On totta, että täältä palstalta saa vähän vääristyneen kuvan sijaiskotilapsista.
Monissa kirjoituksissa käy ilmi, kuinka vaativia sijoitetut ovat. Uskon kuitenkin, että se johtunee siitä, että ne on niitä asioita, mitä sijaisvanhemmat haluavat jakaa ja kuulla onko toisilla vastaavaa kokemusta. Saada neuvoja.
Eli harvoin tulee kirjoitettua tänne mitään positiivista.
Nytpä aion tehdä sen!
Meillä on ainakin maailman ihanimmat sijaislapset!
On tunne, että juuri nämä lapset ovat meille tarkoitettu. Vaikeuksista huolimatta en antaisi kuluneita vuosia pois, ne ovat minuakin kasvattaneet hirveesti.
Rakastamme jokaista lastamme paljon, ja teemme mitä hyvänsä heidän eteensä, että he saisivat mahdollisimman hyvät mahdollisuudet pärjätä elämässään.
Meillekkin on sijoitettu monta reipasta lasta, joilla ei ole ollut mitään erityisongelmia
Monissa kirjoituksissa käy ilmi, kuinka vaativia sijoitetut ovat. Uskon kuitenkin, että se johtunee siitä, että ne on niitä asioita, mitä sijaisvanhemmat haluavat jakaa ja kuulla onko toisilla vastaavaa kokemusta. Saada neuvoja.
Eli harvoin tulee kirjoitettua tänne mitään positiivista.
Nytpä aion tehdä sen!
Meillä on ainakin maailman ihanimmat sijaislapset!
On tunne, että juuri nämä lapset ovat meille tarkoitettu. Vaikeuksista huolimatta en antaisi kuluneita vuosia pois, ne ovat minuakin kasvattaneet hirveesti.
Rakastamme jokaista lastamme paljon, ja teemme mitä hyvänsä heidän eteensä, että he saisivat mahdollisimman hyvät mahdollisuudet pärjätä elämässään.
Meillekkin on sijoitettu monta reipasta lasta, joilla ei ole ollut mitään erityisongelmia
Vastaukset 3
Vanhimmat
On se niin sääli, että kun kerrankin tulee positiivisempaa tekstiä, kukaan ei edes vaivaudu vastaamaan, vaan etsimällä etsivät tekstiä, johon voi vänkätä vastaan ja haastaa riitaa.
Meillä on ollut vuoden sijaislapsi. Täytyy sanoa että on vaikeaakin ollut kun lapsella suru muut oireet kodin vaihdoksen vuoksi. Mutta nyt on jo jonkin aikaa mennyt tosi hyvin lapsellakin. Täytyy sanoa että hän on aivan ihana lapsi. Bion kanssa tullaan hyvin juttuun ja se oli se rauhoittavin tekijä jolloin lapsi rauhoittui ja on onnellinen molempien kanssa. Toivon vain että tämä pieni ihmisenalku tulisi olemaan onnellinen jatkossakin. Nyt hän on.
On kannustavaa lukea välillä näinkin päin.
Onnistumisia ja ilontunteita varmasti on sijaisvanhemmilla siinä missä biovanhemmuudessa.
Täytyy muistaa kuitenkin, että on hyvä, että on tällainen kanava purkaa pahaa oloaan. Toisaalta jokainen voisi miettiä, millä tyylillä kirjoittaa, sillä aina pitäisi muistaa toisen ihmisen kunnioitus puolin ja toisin.
Taas mitä me olemme toisia tuomitsemaan?
Jokainen ja jokaisen elämä koostuu monesta eri vivahteesta. Tavallaan ymmärrän kyllä, että jossain määrin joskus sijaisvanhemman voi olla vaikea hyväksyä sijaislapsensa biovanhemman vaikeaa käyttäytymistä, sillä tokihan se heijastuu kaikkeen kannsakäymiseen _lapsen_ kanssa. Ja vaikka tätä seikkaa kuinka selvittäisi biovanhemmalla, ei se asia hälle ehkä koskaan aukea. Tällainen lisää lapsen ongelmataakkaa sehän on selvä. Silti sijaisvanhemman tulisi vain jaksaa ja luottaa omiin kykyihinsä kasvattaa lapsesta itseensä luottava aikuinen. Ei helppo tehtävä ollenkaan ja kyllähän se turhauttaa, varsinkin jos täällä lukee biovanhemman provosoivia tekstejä.
Ymmärrän myös (biologisena äitinä itsekin) bioäidin puserruksen omien /lapsen/perheen vaikeuksien keskellä. Haluaisi olla -äiti- ja -äidin paikalla- lapselleen, mutta syystä tai toisesta kuvio ei onnistu, se voi olla hyvin kipeä asia ja vaikea hyväksyä. Ehkei sitä hyväksy koskaan. Ja omat ongelmat ovat aina vaikeimmat tunnistaa, "helpompi on nähdä roska toisen silmässä, kuin oksa omassa silmässä".
Kun jotain asiaa ei hyväksy, ei asian eteen halua myöskään tehdä työtä.
Loppujen lopuksi ongelmien hyväksymisestä alkaisi se eheytyminen ja kuntoutuminen (mitkä ikänä ne ongelmat olivatkaan). Ainakin voisi yrittää.
Aikanaan omien menetysten keskellä, surun syvimmällä hetkellä minulle sanottiin, sinun täytyy käydä surun pohjalla ja siitä vasta alkaa hidas eheytyminen. Ja näin oli. Oli kuin olisi käynyt syvän kaivon pohjalla ja todennut siellä pohjalla tämän syvemmälle en voi enää mennä, tätä enmpää en voi enää surra. Sieltä alkoi hidas nouseminen ja olen onnellinen että selvisin. Itse uskon, ehken omin avuin??
Jokatapauksessa suruja on elmässä monenlaisia kuten ongelmiakin. Yhteistä niissä on se, että nämä asiat täytyy kohdata niin kipeää kuin ne tekeekin. Sen jälkeen alkaa kokoamisen vaihe, miten tästä eteenpäin? Mitä voin tehdä, että asiat järjestyisi?
No tulipa pitkä sepustus.
Oli miten oli...Nämä asiat ovat niin moni sävyisiä, ettei voi alkaa kiistelemään TÄÄLLÄ aiheesta. Tai voi, muttei se juurikaan johda mihinkään, kuin pohjattomaan kiistelyyn.
Jaksamisia kaikille niin sijaisvanhemmille, biovanhemmille kuin huostaanotetuille lapsillekin.