ainakin yhden kerran elämässään.
Miehellä on sen jälkeen lapset, joita ei tarvi hoitaa, miehellä on vapaus tehdä sen jälkeen mitä tahansa, vapaus uusiin suhteisiin, vapaus rahan käytöön.
Niaset sen sijaan joutuvat maksamaan ja hoitamaan lapset, heillä harvoin on omaa aikaa harrastaa tai tehdä omia juttuja, hankala etsiä uusia kumppaneita, ja aina rahapula kun tulot ei vaan riitä.
Ha tästä ne miehet vielä kitisee.
Se ero on miehen ja naisen välisessä erossa.
Miehellä on sen jälkeen lapset, joita ei tarvi hoitaa, miehellä on vapaus tehdä sen jälkeen mitä tahansa, vapaus uusiin suhteisiin, vapaus rahan käytöön.
Niaset sen sijaan joutuvat maksamaan ja hoitamaan lapset, heillä harvoin on omaa aikaa harrastaa tai tehdä omia juttuja, hankala etsiä uusia kumppaneita, ja aina rahapula kun tulot ei vaan riitä.
Ha tästä ne miehet vielä kitisee.
Se ero on miehen ja naisen välisessä erossa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onpas katkeraa puhetta... Harmi, että kohdallasi asia on mennyt noin :( Kuitenkin esim. naisen taloudellinen pärjääminen on varmaankin kiinni ihmisestä itsestään, eli tämän tilanteen korjaaja löytynee peilistä. Itse olen eron jälkeen pitänyt lapsia vuoroviikoin, eli molemmilla vanhemmilla on ihan yhtä paljon vastuuta sekä vapautta harrastaa etc. Tietenkin tilanne ei siltikään ole se toivottu, koska molemmat haluaisivat olla lasten kanssa koko ajan. Mutta parempi tämä vaihtoehto kuin riitaisa koti. Eli en iloitse joka päivä "vapaudestani".
Tietenkin vaimolta lähti erossa merenranta asunto pk-seudulla, hienot autot, kalliit ulkomaan matkat jne. Mutta onneksi fiksu nainen osaa itse tehdä asioita parantaakseen omaa talouttaan. Lisäksi kyllä huolehdin tietysti, että lapsillani on kaikki tarvittava ihan automaattisesti omasta pussistani. Katkeralla valituksella se oma elämä ei ainakaan parane :( Ja kaikkien kannattaa erota, jos ei parisuhde pitemmän päälle toimi. Ei elämää kannata missään tuhlata, jos se ei tee ihmistä onnelliseksi. Oli kysymyksessä parisuhde, työ tai mitä vaan...
Sanoppas muuta! Onneksi se meni myös lapsilta, niin voi isän mieli olla levollinen.
Niin, miedän mies kun ei niitä lapsia halua vuoroviikoin, ei edes kerran kuussa, eikä edes joka vuosi. Muistaaksein lapset tapasi isän vuonna 2007 viimeksi, siis oikein tapasi ja jutteli, muutoin ne näkemiset on sattumoisin kaupassa tai liikenteessä. Onneksi se menee kättäheiluttamalla ja huutamalla heippä isi!.
No meillä ei ollu merenranta asuntoa ei edes joen törmällä. Vuokra huoneisto, nyt on puolet siitä.
Jos tuo vapaus vain kiinnostaa, niin miesten ei kannata mennä naimisiin ja tehdä lapsia ollenkaan. Aika kova olet kärjistämään asioita ja esittämään vain omaa totuuttasi. Usko jo ettei se noin mene joka kerta.
Outo aloitus.
Siis eiköhän se mene niin, että jos mies haluaa vain vapautta ja suhteita ja rahaa, niin eihän silloin kannata astella lainkaan sinne avioliiton auvoisaan satamaan. Ja tuskin sellainen mies asteleekaan. Kyllä se erokin verottaa; jos omaisuutta, niin kaikki puoliksi ex-vaimon kanssa (jos ei ole avioehtoa), elatusmaksut ja kaiken kukkuraksi se kitisevä ex-vaimo pallona jalassa loppuelämän, jos on yhteisiä lapsia.
Vapautta rakastava mies pitää kyllä kiinni vapaudestaan.
jokainen suhde opettaa. tavalla tai toisella. Se on jokaisesta itsestään kiinni, miten nämä opit ottaa käyttöönsä.
Miehen ei kannata koskaan erota -> eli ei mennä koskaan naimisiin.
H tulee halvemmaksi.
Kyllä se yleensä nain tietysti on. Rahasta en valita, mutta kun yksin pyörittää sairaana ja terveenä koko palettia pienten lasten kanssa niin kyllä se minut ainakin maahan lyö. En voi edes uneksia että minulla olisi viikko vapaata. Tapaamiset menee miten isä jaksaa. Hänellä on oikeus perua tapaamisia jos ei jaksa, vaikka on luvannut. Eikä lapset edes halua tavata isäänsä. Ikävöivät kyllä mutta eivät halua olla koska tuntevat olonsa turvattomiksi. Enkä antaisikaan lapsia viikko viikko systeemiin koska se ei onnistu. Erossa miehen vastuu mitätöityy. Ei tarvitse olla kuin muutama tunti viikossa tai kuukaudessa. Itse olen melkolailla väsynyt. Kai aika sitten helpottaa taakkaa. Mies olettaa että minä jaksaisin vielä kuunnella hänen huoliaan kun on stressiä ja pyytelee omille mielenterveyskäynneilleen. Pitäiskö siihenkin vielä revetä? En tosiaankaan ala enää kantamaan hänen huoliaan. Mielestäni käyn äärirajoilla jo nyt, ei tarvitse yhtään enempää kantaa vastuuta ja huolehtia muista kuin lapsista ja itsestäni.