Ongelma.. en tiedä mitä tehdä..

levotontyttö

Noniin.. minun täytyy nyt avautua jollekkin, en pysty pitämään tätä sisälläni...

Näin alluksi kerron että itse olen 13vuotias tyttö, ja kaverini 14vuotias tyttö..
Kaikki alkoi viime viikonloppuna.. Menin tämän ystäväni luokse yöksi, ja meillä oli alkoholia.. Muutamia kaljoja ja pari lonkeroa. Hänen vanhempansa olivat antaneet meille luvan juoda (kaverini on juonut ennenkin). Tiedän, että kuulostaa todella säälittävälle että ryyppäämme näin nuorina mutta kuitenkin. Hänen äitinsä lähti jonnekkin ulos ja sanoi tulevansa jossainvaiheessa tsekkaamaan meitä..hänen isänsä oli lähtenyt jonnekkin keikalle, ja hän tulisi vasta joskus yhden aikoihin. Niin me siis avasimme kaljat, laitoimme elokuvan pyörimään ja ilta sai alkaa. Emme seuranneet elokuvaa ollenkaan, vaan juttelimme kaikenlaista.. olimme jo molemmat jonkunverran humalassa, ja jotenkin keskustelumme päätyi siihen, että kaverini kertoi olevansa ihastunut muhun. Sanoin että niin olen minäkin.. En meinannut ensin uskoa, kun hän sanoi sen, hänellä on nimittäin tyttöystävä.. Siinä vaiheessa se ei tuntunut miltään, koska emme osanneet oikein ajatella kunnolla. Joono, kävimme siinä välissä polttamassa parit röökit joita hänen äitinsä oli jättänyt meille, ja aloimme etsiä hänen isänsä viinapulloa, koska kaljat ja lonkerot olivat loppu. Lopulta löysimmekin mehupurkkiin pilotettua 50% viinaa ja siinä sitten joimme sitä (minä join ehkä hiukan enemmän).. Jotenkin sitten päädyimme makaamaan siihen sängylle ja hän suuteli kaulaani ja kaikkea (kuulosta vitu tyhmältä..).. Samalla hän varasti ensisuudelmani.. Kesken sen suudelman, hänen isänsä tulikin kotiin ja niin..menimme sitten nukkumaan...
Aamulla olimme molemmat pienessä darrassa, mutta muistimme molemmat eilisillan tapahtumat.. olimme kuitenkin aika suhtkot normaalisti ja vitsailimme vähän siitä.. Hän sanoi että kyllä sitä vähän kaduttaa (hänellähän on tyttöystävä), mutta tavallaan kuitenkaan ei...

Jatkoimme normaalisti suunnilleen sitten viimeviikon, oli siinä ehkä pientä ns. 'flirttailua' :D, mtta eilen sitten kävimme tivolissa, ja hän suuteli minua taas maailmanpyörässä...ihan selvinpäin olimme..
En ole viitsinyt hirveästi puhua siitä hänelle.... En tiedä ollenkaan miten hän tuntee oikeasti..vaikea kuvitella että hän oikeasti tykkäisi minusta.. Hän on sanonut kyllä että hän ihastuu helposti ja jotain.. En vain tiedä mitä tehdä.. hänellä on jo tyttöystävä... Auttakaa, kertokaa mitä minun pitäisi tehdä??

Ja ei sitten tarvihe tulla sanomaan kuinka säälittäviä ollaan ku ollaan näin nuoria ym, tiedän sen jo itsekkin, mutta tarvitsen nyt apua..

10

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • levotontyttö

      Ja ongelmaa ei yhtään auta se, ettän olen kaapissa...

      • kaapissako?

        No jos ekaksi tulisit ulos sieltä kaapista...


    • mastertrole

      ongelma on siinä että olet helvetin huono trolli

      • levotontyttö

        Ei ole trolli ..


    • lesboja(ko)?

      Siis ootteko molemmat lesboja?

      • levotontyttö

        Kaverini on lesbo, itse en ole varma.. Se onkin osa ongelmaa... Mutta tiedän varmasti sen, että minulla on tunteita häntä kohtaan..ollut siitä lähtien kun ensimmäisen kerran tavattiinn.


    • levotontyttö

      Voisko joku ny sanoo jotai järkevää....?

      • ...nolikset

        juo ES™ ja anna mulle tussua


    • lepakko_97

      tosi ikävä juttu sen kaveris tyttöystävän kannalta. jos oma tyttis toimis samalla tavalla niin jättäsin oitis. hankala tilanne koska jos menisit kertomaan sen tyttikselle niin se mitä luultavimmin jättäs sen, eikä se sun kaveris enää varmaankaan puhus sulle. kantsii miettii kannattaako sen kanssa mitä syvempää juttua alkaa kehittelemään, koska jos se kerta ihastuu helposti, niin pettäskö se suakin? tsemppii sulle. koita keksii tilanteeseen joku hyvä ratkaisu :)

      • ...nolikset

        ES™ parantaa lesbouden


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1763
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1160
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      441
      1126
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      814
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe