Tuttelia Goalta

Olemme lähdössä vauvan kanssa Goalle. Ei tullut edellisillä kerroilla tarkistettua, myydäänkö esim. Galanguten apteekeissa Tuttelia vastaavaa korviketta. Onkos näkynyt/tarvitttu? Ei nääs tarvitsisi 60 purkkia raahata Härmästä asti. Vastauksesta kiitollinen.
3369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En ole vielä "perusturistikohteesta" kuullut josta ei saa korviketta vauvoille. Ja ihan ruokakaupasta. Ei varmaan tarvi apteekkiin asti mennä. Kansainvälisiä merkkejä kuten esim Nestle löytyy jo vissiin joka paikasta muualta paitti Saharasta. Sinuna ottaisin jokusen purkin mukaan ja lopettaisin asiasta ressauksen

Äänestä

Intiassa en ole käynyt, mutta noin näppituntumalta uskoisin Nestlen tuotteita löytyvän sieltäkin. Mutta nimenomaan jauheena, jonka sitten itse sekoittelet pulloveteen. Vaihtoehtoisesti voi tuon jauheen kuljettaa Suomestakin, kulkee helpommin kuin valmiit purkit. Pitää vain muistaa, ettei tarjoa vauvalle muuta kuin juuri sekoitettua maitoa. Sekoitettu maito kun ei lämpimässä säily yhtään.

Ja kuten yleisestikin Kaukoidässä, vauvalle pullovettä kannattaa ostaa vain marketeista, ei kadulla kulkevilta myyjiltä. Ainakin tulee tarkastaa, että vesipullon korkki on ehjä ja mahdollinen sinetti tallella. Joskus myyjät saattavat kaataa kadulta löytämäänsä pulloon paikallista (raana)vettä ja myydä sen sitten hyvään hintaan ;)

Itsellämme oli vastaavassa tilanteessa Thaimaassa mukana sekä valmiita purkkeja että jauhetta.

-Timo

Äänestä
  • Itse kyllä ihmettelisin jos sieltä löytyy
    sillä paikka on aika alkeellinen ja samoin
    kaupat suunnilleen R-kioskin kokoisia.

    Mikset imetä itse ???
    Olisi lapsellekin paljon terveellisempää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maito kirjoitti:

Olemme lähdössä vauvan kanssa Goalle. Ei tullut edellisillä kerroilla tarkistettua, myydäänkö esim. Galanguten apteekeissa Tuttelia vastaavaa korviketta. Onkos näkynyt/tarvitttu? Ei nääs tarvitsisi 60 purkkia raahata Härmästä asti. Vastauksesta kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu