sieluni
herää kylmyyden
masentamaan aamuun
nostaa verhonsa
kireäksi vedetyn langan
taipumattomuuteen
tuntien selkään
kasatun kuorman
painavuuden
tunteiden nykiessä
kuin hullut
koirat kahleissaan
tietämättä
minne mennä
tai ketä purra
yön varpaillaan
hiipinyt kosketus
herkisti
eroottista aamua
ensirakkauden muisto
oli liuennut
sydämeen
tatuoinnin paikalle
hyljäten nokkelat
ja viettelevät sanat,
ne joilla keho
kuoritaan
rakasteluun sopivaksi
näyttämällä
kutsuvan
miellyttävän varman
vartalonsa
kaikki ne
kohdun lämpöiset
ajatukset ja
alkukantaiset äänet
hiekanjyvät, jotka
muistuttavat
maailman olosta
pitäen äänettömyyttä
kämmenellään
laulaen säveliä
tulevaisuudesta,
jäisestä hämärästä
kohoavia mahdollisuuksia
mittaamattomia
rakkauden tunnustuksia,
jotka heijastuvat
minuun
kuten kiukaan
suhina
antaa palavan
tuohen tuoksun
ja ruskan värjäämän
punaisuuden
virtaamalla elämässä
kuin puusta
pudonnut lehti
odottaen uutta
tulevaa
auringon sulattavaa
voimaa,
yhtä paljon kuin
öisiä kajastuksia
tai aaltojen
rauhoittavaa välkettä
yön ja aamun
jälkeä,
hiomalla särmiä
pyöreimmiksi
niissä näkyviä
monimutkaisia
kirjoituksia
rohkeutta ja innoitusta
runoilijan
sydämen pohjaa ja
koko ajatuksen
loihtimaa
hengen kuvaa
side ja
vahvistus, jossa
kaiken arvo ilmentyy
ja nyt on
aamu,
kadottaen
sieluni tunnun
sen joka
nousee iltaan
kuun kirkkauteen
ja piiloutuu aamun
saraan,
ruskeisiin silmiin
niihin, jotka
sytyttävät
valaisevat huoneen,
kannattelevat
jotakin
kaukaista horisonttia
mitä kohti kulkea
tunnetta, joka
taipuu maapallon
ympärillä
vilvoittavan tunturi
puron veteen yhtä
paljon kuin
vanavesi vaipuu
varjoon
polkuun, jonka
keskiössä on
kaipaus
haparoivat liikkeet ja
askeleet
yritykset
pukea sanoiksi
tietämällä sen,
olit jollekin
ensimmäinen
ja minulle
se viimeinen
https://www.youtube.com/watch?v=zcu5KukozCk
herää kylmyyden
masentamaan aamuun
nostaa verhonsa
kireäksi vedetyn langan
taipumattomuuteen
tuntien selkään
kasatun kuorman
painavuuden
tunteiden nykiessä
kuin hullut
koirat kahleissaan
tietämättä
minne mennä
tai ketä purra
yön varpaillaan
hiipinyt kosketus
herkisti
eroottista aamua
ensirakkauden muisto
oli liuennut
sydämeen
tatuoinnin paikalle
hyljäten nokkelat
ja viettelevät sanat,
ne joilla keho
kuoritaan
rakasteluun sopivaksi
näyttämällä
kutsuvan
miellyttävän varman
vartalonsa
kaikki ne
kohdun lämpöiset
ajatukset ja
alkukantaiset äänet
hiekanjyvät, jotka
muistuttavat
maailman olosta
pitäen äänettömyyttä
kämmenellään
laulaen säveliä
tulevaisuudesta,
jäisestä hämärästä
kohoavia mahdollisuuksia
mittaamattomia
rakkauden tunnustuksia,
jotka heijastuvat
minuun
kuten kiukaan
suhina
antaa palavan
tuohen tuoksun
ja ruskan värjäämän
punaisuuden
virtaamalla elämässä
kuin puusta
pudonnut lehti
odottaen uutta
tulevaa
auringon sulattavaa
voimaa,
yhtä paljon kuin
öisiä kajastuksia
tai aaltojen
rauhoittavaa välkettä
yön ja aamun
jälkeä,
hiomalla särmiä
pyöreimmiksi
niissä näkyviä
monimutkaisia
kirjoituksia
rohkeutta ja innoitusta
runoilijan
sydämen pohjaa ja
koko ajatuksen
loihtimaa
hengen kuvaa
side ja
vahvistus, jossa
kaiken arvo ilmentyy
ja nyt on
aamu,
kadottaen
sieluni tunnun
sen joka
nousee iltaan
kuun kirkkauteen
ja piiloutuu aamun
saraan,
ruskeisiin silmiin
niihin, jotka
sytyttävät
valaisevat huoneen,
kannattelevat
jotakin
kaukaista horisonttia
mitä kohti kulkea
tunnetta, joka
taipuu maapallon
ympärillä
vilvoittavan tunturi
puron veteen yhtä
paljon kuin
vanavesi vaipuu
varjoon
polkuun, jonka
keskiössä on
kaipaus
haparoivat liikkeet ja
askeleet
yritykset
pukea sanoiksi
tietämällä sen,
olit jollekin
ensimmäinen
ja minulle
se viimeinen
https://www.youtube.com/watch?v=zcu5KukozCk
Vastaukset 2
Vanhimmat
Syksy on vahvasti tämän runon ilmassa, viileä ja haikea. Ei sitä viimeistä kannata päästää menemään.
Tuli nyt mieleen biisi "you've lost that loving feeling" mutta enpäs linkitä :)
Huomenta
He...hee ... Ihave lost my surrounding...I was lost on friday to....too many...
Kiitos miina!