Raamattua kutsutaan toisinaan elämän ohjekirjaksi. Ajatellaampa että Jumala on luonut ihmisen ja tuntee mm. psyykkeemme läpikotaisin ja osaa ylivertaisen psykologian tajun kaikkivoipana.
Kun ajattelemme että raamatun idea olisi toimia ihmisille Jumalan tahdon ilmaisijana ja erinomaisena neuvonantajana ihmisen elämää varten niin hämmästys on suuri kun alkaa selailla raamattua. Nimittäin olettaisi että se keskittyy antamaan neuvoja mahdollisimman monipuolisesti erilaisiin ihmisiä kohtaaviin tilanteisiin.
Erilaiset raamatun ajan tapahtumien kertomukset raamatussa olettaisi olevan toisarvoisia ja ensiarvoisina olettaisi olevan ajasta riippumattomat neuvot eri tilanteisiin elämässä. Mielellään nämä neuvot olisi ilmaistu selkeässä muodossa ilman tarpeettomia kielikuvia väärinymmärtämisen vähentämiseksi.
Jos esimerkiksi ajatellaan kuika tärkeä asia on lapsien kasvattaminen mahdollisimman viisaalla tavalla, niin olettaisi että raamattu antaisi kymmenien sivujen arvosta erilaisia ajasta riippumattomia viisaita psykologisia kasvatusmenetelmiä, sikäli jos ylitsepursuavan viisas Jumala on raamatun meille elämän ohjekirjaksi antanut ja pitää kasvatusta tärkeämpänä kuin tarinoita leirinuotioilta.
Menemmepä sitten terveuskeskukseen, kelaan, tai lähes mihin tahansa virastoon, on niissä hyllyt notkollaan erilaisia informatiivisia oppaita eri asioille. Ne ovat ihmisen kirjoittamia ja mahdollisimman ymmärrettävällä tavalla kaikille suunnattuja. Myös kasvatuksesta on pilvin pimein paksuja kirjoja saatavilla.
Raamatussa olettaisi samaan tapaan olevan erittäin paljon neuvoja ja ohjeita eri tilanteisiin. Montako ohjetta raamattu antaa esimerkiksi kiusatuille? Entä montako lääketieteellistä hoitokeinoa raamattu antaa? Olettaisi antavan enemmän kuin lääkärikirja koska kaikkiviisas Jumala olisi kuitenkin raamatun kirjoittaja. Montako neuvoa raamattu antaa vastasyntyneitten hoitoon ja äitiyteen tai isyyteen?
Raamatussa on hyvin vähän neuvoja eri elämäntilanteisiin että sitä voisi katsoa elämän ohjekirjana ja hämmästyttävän paljon meille tarpeetonta tekstiä.
Mitä muut ovat mieltä?
Raamattu elämän ohjekirjana?
5
60
Vastaukset
- *Faith*
Olet tainnut selata Raamattua jostain Mooseksen kirjojen paikkeilta. ;)
Seuraavat Raamatun kirjat sisältävät runsaasti elämänohjeita:
Evankeliumeissa Jeesuksen puheet
Psalmit
Sananlaskut
Viisauden kirja (Vanhan testamentin apokryfikirjoissa)
Sirakin kirja (Vanhan testamenti apokryfikirjoissa)
Muultakin Raamatusta löytyy elämänohjeita, mutta ne saattavat olla esim. kertomusten muodossa. Parantamisessa tärkeimpiä kohtia ovat Uuden testamentin parantamiskertomukset. Ja huom.: kyse on parantamisesta, ei hoitamisesta.
Jos haluat aloittaa tosi terävistä elämänohjeista, suosittelen Sirakin kirjaa:
http://evl.fi/EVLfi.nsf/0/3F0EC1528855EFC9C225730F001F2047/$file/sirakin_kirja.pdf
Sirakin kirja on monin paikoin myös hauska. :) - siunaus ei mukana.
Suomalaisurheilijat eivät osaa tehdä edes ristinmerkkiä,ei kyllä kulje urheilukaan.
Selipaatit vaan pettävät.- ++00+-
selibaatti ei ole terveellistä
- Mirka ¿
Raamattu saastuttaa aivot..
- kirkko juonessa
"Raamattu saastuttaa aivot."
Ajan henki - aivoilla saastutetaan Raamattu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!7711743Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla978908Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.734670Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka244028- 993968
Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti53871Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j93670Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle223482Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.423285Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei452776