Olen vähän kummastellut Tallinkin risteilyhintoja, eli olen luullut, että clubilaiset saavat edes pienen alennuksen hyttien hinnoista, mutta ainakin viime vl:na hinnat olivat samat ilman jäsenyyttä tai jäsenyyden kanssa.
Hinnoittelusta
Sama hinta
9134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Alennus suuntautuukin tuleviin matkoihin.
miksi aina pitäisikään ilmaiseksi, maksava asikas tuottaa yhtiölle enemmän!
En tarkoita, että ilmaiseksi pitäsi päästä risteilylle, mutta olen käsittänyt, että clubilaisuuden merkittävä etu on nimenomaan edes pieni alennus risteilyhinnoissa. Ja onhan esimerkiksi gold-clubilaiset jo kohtuullisen summan käyttäneet saadakseen kyseisen club-tason.
Kyllä minulle ainakin näyti alhaisempia hintoja kun olin näppäillyt club one tunnukset, tuonne lokakuulle kun katselin.
Laske itse. Teet neljä risteilyä ja viidennen saat ilmaiseksi. Eli säästösi jokaisesta risteilystä onkin 20% verrattuna siihen, että joutuisit ostamaan nuo matkasi ilman korttia..
Lisäksi clubilaistarjoukset laivalla. Joten se alennusprosentti on noin 25.
Säästösi,
niin mikä säästö.
nehän on vain bonuksia jotka olet jo aiemmin rahalla jo maksanut
alennusprosentti ...????
korttien orjien ajattelutapaa, just just juu!
Ei kannata. Trolli olet etkä muuksi muutu.
Ikävä juttu, etteivät varasi riitä risteilyihin. Matkustaminen on hauskaa!
Yksikin reissu voi riittää. Me varasimme matkan ja liityimme samalla Club Oneen. Ennen matkaa huomasimme ihan sattumalta että Veronmaksajien keskusliiton jäsenet pääsevät suoraan Silver-tasolle kunhan vain pyytävät (tuo etu on muuten monen muunkin järjestön, liiton yms. jäsenellä joten kannattaa tarkistaa).
Risteilylle lähtiessämme olimme siis Silver-tasolla ja nyt kun tarkistin niin pisteitä on kertynyt tämän yhden risteilyn takia vähän yli 60 000 joten pääsemme Gold-tasolle. Katsotaan nyt mitä etua siitä tulee.
Kyseessä ensimmäinen risteily Suomesta 20 vuoteen (asumme toisessa maassa) joten siihen myös sijoitettiin vähän enemmän, siitä tuo pisteiden määrä.
Pronssikortilla "up to" 10% alennus
Hopeakortilla up to 20%
Kultakortilla up to 30%.
Kaikki selviää Tallinkin sivuilta.