Windows

Tervehdys!
Suositteletteko Windows pehelimeen virus / ryönä - torjuntaohjelmaa?
Toisaalta tämä sovellusten asentaminen on nyt erilaista, eli kaikki kaupan kautta. Onko mitään kiertotietä asentaa esim. tietokoneelta oma sovellus Windows puhelimeen?

Kiitoksia ja hyvää jatkoa kaikille.
3130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Windows Phone malleihin ei ole tehty pahemmin haittaohjelmia joten virustorjuntaa ei tarvita eikä kannatakaan asentaa.

Äänestä

Microsoftin Windows Phone 8 on tämän hetken turvallisin mobiilikäyttöjärjestelmä Androidin ollessa kyberrikollisten suosiossa, F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen toteaa The Inquirerin haastattelussa.

Hyppönen kertoi lehdelle, ettei F-Secure ole havainnut vielä yhtään Windows Phone 8:aa vastaan kohdennettua haittaohjelmaa. ”Haluatko turvallisen puhelimen? Osta Windows Phone”, Hyppönen totesi.

Hyppösen mukaan Androidin ongelma on sen sääntelemätön luonne. Hyppönen kuitenkin muistuttaa, että suurin osa Androidin haittaohjelmista on ihmisten itse lataamia ja asentamia. Google sallii muutkin sovelluskaupat kuin Google Playn, ja osaa ulkopuolisista sovelluskaupoista käytetään esimerkiksi troijalaisten levittämiseen.

Microsoft on käyttänyt Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmän turvallisuutta yhtenä markkinointivalteistaan.

Hyppösen mukaan Windows Phonen tiukasti säännelty kehityspuoli pitää käyttöjärjestelmän turvallisena vielä jatkossakin.

Osasyy Windows Phonen turvallisuuteen on toisaalta myös se, etteivät haittaohjelmakoodarit viitsi vaivata itseään kirjoittamalla haitakkeita tällä hetkellä vielä hyvin marginaaliselle käyttöjärjestelmälle.

http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/fsecuren hypponen windows phone turvallisin kayttojarjestelma/a854907

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymyksia_0 kirjoitti:

Tervehdys!
Suositteletteko Windows pehelimeen virus / ryönä - torjuntaohjelmaa?
Toisaalta tämä sovellusten asentaminen on nyt erilaista, eli kaikki kaupan kautta. Onko mitään kiertotietä asentaa esim. tietokoneelta oma sovellus Windows puhelimeen?

Kiitoksia ja hyvää jatkoa kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu