain jonkin TV-ohjelman nostattama ilmiö,
'Jatkoaika'-ohjelmassa hän Lenitan kanssa jutteli, ja siitä se valtava noste alkoi.
Ei hän presidentiksi yhtään sopinut.
Se kauhea lama oli hänen yksinvaltaista typeryyttään suurimmaksi osaksi. Ihmiset menettivät kotinsa ja firmansa, ja senkin jälkeen jäivät valtaviin velkoihin. Konkursseja ja itsemurhia tehtiin enemmän kuin koskaan ennen.
Eikä muissakaan mitään kehumista ole ollut.
Pääministereistä Lipponen oli kaikkein tyhmin.
Hän vei Suomen EMUin.

Äänestä

Kyllä JOS Kekkonen olisi ollu vielä t e r v e, jokainen ihminen meistä sairastuu lopulta vanhetessaan,
ei enään koivistokaa näyträ kovinkaan järkevätä, enemmänki sairaalta muumiolta joka höpisee mitä sylkisuuhun tuo,
siis sairaus on normaalia vanhana, ja vanhan pitää aina väistyä nuoreten terveitten tieltä,
harmi vaan kun nuoruus ja terveys ei aina merkitse ä l y k y y t t ä,
kuten nyt on monesti nähty
suomen johdossa on toiminu harvinainen tyhmyys,
se tyhmyys tiivistyi aikoinaan lipposeen,
Lipposen öykkärimäinen toiminta aikoinaan on syynä suomen EU politiikkaan ja sen seurauksiin,
ja tyhmyys on jatkunu,
ainuttakaan älykköä ei suomen johdossa ole nähty sitten Kekkosen aikojen,
AINOA älykkö Paavo Väyrynen, pilkattiin oikein median voimin syrjään,
nyt olemme karvaasti saanneet kärsiä sen seurauksista,
haikeena vaan muistellaan , kuinka ruotsi EI liittyny emuun,
jos olisi Paavo Väyrynen päässy valtaan, nyt olisimme i t s e n ä i n e n valtio , kuten ruotsi ,,

Kaiken toivomme voimme panna nyt perussuomalisiin ja keskustaan,
TIOMO SOINI johtoon,
kaikki muuttuu vielä paremmaksi, kun perussuomalista älyköt pääsee suomen johtoon,
silloin kuljemme Kekkosen jälkiä toivonmukaan,,
tietenkää kaikki ei muutu enään samaksi mitä Kekkosen aikana oli, mutta sama henki leijuu suomen yllä, ja suomi pääsee pikkuhiljaa uuteen nousuun

kirjoitus virheitä en jaksa korjata, sori

Äänestä

Kyllähän täällä näkee monista kirjoituksista, että muistot kultaantuvat. Kekkosen aika oli aivan eri aika kuin nyt on. Kekkosen oli vain sukkuloitava neuvostoliittolaisten ja kotimaan asioitten keskellä. Se, että hän osasi oveluudellaan hoidella nuo naapurin miehet, on hänelle kunniaksi, mutta emme pysty sanomaan, kuinka hän tänä päivänä tämän globaalin maailman kanssa olisi toiminut. Näin ollen emme voi verrata näitten eri aikakausien asioitten hoitoa.

Hyvinhän meillä menee. Kulttuuriministeri heiluttelee sateenkaarilippua urheilukatsomossa. Se on sitä globaalia touhua. Hyvää mainosta Suomelle. Jos Haavisto olisi ollut presidentti, varmaan siellä olisi heilunut noita lippuja kaksin kappalein. Upeaa Suomi.

Tämä nyt ei koskenut maan talouden hoitoa juuri lainkaan, mutta tulipahan tuokin mieleen.

Mitä sitten tuohon maan talouteen tulee, niin ei se parane täällä sitä paisutella. Kyllä hallitus hommansa hoitaa. Uskon niin. Kun vain siellä saadaan asiat luistamaan eikä jokainen puolue hoitele omia lupauksiaan. Olisi aika hoitaa Suomen asioita eikä puolueitten asioita.

Timo Soinista tuskin olisi sen suurempaa hyötyä, yksi mies kun ei meillä asioita päätä. Me olemme demokraattinen maa ja tuskin Soinista maallemme mitään diktaattoria tulee. Riittää, kun hän on oman puolueensa diktaattori.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taavi Tavallinen kirjoitti:

Yhä useammin saa kuulla ja/tai lukea kriiseistä. Puhutaan kriisitietoisuudesta ja kriisien hallinnasta.

Mutta mitä kriisi pitää sisällään? Mistä pitää olla tietoinen ja mitä oikeastaan hallitaan?

Kaikkitietävä Wikipedia määrittelee kriisin lyhyesti seuraavasti.
"Kriisi on ihmisen tai organisaatio kohtaama uusi tilanne, jossa aiemmin opitut ongelmanratkaisukeinot eivät välttämättä toimi."
Se voi myös tarkoittaa hätätilaa tai murrosta.

Eurokriisi on kaiken pahan alku ja juuri. Suomenkin talouskriisi on ainakin osittain seurausta eurokriisistä.

Kriisi on siitä merkillinen ilmiö ja tila, että joskus se syntyy ikään kuin vaivihkaa, salaa hiipimällä, kun päättäjät eivät ole riittävän valppaita. Mutta joskus kriisi aikaansaadaan suunnitelmallisesti, tarkoituksella saada aikaan jotain uutta.

Eurokriisiä on syytetty tarkoituksella aikaansaaduksi. Suomessakin ovat hallituspuolueet lietsoneet "kriisitietoisuutta" tarkoitushakuisesti.

Kriisit ovat nimittäin yksi johtamisen välineistä. Kun luodaan kriisi tai paisutellaan ongelmia, joita aina on, ylisuuriksi kriiseiksi saadaan kansalaiset myöntyväisiksi vastaanottamaan ikäviä päätöksiä.

Eurokriisin ratkaisuksi on esitetty kahta vaihtoehtoa. Joko on valittava "kumpi on tärkeämpi pelastaa, jäsenvaltioiden itsenäisyys, yhteiskuntarauha ja kansalaisten hyvinvointi vai rahaliitto ja euro." Lainaus Taloussanomista.

Jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla ovat liitovaltion kannattajat, johon porukkaan meitä kriisin avulla yritetään pehmittää.

Suomen talouskriisin varjolla meitä pehmitetään hyväksymään elintason lasku ilman, että hallituspuolueiden kannatus putoaisi.

Kriisit eivät siis ole mitään "ylhäältä" annettuja vitsauksia. Ne ovat hyvin usein tarkoitushakuisia, joilla pyritään paimentamaan meitä kansalaisia tiettyyn karsinaan, jossa meiltä murretaan oma tahto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu