Lahja fasaanijahtiin

Emäntäh

Isäntä on sanonut haluavansa kokeilla fasaanijahtia. Nyt hän täyttää pyöreitä ja olen buukannut hänelle ja kavereilleen jahdin. Mitä fasaanijahtiin liittyvää voisin hankkia lahjaksi?

8

576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • polvihousut on hyvä

      Minkämoisesta jahdista on kyse. klapijahti jossa ajomiehet ajavat herroille sadottain lintuja amuttavaksi vaatii hienoimmillaan haulikkoparin. Siinä on kaksi samanlaista rinnakkaispiippusta hienoa haulikkoa. lataaja lataa ampujalle aina toisen valmiiksi, ja näin ampuja kykenee ampumaan suuren määrän lintuja. Tuollainen käsintehty haulikkopari olisi upea lahja, vaikka valtion päämiellekin.
      Sitten on vaatimattomampaakin fasaanijahtia. Siinä esim. seisovilla kanakoirilla metsästetään yksittäisiä lintuja. Tosin parempi lintu siihen olisi peltopyy, mutta niitä on verrattaen vaikea kasvattaa. Noita fasaaneja nyt löytyy vähän jokaiselta ja näin siinä on tarjonta parempi. Noh, jokatapauksessa siinä on ampuja tai kaksi ja seivova koira ohjaajan kanssa. Korektisti pukeutuneina ampujilla on polvihousut ja tweed takki sekä metsästysaiheinen solmio ja ruutupaita. Myös pieni patruuna/tarvikelaukku voi kuulua varustukseen. polvihousut on hyvä lahja, niihen kuuluu myös pitkät sukat värikkäine tupsupitimineen.
      fasaaneja voi metsästää myös ylösajavilla koirilla 8spanieleilla) Siinäkin kuuluu olla ne polvihousut. Kaikissa näissä metsästysmuodoissa olisi suotavaa olla se rinnakkaispiippuinen haulikko. Koirametsästyksessä sitä pidetään piiput avattuina kainalossa. Vasta kun koiranohjaaja antaa luvan, voidaan ase laittaa ampumavalmiiksi.

      • Emäntäh

        Aseistus on jo kohdallaan, mutta sain tuosta jo pari ideaa. Kiitos! :) Haastavaa ostaa metsästysaiheista lahjaa miehelle, jolla on jo kaikkea. Ja eniten hän arvostaa juuri metsästysaiheista lahjaa yllätyksenä.


      • Ryynäsen Topi

        Anteeksi vaan mutta ei nyt sentään pelleltä tarvi näyttää kun pyöreitä täyttää ja osallistuu fasaani jahtiin. Aloittaja on hommannut miehelleen fasaani jahdin on jo lahja sinällään. Mies on metsästäjä ja ilmeisetikin suomalainen niin arvostaa hän myös suomalaista metsästys perinnettä. Edellä mainitsemasi kuvaa tv.a tuttua englantilaista porvaristo metsästystä lataajineen ja rumine vaatteineen. Miehellä varmasti on välineet ja vaatteet fasaanin pyyntiin johon muuten sopii haulikko kun haulikko olkoon tämä rinnakkainen, päällekkäinen, pumppu tai puolari kunhan se vaan käy ampujalle luontevasti.. Itse metsästäjänä olisin tietenkin otettu aloittajan lahjasta mutta lopullinen muisto merkkipäivästä metsästäjälle kumppanilta voisi olla vaikkapa kaiverrettu merkki puukko. Roselli yhtenä laadukkaana esimerkkinä mainittuna.


    • turhia ennakkoluuja

      Ryynänen se on kyllä rajoittunut ihminen. fasaanijahti ei ole mitään Suomalaista metsästysperinnettä, eikä sitä siksi pidä siihen edes sekoittaa.
      Fasaanin kasvatus ja jahdit tarjoavat joillekin töitä ja ansiotuloja, ei sitä pidä sotkea mihinkäänn erämetsästykseen. Se on fasaanijahtia ja en mukaan mennään.
      Ryynäselle on kait mahdoton ymmärtää, että Suomesta löytyy paljon metsästäjiä, jotka haluaa kokeilla jotain muutakin, kuin ainaista sitä ja samaa.
      Kun harrastetaan vierasperäistä juttua, niin mennään siteen sen ehdoilla,eikö ?
      Kanakoiraharrastajat on kokeissa nykyään isolta osin noissa englantilaisperäisissä kamppeissa ja syksyisellä pellolla ne ovat ihan ok.
      Myös noissa jahdeissa on haulikollakin joku merkitys. esim. kalpijahtiin ei ole asiaa muuta kuin taitettavan haulikon kanssa. Itselataavat ja pumput ovat nou, nou. Kyse on turvallisuudesta, silloin näkee muutkin, että kaverilla ei ole paukkuja piipussa, kun ase taitettuna liikutaan. Sama pätee yleensäkin kanakoirilla peltojahdeissa.
      Kummallista nurkkakuntaisuutta on aina heti torpata kaikki se, mitä ei itse harrasta. On kyllä ihan muka´vaa kokeilla kaikenlaista, ja jos joku siitä tykkää, niin minulta ei se pois ole. Mikä minä olen tuomitsemaan ? Tai Ryynänenkään.

      Itse olen kokeillut fasaani´jahtia kaikessa muodoissa. Ihan kiva oli kokeilla, vaikka se ei ylenmäärin innostanutkaan. Seisovilla koirilla metsästäjänä ja koirien omistajana olen kuitenkin eri´ttäin tyytyväinen nykyisestä fasaanin kasvatuksesta. Se kun mahdollistaa nuoren koiran koulutuksen aivan eri tavalla kuin metsäkanalinnut.
      Koita sinäkin Ryynänen päästä noista ainaisista ennakkoluuloista ja antaa muiden harrastaa omia juttujaan, ilmain rutinaa.

      • Ryynäsen Topi

        On se kumma kun aiheesta kuin aiheesta pitää se kärty saada aikaiseksi.
        Missähän vaiheessa olen väittänyt fasaanijahtia perisuomalaiseksi jahdiksi hä??
        Olen itse ollut kasvattamassa niin fasaaneja kuin peltopyitäkin metsästys kohteiksi eräällä kartanolla ja väitän siitä jotain tietäväni joten minulle ei tarvi tulla selittämään miksi jotkut fasaaneja kasvattavat.
        Ns "tavallisen näköisiä metsästäjiä" ei kukaan ole kaupallisista jahdeista pois potkinut vaikka eivät lökäpöksyissä jahtiin osallistuisikaan ja suurin osa tulee perus maasto tai coretex asuissa jahtiin.
        Meinaatko esimerkiksi jos käy ulkomaalaistaustaisen ravintolan pitäjän yrityksestä ostamassa kebabin pitäisi kääntyä islamistiksi kun tottakai pitää tuotteen sekä myyjän tavoille vihkiytyä ennenkun tuotteen ostaa??

        Ja turvallinen aseenkäsittely opetellaan metsästyksen tai aseharrastuksen alkajaisiksi heti ja jos ei luota senvertaa kaveriin ja hänellä pitäisi olla vain sinun sallimat ase tyypit on silloin siihen pelkoon ja stressiin parempi lopettaa itse ase touhut. Vaikka olenkin vannoutunut kaksipiippuisten käyttäjä en silti pelkää tai edes tuomitse pumpun ja puolarin käyttäjiä eivätkä he ole aiheuttaneet jahdeissa ollessani yhtään enempää vahinkoa kun kaksipiippuisella ampujat.
        Eivät myöskään fasaani jahdeissa!
        Nyt tuot vaan omia erinomaisuuksiasi esille ja moitit toisten tapaa metsästää. Jos luet kirjoituksesi ajatuksella niin tuo sinun herra touhusi on se ainoa oikea ja muut on syvältä jostain.
        Muista sitten afrikkaan metsästysmatkaa tehdessäsi että toimit niinkuin paikalliset ja maan tapojen mukaisesti heittäen keihäällä kahverinpuhvelia tai leijonaa. Tätä asiaahan sie ajat! Maassa maan tavalla.


    • arvostellaan sitten

      Vaikea on Ryynäsen löytää siltä "malkaa" omasta silmästä, besserwissermäisyys kyllä loistaa, vaikka kirjoitukset menee aivan ristiin. Kyllä Ryynäsen kanssa näkyy se kärty tulevan heti, jos ei ole samaa mieltä hänen kanssaan.

      En ole koskaan sanonut fasaanijahtia suomalaiseksi, mutta jos ymmärrät luetun, niin asilla siihen viitattiin juurikin siitä syystä, että et näytä muuta hyväksyvän kuin jonkun meikäläisen jahtimuodon. Kovin kärkkäästi arvostelit ensimmäisessä kirjoituksessa, eikä toisen kirjoituksen kieltäminen sitä mihinkään muuta.
      Taisi olla kamala kokemus, nähtävästi olit käsäharjurina luomassa fasaanin jätöksiä ja pesit fasaanin munia haudutusta varten. Se ei vielä tee asiantuntijaa, kirjoituksesi sen vahvistaa.
      Lueppas oikein ajatuksella oma ensimmäinen kirjoituksesi, ennenkuin haukut muita. Kyllä aikuisen pitäisi pystyä ottamaan myös kritiikkiä vastaan, jos ensimmäiseksi alkaa arvostelemaan jotain asiaa.

      Jos nyt sitten minäkin hieman arvostelisin. Roselli puukkona on toki omaperäisen näköinen, aika ruma ja standardi tehdas tavaraa. Rosellin ylihiiteräs on hyvin herkkää murtumaan, eikä se ole teränä hyvin tehtyä sepänpuukkoa parempi.
      Jos minä ostaisin puukon lahjaksi, niin katsoisin vaikka Suomen Puukkoseuran sivuilta seppien osotteita. Jukka Han´kala, Jarno Pälikkö, Pekka Tuominen, Pasi Jaakonaho ja vaikka Antti Gröndahl ja Jari Liukko ovat alansa mestareita ja tekevät yksillöllisiä tosi korkeatasoisia puukkoja.

      • 19+14

        Hahahahaha ihan silmistä vedet;)


    • Sutrog

      Eikö se ole sama kuin menis lintulaudalta ampuun talitiaisia? Osta lahjaksi hattu mihin saa ne sulat tökkiä pystöön.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2047
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1698
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1379
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      233
      1321
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1185
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1156
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      348
      1097
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      318
      1086
    Aihe