neuvoton

En enää tiedä mitä tehdä. Mulla useampaan otteeseen epäilty endoa, mutta kun ultrassa ei mitään näy niin ei leikkausta katsottu tarpeelliseksi. Olen lopettanut e pillerit kun miehen kanssa yritetään lasta. Nyt kivut lähes jokapäiväisiä. Tänä yönä en ole nukkunut kipujen takia hetkeäkään. Alkaa olla neuvoton olo. Yksityiselle ei ole nyt varaa mennä ja sairas poissaoloista alkaa tulla sanomista. Hirvittää että puolentoista tunnin päästä pitäisi hypätä auton rattiin nukkumattoman yön jälkeen ja kivuliaana. Kotiinkaan ei kehtaisi taas jäädä. Syö ihmis tä tällInen. Nykyään on sellainen olo ettei enää jaksa mitään. Oon niin väsynyt.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

En varsinaisesti osaa neuvoa, mutta itselläni on aivan sama juttu. Olen 25v, ultrasta ei tosiaan ole löytynyt mitään, kaikki näyttää aivan normaalilta, kuitenkin olen kärsinyt kivuista jo 6vuotta. Kipuni eivät kuitenkaan ole kuulema tarpeeksi kovat, että mitään tarkempaa tähystysleikkausta alettaisiin tekemään. En ole myöskään tullut raskaaksi tämän kuuden vuoden aikana, vaikka yritystä on. Nykyisin kärsin näistä "vatsakivuista" melkein koko ajan, oletetun ovulaation aikaan vatsani on todella kipeä viikon, useimmiten kipu menee jopa niin kovaksi, että minulle nousee kuume ja oksennan, munasarjoihin ja vatsaan sattuu niin, etten voi kun maata sikiöasennossa sängyssä tai vessan lattialla ja odottaa että "kohtaus" menee ohi. Se kestää yleensä muutamasta tunnista päivään, sen jälkeen vatsa on noin viikon niin kipeä, että kävellessäkin tärähdykset sattuu munasarjoihin/vatsaan. No eipä siinä mene sitten kuin viikko niin alkaakin kuukautiset ja taas ollaan monta päivää todella kipeitä, olen kärsinyt ihan aina todella kovista kuukautiskivuista ja joutunut olemaan ekat päivät pois koulusta, nykyisin töistä. Yhtä kipua tuntuu nämä kuukaudet olevan, eikä seksiäkään sitten kauheasti mieli tee, kun sekin koskee jos paikat on tuolta alavatsasta kipeät. Mitään syytä tälle ei kuitenkaan ole löydetty ja tuntuu ettei kukaan enää halua asiaa enempää tutkiakkaan. Minulle kanssa johtaja vihjailee koko ajan näistä vatsasta johtuvista poissaoloista, vaikka olen hänelle kaikesta kertonut ja näyttänyt todisteet missä tutkimuksissa olen käynyt, eikä ole syytä löydetty, enkä voi niillä mitään, kun särkylääkkeet ei auta. Olo tuntuu todella turhauttavalta, joskus tuntuu siltä että kukaan muu ei vaan voi ymmärtää mitä se kipu on ja silloi ei niin vain lähdetäkkään minnekkään.
Voimia sinulle ja vaadi vain lisää tutkimuksia ja apua ongelmaan, jospa joku vielä kuitenkin haluaisi tehdä jotain ja auttaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt tähän kirjoitti:

En enää tiedä mitä tehdä. Mulla useampaan otteeseen epäilty endoa, mutta kun ultrassa ei mitään näy niin ei leikkausta katsottu tarpeelliseksi. Olen lopettanut e pillerit kun miehen kanssa yritetään lasta. Nyt kivut lähes jokapäiväisiä. Tänä yönä en ole nukkunut kipujen takia hetkeäkään. Alkaa olla neuvoton olo. Yksityiselle ei ole nyt varaa mennä ja sairas poissaoloista alkaa tulla sanomista. Hirvittää että puolentoista tunnin päästä pitäisi hypätä auton rattiin nukkumattoman yön jälkeen ja kivuliaana. Kotiinkaan ei kehtaisi taas jäädä. Syö ihmis tä tällInen. Nykyään on sellainen olo ettei enää jaksa mitään. Oon niin väsynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu