Maalaisjärki

puuttuu päättäjiltämme! Onhan se selvää, kun tuloja leikataan ju menoja lisätään,
ei kenelläkään ole varaa ostaa kuten ennen. Ei ainakaan köyhillä eläkeläisillä. Sitten "itkevät", ettei tulekaan niin paljon verotuloja kun oli tavoitteena. Kun tulot eivät ole nousseet, vain menot. Taas oli kaupoissa nostettu hintaa (ainakin Prismassa). En tiedä milloin, oliko jo elokuun alusta vai vasta myöhemmin. Esimerkkinä mainitsen Rainbow käsipyyhe, joka edellisen kerran ostaessani maksoi 1,25, nyt 1,29 euroa. Varmaan paljon muutakin on nostettu. No, olen saanut ruokalaskut alemmaksi jopa 1/3 osan. Muutakaan en ole ostanut, vaikka olisi tarpeellista. Vielä keväällä ajattelin ostaa uuden talvitakin, edellinen on jo 13 vuotta vanha, mutta jää taas tältä talvelta. Ei mene takin arvonlisävero valtiolle. Kaikkea kulutusta olen vähentänyt vielä lisää, vaikka on jo ollut kipurajalla. Taidan ruveta noudattamaan uutta dieettiä 5:2. Kahtena päivänä ei tarvitse ostaa ruokaa ollenkaan, eikä syödä! Eipä ihme, että on niin suosittu dieetti. Onneksi en sentään tupakoi, enkä käytä alkoholia, niiden korotus ei minua hetkauta. Huvittaa vain, kun yksi päättäjä on huolissaan Viron viinarallista ja toinen haluaa oluen myynnin kieltää viikonloppuisin. Minun järjelläni ajetellen, viinan tuonti Virosta sen kun lisääntyy!
Tämä on kyllä ihme hallitus, tuntuu, että mitään todellista ei ole saanut aikaan. Työpaikkojen lisäämisestä puhuvat suu vaahdoten ja seuraavana päivänä se ja se firma ilmoittaa YT-neuvottelusta. Mielestäni asiat olivat paremmin ennen EU:ta. Olen myös sitä mieltä, että eduskunnan aikaa pitäisi lyhentää 3 vuoteen. Harkitsisivat ehkä paremmin kaikkia päätöksiään.
468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaalikauden lyhentäminen lisää kuluja ja pysäyttää sen vähänkin päätöksenteon kun koko ajan pitää käydä kampanjaa.

Ja käy joskus jossakin muussakin kaupassa kuin päättäjiä eniten lahjovassa markkinajohtajassa.

Äänestä

Eipä ole oikein valinnanvaraa,jokapaikassa S-tököttää. Kaikkialle A B C asemakin
sekä nyt kampaamot hautaustoimistot,josta boonusta. Minusta on ihan alentavaa boonusta hautaisistakin. Tyhmänä ei käsitä onnistuneelta.

Äänestä

Mitä useammin vaalit, sitä suurempi menoerä kansalaisille = meille.

Ja vaikka olisikin, samat naamat siellä istuu vuodesta toiseen.

Äänestä

Porukan eduskunnassa voisi pienentää puoleen koska heillä näkyy olevan niitä avustajiakin pilvin pimein ja kaiken lisäksi konsultteja ja komiteoita siellä ja täällä.

Kuvittelin aina ennen, että kansanedustajat ovat sen verran nohevaa joukkoa, että heillä on ideoita ja ajatuksia tulevaisuudenkin suhteen,
mutta ei edes pääminiteriltä löydy näkemystä tulevaisuudesta vaan hänellä pitää olla himanen tulevaisuus guruna.

Tuon viina-asian kanssa nämä ministerisnaiset vain näpertelevät, laimennetaan olutta huh hah hei, tuolle viron viinarallille pitää tehdä jotain jos jokunen proesentti halutaan ongelmista ja kustannuksista pois. Nyt viro kerää voitot ja suomi maksaa kustannukset, tulevaisuudessa kukut yhä kasvavat, tuommoinen viinamäärän täytyy näkyä viiveellä kansanterveydessä.
Naapurni hiase käy parin kuukauden välein virosta hakemassa lastin, sekun on niin helppoakin, yhdellä laivalla menet ja toisella tulet ja viinamarketit ovat heti satamassa, että sillai.

Toivottavasti nämä elvytysrahat joita tiukkatäti suureen ääneen lupailee tulevat suomalaisten työttömien työpaikoiksi, eikä kaikenmaailman puolalaisille ja virolaisille hanslankareille. Miksiköhän sellainenkin asia on niin vaikeaa valvoa.
Kilpailutus on oikea pyhälehmä nykyään työpaikoilla, urakat on pilkottu niin pieniin osiin, että lopulta sieltä häntäpäästä tekijä löytyy aina se virolainen tai puolalainen yms. , moni porras kerää välistä löysät rahat pois.

Siinä suhteessa olen ottanut järjen käteen, että kierrän prismat ja s-marketit ja abc kaukaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tai 2 vuoteen kirjoitti:

puuttuu päättäjiltämme! Onhan se selvää, kun tuloja leikataan ju menoja lisätään,
ei kenelläkään ole varaa ostaa kuten ennen. Ei ainakaan köyhillä eläkeläisillä. Sitten "itkevät", ettei tulekaan niin paljon verotuloja kun oli tavoitteena. Kun tulot eivät ole nousseet, vain menot. Taas oli kaupoissa nostettu hintaa (ainakin Prismassa). En tiedä milloin, oliko jo elokuun alusta vai vasta myöhemmin. Esimerkkinä mainitsen Rainbow käsipyyhe, joka edellisen kerran ostaessani maksoi 1,25, nyt 1,29 euroa. Varmaan paljon muutakin on nostettu. No, olen saanut ruokalaskut alemmaksi jopa 1/3 osan. Muutakaan en ole ostanut, vaikka olisi tarpeellista. Vielä keväällä ajattelin ostaa uuden talvitakin, edellinen on jo 13 vuotta vanha, mutta jää taas tältä talvelta. Ei mene takin arvonlisävero valtiolle. Kaikkea kulutusta olen vähentänyt vielä lisää, vaikka on jo ollut kipurajalla. Taidan ruveta noudattamaan uutta dieettiä 5:2. Kahtena päivänä ei tarvitse ostaa ruokaa ollenkaan, eikä syödä! Eipä ihme, että on niin suosittu dieetti. Onneksi en sentään tupakoi, enkä käytä alkoholia, niiden korotus ei minua hetkauta. Huvittaa vain, kun yksi päättäjä on huolissaan Viron viinarallista ja toinen haluaa oluen myynnin kieltää viikonloppuisin. Minun järjelläni ajetellen, viinan tuonti Virosta sen kun lisääntyy!
Tämä on kyllä ihme hallitus, tuntuu, että mitään todellista ei ole saanut aikaan. Työpaikkojen lisäämisestä puhuvat suu vaahdoten ja seuraavana päivänä se ja se firma ilmoittaa YT-neuvottelusta. Mielestäni asiat olivat paremmin ennen EU:ta. Olen myös sitä mieltä, että eduskunnan aikaa pitäisi lyhentää 3 vuoteen. Harkitsisivat ehkä paremmin kaikkia päätöksiään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu