Breivikistä ja joukkohurmaajista

Olen tutustunut norjalaisen hurmaajan taustoihin mediassa olleiden tietojen avulla. On syytä olettaa, että luonne on mennyt tuollaiseksi osittain siksi, koska hän vaikuttaa okatkeroituneelta bisseltä/homolta. Kiilusilmät antavat vinkkiä siihen suuntaan, että hän olis itsesuggeroitunut johonkin aatteeseen. Niinkuin onkin. Silmät kuin jehovilla tai helluntailaisilla.

Mielenkiintoista. Oma persoonallisuusprofiili samansuuntainen. Luja luottamus johonkin auktoriteettisysteemiin. Äänestän varmasti persuja persujen homovastaisuudesta huolimatta. Meissä homoissa/bisseissä enemmänkin potentiaalista joukkohurmaaja-ainesta? Meitä ei saa suututtaa? ( NO HEH ) Olemmeko akkoja suuttuessamme, räjähdämme kuin dynamiitti??

Verratkaa draq queen -showhun, missä esitetään jotain hiivatin eukkoa.

Monet meistä ainakin ovat sangen sanoisinko dynaamisia tai persoonallisia. Herkkyys ja vahvuus yhdistyy homoissa/bisseissä?
3119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heteromiehen yksi keskeinen piirre on oikeudenmukaisuuden korostaminen. Oikeudenmukaisuutta korostavat ihmiset ajautuvat herkästi kyykyttämään heikompiaan, jos katsovat näiden ansaitsevan kohtalonsa. Breivik on heteromies.

Heteronainen puolestaan on empaattinen. Se merkitsee sitä, että halutaan hyvää kaikille näiden teoista huolimatta. Tutkimusten mukaan naiset ovat hyvin harvoin psykopaatteja.

Homojen aivot ovat lähempänä heteronaisten aivoja, joten meiltä saat lähinnä halin.

Äänestä
  • Etteikö me homot tehdä oikeudenmukaisuutta tarvittaessa tiukoin toimin? Älä puhu paskaa. Haleja meiltä ei kusipäät saa. Me ollaan empaattisia vain kavereille.

    Äänestä

enpä ole pitkään aikaa lukenut mitään näin typerää....ei järjen häivääkään koko tekstissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juttua piisaa kirjoitti:

Olen tutustunut norjalaisen hurmaajan taustoihin mediassa olleiden tietojen avulla. On syytä olettaa, että luonne on mennyt tuollaiseksi osittain siksi, koska hän vaikuttaa okatkeroituneelta bisseltä/homolta. Kiilusilmät antavat vinkkiä siihen suuntaan, että hän olis itsesuggeroitunut johonkin aatteeseen. Niinkuin onkin. Silmät kuin jehovilla tai helluntailaisilla.

Mielenkiintoista. Oma persoonallisuusprofiili samansuuntainen. Luja luottamus johonkin auktoriteettisysteemiin. Äänestän varmasti persuja persujen homovastaisuudesta huolimatta. Meissä homoissa/bisseissä enemmänkin potentiaalista joukkohurmaaja-ainesta? Meitä ei saa suututtaa? ( NO HEH ) Olemmeko akkoja suuttuessamme, räjähdämme kuin dynamiitti??

Verratkaa draq queen -showhun, missä esitetään jotain hiivatin eukkoa.

Monet meistä ainakin ovat sangen sanoisinko dynaamisia tai persoonallisia. Herkkyys ja vahvuus yhdistyy homoissa/bisseissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu