Olen aina halunnut pystykorva, kosne mitä olen nähnyt ovat aina olleet niin mukavia.
Mutta en halua itse metsästää, mutta telttailu ja muu ulkopatikointi on tuttua. ulkoiluttamaan 3 tuntia olen valmis sillä lapinkoirani kanssa helposti menee parikin tuntia lenkillä. Olen myös kuullut, että spk on myös lappareita jääräpäisempi ja vaikeampi kouluttaa kuinka suuri ero siinä on?
ps. anteeksi kielioppivirheet
Mutta en halua itse metsästää, mutta telttailu ja muu ulkopatikointi on tuttua. ulkoiluttamaan 3 tuntia olen valmis sillä lapinkoirani kanssa helposti menee parikin tuntia lenkillä. Olen myös kuullut, että spk on myös lappareita jääräpäisempi ja vaikeampi kouluttaa kuinka suuri ero siinä on?
ps. anteeksi kielioppivirheet
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos on ihminen joka todella haluaa itselleen suomipystärin niin kyllä se sopii. Ei se muuten olisi perinteisesti ollut melkein jokaisen mummolan pihavaksi. Koulutus plussaa, mutta ei ole mikään tuhoeläin eikä aikapommi vaikkei kouluttaisikaan. Paitsi ehkä puutarhan kukille jos niitä kasvattelee...
Minulla tuollainen on ja aika jääräpäähän tuo mun omani on, mutta sanoisin sitä kohtuukoulutetuksi. Pitää vain muistaa että kun jotain pyytää eikä heti tapahdu, niin se tapahtuu kuitenkin viiveellä. Noin 10sek-minuutti keskimäärin. Jos ei kiirettä niin kannattaa odottaa että viesti ehtii korvasta selkäytimen kautta toiminnaksi. Vain turvallisuuden kannalta tärkeissä asioissa pitää olla tarkka ja vaatia välitöntä toimintaa tai useammin toimimattomuutta eli malttia pysyä paikallaan.
Vaikka ei itse metsästäkään niin pitää vaan hyväksyä se että koira siitä kuitenkin nauttii. Irtipäästettäessä koira sinkoaa välittömästi noin sadan metrin päähän ja alkaa etsiä sinulle sopivaa ammuttavaa josta ilmoittaa haukullaan. Kannattanee pitää fleksissä mutta sallia ja hyväksyä se että oravat, kanit, hirvet ja karhut haukutaan tavattaessa ja antaa koiran hetki nauttia "työstään" ennen matkan jatkamista.
Vanhalla äitimuorillani on ollut pari lapinkoiraa niiden suokkien jälkeen mitä meillä aikanaan kotona oli kun olin penska. Ja jos vertaan noita hänen nykyistä ja edellistä lapparinarttua tähän pystykorvaurokseeni, niin lapinpaimenet on aika ihmisrakkaita mutta sellaisia hiukan sanoisinko yksinkertaisen hömelöitä, jopa aavistuksen tyhmiä, joilla ei ole juurikaan omia ajatuksia päässä. Kun taas spk:lla on niitä omia ajatuksia vähän liikaakin ja etenkin nuorena se pyrki niitä innokkaasti ajamaan myös minun ajatuksikseni.
Mutta ajanmyötä ajatuksemme ovat jatkuvasti lähentyneet toisiaan. Itsekään en tosin nipota joka asiasta kuin silloin sen nuorena ollessa, mutta vastaavasti koirakin uskoo usein jo pelkkää kuiskausta. Ja ainakin tämä spk on oppinut paljon sellaisia asioita mitä monikaan ei usko koiran voivan edes oppivan. Kuten että ohjeet kulkemisesta voi antaa jopa kolmen risteyksen päähän. Tai että ilmoitat kenen tutun luokse ollaan menossa toiselle puolelle kylää ja koira tietää tasan missä menee reitit, missä pysähdytään, missä oikaistaan jne. Tai sitä miten paljon koira voi oppia pitämään musiikista ja "laulamaan" sen mukana. Tv:n tunnusmusiikit on sille erityisen mieleen ja joskus jopa vaikeata seurata ohjelmaa kun vähän väliä pitää hiljentää koissua.
Valmistaudu henkisesti siihen että koira todella koettelee kärsivällisyytesi rajoja siinä 1-3 vuosien välillä. Mutta sitten alkaa helpottaa ja se helpotus tulee sitten niin yhtäkkiä ettei välttämättä ole silmiään uskoa. Yhtäkkiä vaan havahdut huomaamaan että kuin ufomiehet olisi vieneet sen vanhan murkkuriekkujan mukanaan ja jättäneet vain kiltin kuoren.
Suokki kyllä osaa, jos olet hermoheikko, laittaa sinut polvilleen rukoilemaan armoa, jos hyvä yksilö kohdalle sattuu. Mutta jos hermot kestää ja jaksat katsoa kohelluksia huumorilla läpi sormien, niin saat siitä kyllä myös yliverto ystävän.
Ja ainahan on mahdollista että sinulle osuu jopa helppo yksilö.
Suomen pystis on mahtava koira, mutta vain yhden ihmisen koira. Haukkumiseen aloittaja on jo tottunut. Mutta tuo on tosiaan, että riistavietti vie pystistä, hyviä puoliakin siinä on, saa vaikka kuvia sellaisista eläimistä mitkä muuten jää näkemättä. Eli saa luontokuvia, jos sellaista haluaisi harrastaa, tuli tuosta patikoinnista ja telttailusta mieleen....
Paras mahdollinen koira, ainakin metsästäjälle, monipuolisin mahdollisuus. Vähän jääriä, mutta kyllä oppii, jos vaan jaksaa odotella. Meillekin tulee pystis, toisen jäärän kaveriksi, heti kun löytyy se oikea asunto, vähän kauempaa taajaman ulkopuolelta. Monta pystistä olen elämäni aikana tavannut, ja aina ovat sydämeni vieneet, onneksi tunnen metsästäjiä.
Jos mahdollisimman avoimen ja kuuliaisen suomenpystykorvan haluat, niin älä ainakaan urosta hanki. Sukupuolileima on selvä.
...silti mitään perskärpästä saa. Että jos sellaista haluaa, niin silloin kannattaa kääntää katse kyllä muihin rotuihin. Pystykorva on itsenäinen, ja se on totta että urokset erityisesti omaavat omiakin ajatuksia vielä narttujakin enemmän. Mutta vastaavasti jos jaksaa urosten nuoruusiän kohellukset ilman hermoromahdusta, niin niiden huumorintaju on kyllä aika uskomaton. Ja uskollisuus on ikuista.
Yleensä vielä mitä hankalampi murkku, sitä fiksumpi aikuinen. Se kannattaa muistaa kun pystykorvaa hankkii.