Luotsi?

Onko tällä palstalla nyt luotsikin? Voisiko hän kenties ystävällisesti poistaa nuo silpojatrollin viestit? IP-bannikin voisi olla paikallaan.
40296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Tällä palstalla ei ole sheriffiä kuin ei myöskään luotsia, ota yhteyttä ylläpitoon.

Äänestä
  • Noh näyttää sittenkin olevan luotsi, mitä ikinä sillä tarkoitetaankin. Ei ole vielä esittäytynyt joten taitaa olla suoli24:n höpö höpö juttuja! :D

    Äänestä

Kyllä nykyään palstalla on luotsi. Luen viestejä ahkerasti ja niitä voi aina ilmiantaa siihen kuuluvan napin kautta.

Hyvää syksyä kaikille ;)

Äänestä
  • luotsiksi. millähän perusteella tuokin vietejä poistaa? Ilmeisesti täysin mielivaltaisesti.

    Äänestä

  • Tuoreen luotsin olisi ihan fiksua esittäytyä tälläkin palstalla (eikä vain freteissä). Lukijat haluaisivat tietää myös hiukan taustaa että riittääkö asiantuntemusta transihmisistä ja heidän hoidoistaa lääketieteellisessä mielessä, jotta voisi toimia asianmukaisesti ja tasapuolisesti luotsin tehtävissä. Luotsin tehtävät ovat raskaita tällä palstalla ja edellinen savustettiin aikanaan nopeasti ulos koska hänen toimiaan ei pidetty tasapuolisena. Epäiltiin jopa henkisen kantin pettämistä. Toivottavasti jaksat ja pystyt toimimaan asianmukaisesti tehtävässä.

    Äänestä

  • lkkjhkjhj kirjoitti:

    Tuoreen luotsin olisi ihan fiksua esittäytyä tälläkin palstalla (eikä vain freteissä). Lukijat haluaisivat tietää myös hiukan taustaa että riittääkö asiantuntemusta transihmisistä ja heidän hoidoistaa lääketieteellisessä mielessä, jotta voisi toimia asianmukaisesti ja tasapuolisesti luotsin tehtävissä. Luotsin tehtävät ovat raskaita tällä palstalla ja edellinen savustettiin aikanaan nopeasti ulos koska hänen toimiaan ei pidetty tasapuolisena. Epäiltiin jopa henkisen kantin pettämistä. Toivottavasti jaksat ja pystyt toimimaan asianmukaisesti tehtävässä.

    Niin ja vielä jatkoa. Todennäköisesti saat odottaa turhaan ilmiantoja koska silloin joutuisi paljastamaan ainakin sähköpostiosoitteensa eikä kaikki halua kertoa edes toiselle transihmiselle henkilöllisyyttään.

    Äänestä

  • Joku pelle alkanut kirjoitti:

    luotsiksi. millähän perusteella tuokin vietejä poistaa? Ilmeisesti täysin mielivaltaisesti.

    Luotsilla on selkeät säännöt, miksi ja millä perusteilla viestejä poistetaan.

    Äänestä

Esittelyn laitan kyllä lähipäivinä kun tässä kerkeän.
Ilmianto nappi on nimenomaan vain viestejä varten, en tee teidän sähköposteilla mitään. Tosin en niitä saa tietoonikaan, joten voit huoletta ilmiantaa niitä.

Äänestä
  • Eipä tuo niin kovin suurta "kerkeämistä" tarvitse. Siinä ajassa kun kirjoitit nämä muutamat kommentit, olisit jo voinut hieman kertoa taustastasi, oletko trans- vai cis-ihminen, koulutuksestasi (onko erityisalaa) missä työskentelet ym. taustatietoa. Tuollainen esittely olisi pitänyt kirjoittaa heti kun ylläpito hyväksyi sinut luotsiksi eikä odotella että joku huomaa että palstalle on ilmestynyt luotsi. Tuollainen piilottelu voi aiheuttaa epäluuloja, jopa sellaista että olisitkin Taneli (tuntenet termin jos olet seurannut palstaa useamman vuoden - oletko?).

    Äänestä

  • Hieman epäilyttää kirjoitti:

    Eipä tuo niin kovin suurta "kerkeämistä" tarvitse. Siinä ajassa kun kirjoitit nämä muutamat kommentit, olisit jo voinut hieman kertoa taustastasi, oletko trans- vai cis-ihminen, koulutuksestasi (onko erityisalaa) missä työskentelet ym. taustatietoa. Tuollainen esittely olisi pitänyt kirjoittaa heti kun ylläpito hyväksyi sinut luotsiksi eikä odotella että joku huomaa että palstalle on ilmestynyt luotsi. Tuollainen piilottelu voi aiheuttaa epäluuloja, jopa sellaista että olisitkin Taneli (tuntenet termin jos olet seurannut palstaa useamman vuoden - oletko?).

    täällä loppuu ainakin hoitoprosessin arvostelu, sillä eihän jumalolento lääkäreiden atvostelua sallita.

    Äänestä

  • Hieman epäilyttää kirjoitti:

    Eipä tuo niin kovin suurta "kerkeämistä" tarvitse. Siinä ajassa kun kirjoitit nämä muutamat kommentit, olisit jo voinut hieman kertoa taustastasi, oletko trans- vai cis-ihminen, koulutuksestasi (onko erityisalaa) missä työskentelet ym. taustatietoa. Tuollainen esittely olisi pitänyt kirjoittaa heti kun ylläpito hyväksyi sinut luotsiksi eikä odotella että joku huomaa että palstalle on ilmestynyt luotsi. Tuollainen piilottelu voi aiheuttaa epäluuloja, jopa sellaista että olisitkin Taneli (tuntenet termin jos olet seurannut palstaa useamman vuoden - oletko?).

    Hei relaa vähän sinäkin.
    Kyllä kuka tahansa kykenevä osaa arvioida, milloin on kyseessä viesti, mikä kannattaa poistaa. Oli sitten luotsina ei-sukupuolivähemmistöön kuuluva tai mitään yksityiskohtaisesti siitä tietävä ihminen.
    Jos joku laittaa sukupuolenvaihto, ei se riitä poistamaan sitä. Esimerkki vain.
    Eikä toisen tarvitse mitään tarkempia taustatietoja kertoa, varsinkaan missä työskentelee ja mikä on status missäkin asiassa.
    Jotain pientä voi mutta mikä nyt niin epäilyttää koko asiassa?
    Korsit löysälle siellä.

    Äänestä

  • vast.ottokom.vauhdis kirjoitti:

    Kyllä luotsilta tarvitaan jonkinlaista asiantuntemusta jos aikoo hoitaa tehtävänsä asiallisesti ja oma-aloitteisesti. Mutta jos aikoo tehdä poistoja vain ilmoitusten perusteella, sen pystyy hoitamaan ylläpitokin.

    Muilla keskustelupalstoilla tuollaisesta sukupuolenvaihto -termistä tulee ylläpidolta nuhteet sähköpostilla kirjoittajalle. Täällähän se on mahdottomuus koska suurin osa kirjoittaa anonyyminä joten vaihtoehdoksi jää vain viestin poistaminen.

    Äänestä

  • vast.ottokom.vauhdis kirjoitti:

    Hei relaa vähän sinäkin.
    Kyllä kuka tahansa kykenevä osaa arvioida, milloin on kyseessä viesti, mikä kannattaa poistaa. Oli sitten luotsina ei-sukupuolivähemmistöön kuuluva tai mitään yksityiskohtaisesti siitä tietävä ihminen.
    Jos joku laittaa sukupuolenvaihto, ei se riitä poistamaan sitä. Esimerkki vain.
    Eikä toisen tarvitse mitään tarkempia taustatietoja kertoa, varsinkaan missä työskentelee ja mikä on status missäkin asiassa.
    Jotain pientä voi mutta mikä nyt niin epäilyttää koko asiassa?
    Korsit löysälle siellä.

    Luotsi ei ole kovin innokas hoitamaan tehtäviään. Palstalle on kirjoitettu useita tahallisia trollausviestejä joita ei ole poistettu. Jos luotsi lukisi edes kerran päivässä uudet viestit, hän pystyisi siivoamaan ne pois.

    Äänestä

  • Ei toimi kirjoitti:

    Luotsilla on varmasti muutakin elämää kuin vahtia 24/7 tätä palstaa. Tehkää ahkeraan niitä ilmiantoja niin helpottaa hänenkin työtään.

    Äänestä

  • ilmiantajaa kirjoitti:

    Luotsilla on varmasti muutakin elämää kuin vahtia 24/7 tätä palstaa. Tehkää ahkeraan niitä ilmiantoja niin helpottaa hänenkin työtään.

    Eihän valvonnassa tarvita 24/7 päivystämistä. Riittää kun edes kerran päivässä lukisi uudet viestit ja tekisi tarvittaessa siivouksen. Nytkin tilasto ilmoittaa että uusia viestejä on tullut 24 h sisällä 12 kpl, ei kestä kauaa lukea ne läpi. Lisäksi uudet ja itselle lukemattomat viesti merkitään, joten ne löytyy nopeasti. Tietenkin ilmianto nopeuttaa siivousoperaatiota. Ylläpitokin on tehnyt poistoja ilmiannon perusteella muutamassa minuutissa.

    Äänestä

  • Ei toimi kirjoitti:

    Luotsi ei ole kovin innokas hoitamaan tehtäviään. Palstalle on kirjoitettu useita tahallisia trollausviestejä joita ei ole poistettu. Jos luotsi lukisi edes kerran päivässä uudet viestit, hän pystyisi siivoamaan ne pois.

    trollausviestin jos se on asiallisesti kirjoitettu, ei mistään? Jos sinusta joku on trollausviesti, niin onko se luotsista.

    Äänestä

Luotsihenkilö toimii moderaattorina myös puuterilla.

Äänestä
  • Se sitten selittääkin miksi AI ei ole viimeaikoina ollut äänessä.

    Äänestä

  • Nyt ymmärrän kirjoitti:

    Se sitten selittääkin miksi AI ei ole viimeaikoina ollut äänessä.

    Ei selitä. Huomasin vasta nyt koko luotsin.

    Oli kuka hyvänsä, niin ihan tiedoksi hänelle, että täällä ei sitten sama peli vetele kuin Puuterilla. Jos minun viestejäni aletaan poistaa vain siksi että ne on kirjoittanut minä, luotsista lähtee ylläpidolle valitus.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    " Suomi24 / Yhteisö / Perustiedot
    Katalapentu

    Kirjoita vieraskirjaan
    Lähetä viesti
    Satunnainen profiili

    Esittely
    Minkä taaksensa jättää, sen edestään löytää."

    Toivon että sinulla on selkärankaa noudattaa mottoasi.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Ei selitä. Huomasin vasta nyt koko luotsin.

    Oli kuka hyvänsä, niin ihan tiedoksi hänelle, että täällä ei sitten sama peli vetele kuin Puuterilla. Jos minun viestejäni aletaan poistaa vain siksi että ne on kirjoittanut minä, luotsista lähtee ylläpidolle valitus.

    Mikä sitten selittää? Aika pitkä tauko kirjoituksissa kun aiemmin saatiin lukea melkoista tekstitulvaa.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Mikä sitten selittää? Aika pitkä tauko kirjoituksissa kun aiemmin saatiin lukea melkoista tekstitulvaa.

    No ei ole viikko kovin pitkä aika. Paitsi tietysti jos elää kurjaa elämää jossa pitää joka aamu herätä kuudelta hanttihommiin. :DDD

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    No ei ole viikko kovin pitkä aika. Paitsi tietysti jos elää kurjaa elämää jossa pitää joka aamu herätä kuudelta hanttihommiin. :DDD

    Mutta jos kovasti kiinnostaa: luin mielenkiintoista kirjaa ja jouduin myös pitämään nettiä pois päältä 2 päivää jotta sain IP-osoitteen vaihdettua jotta pääsin bannien ohi yhteen paikkaan.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Ei selitä. Huomasin vasta nyt koko luotsin.

    Oli kuka hyvänsä, niin ihan tiedoksi hänelle, että täällä ei sitten sama peli vetele kuin Puuterilla. Jos minun viestejäni aletaan poistaa vain siksi että ne on kirjoittanut minä, luotsista lähtee ylläpidolle valitus.

    Kun lukee muutaman kirjoituksesi, niin ei tarvitsisi valvojan edes selitellä miksi koko IP osoitteesi suljettaisiin pihalle keskusteluista.

    Äänestä

  • kova uho päällä kirjoitti:

    Kun lukee muutaman kirjoituksesi, niin ei tarvitsisi valvojan edes selitellä miksi koko IP osoitteesi suljettaisiin pihalle keskusteluista.

    Näytäppäs pari sellaista viestiä. Ja nimenomaan sellaisia, missä minua ei ole provosoitu ensin.

    Äänestä

Ai joo, tajusin muuten nyt vasta kuka tämä luotsi oikein on. Puhui joskus Puuterin chatissa kinkybileistä ja korsettien käytöstä päällysvaatteena. Suomi24:llä pitäisi olla riittävästi järkeä päässä ymmärtämään että tällainen eläimellisten viettiensä riepoteltavissa oleva tuskin on pätevä vastuulliseen tehtävään. Kuten myös SETAn. Eipä tarvitse siihenkään järjestöön sitten enää luottaa.

Äänestä
  • Eiköhän ylläpito harkitse tarkkaan kuka hyväksytään luotsiksi ja kirjoittajien palaute vaikuttaa pysyykö hän toimessaan vai saako potkut. Esimerkiksi sinä et todennäköisesti kelpaa luotsiksi vaikka tarjoutuisitkin tehtävään. Ylläpito on saanut jo liikaa negatiivisia vastineita kirjoituksistasi ja jos pääsisitkin läpi, muut kirjoittajat kyllä selostaisi ylläpidolle taustojasi.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Eiköhän ylläpito harkitse tarkkaan kuka hyväksytään luotsiksi ja kirjoittajien palaute vaikuttaa pysyykö hän toimessaan vai saako potkut. Esimerkiksi sinä et todennäköisesti kelpaa luotsiksi vaikka tarjoutuisitkin tehtävään. Ylläpito on saanut jo liikaa negatiivisia vastineita kirjoituksistasi ja jos pääsisitkin läpi, muut kirjoittajat kyllä selostaisi ylläpidolle taustojasi.

    No kyseleekö ne juttuja kuten "mitä teet vapaa-ajallasi" "oletko syyllistynyt rikoksiin" jne. Vähän epäilen.

    Kinkybileitä harrastava ihminen ei sovi luotsiksi tai mihinkään vastuulliseen tehtävään, koska on eläimellisten viettiensä riepoteltavissa. Paljon vähemmästäkin eväämme ihmisiltä oikeuden toimia jossain tehtävässä. Päivi Räsästä vaadittiin eroamaan kun sanoi että moraali menee lain edelle. Se oli kyllä uskomattoman törkeää. Kaksinaismoralismi on viety orwellilaisille asteille tässä yhteiskunnassa kun moraalin asettaminen lain edelle tai esim. rattijuoppous on peruste sanoa että joku ei ole sopiva tehtäväänsä, mutta seksihullut saavat hillua vapaasti. Ilkka Kanerva sentään onneksi sai ansionsa mukaan.

    Se on vain SINUN mielipiteesi. Ilmeisesti ylläpidolla on ollut hyvät perusteet hyväksyä luotsi tehtäväänsä ja hän on ilmeisesti osoittanut olevansa tehtäviensä tasalla koska on säilyttänyt tehtävänsä. Sinun mielipteesi taas on niin vääristyneitä että saisit nopeasti potkut jos edes hyväksyttäisiin luotsiksi. Aiemmin palstan luotsina (senaikainen sheriffi) lopetti aika nopeasti koska ilmeisesti sai niin paljon negatiivista palautetta että homma loppui. Vain sinä olet arvostellut nykyistä luotsia joten ilmeisesti hän nauttii kirjoittajien ja ylläpidon luottamusta.

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    Olenko arvostellut sitä miten se hoitaa tehtäviään? Sanoin vain että YLEENSÄ sen tyylisien ihmisten on perusteltua olettaa olevan vastuuttomia ja rationaalisuuteen kyvyttömiä. Sen sijaan esim. rattijuoppoudesta kerran kärähtäneen ei ole perusteltua olettaa olevan sellainen, mutta silti rattijuoppoudesta kerran kärähtäneeltä pilataan tässä järkevässä ja humaanissa yhteiskunnassa usein koko tulevaisuus. GG!

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    Se on vain SINUN mielipiteesi. Ilmeisesti ylläpidolla on ollut hyvät perusteet hyväksyä luotsi tehtäväänsä ja hän on ilmeisesti osoittanut olevansa tehtäviensä tasalla koska on säilyttänyt tehtävänsä. Sinun mielipteesi taas on niin vääristyneitä että saisit nopeasti potkut jos edes hyväksyttäisiin luotsiksi. Aiemmin palstan luotsina (senaikainen sheriffi) lopetti aika nopeasti koska ilmeisesti sai niin paljon negatiivista palautetta että homma loppui. Vain sinä olet arvostellut nykyistä luotsia joten ilmeisesti hän nauttii kirjoittajien ja ylläpidon luottamusta.

    Väitätkö että se oli kohtuutonta että Ilkka Kanerva joutui eroamaan läheteltyään seksiviestejä? Niin alhainen kuin luottamukseni tätä yhteiskuntaa kohtaan onkin se oli sentään harvinaislaatuinen toivon pilkahdus: jotain järkeä sentään vielä ihmisillä on!

    Sen sijaan esim. SETAan en luota enää yhtään, koska osoittaa täydellistä arvostelukyvyttömyyttä nimittää ryhmänvetäjäksi joku joka harrastaa kinkybileitä ja on käyttänyt korsettia päällysvaatteena. Ilmeisesti raiskaajakin hyväksyttäisiin "ryhmänvetäjäksi"? Onhan se SEKSUAALISEN TASA-ARVON kannalta välttämätöntä!

    Äänestä

  • Mielenkiintoista tosin, en usko kuulovani sinun antamaasi kuvaukseesi. Todennäköisesti olet erehtynyt henkilöstä ;)

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Väitätkö että se oli kohtuutonta että Ilkka Kanerva joutui eroamaan läheteltyään seksiviestejä? Niin alhainen kuin luottamukseni tätä yhteiskuntaa kohtaan onkin se oli sentään harvinaislaatuinen toivon pilkahdus: jotain järkeä sentään vielä ihmisillä on!

    Sen sijaan esim. SETAan en luota enää yhtään, koska osoittaa täydellistä arvostelukyvyttömyyttä nimittää ryhmänvetäjäksi joku joka harrastaa kinkybileitä ja on käyttänyt korsettia päällysvaatteena. Ilmeisesti raiskaajakin hyväksyttäisiin "ryhmänvetäjäksi"? Onhan se SEKSUAALISEN TASA-ARVON kannalta välttämätöntä!

    Kylläpä sinulla korkeat vaatimukset henkilölle joka valitaan SETA:n jonkin ryhmän vetäjäksi. Oletko elänyt jossain umpiossa kun et tiedä että korsetin käyttäminen vaatteiden päällä oli hyvinkin suurta muotia, nyt se alkaa olla jo ohi. Eikä sekään että joku osallistuisi bileisiin jossa pukeudutaan poikkeuksellisesti pitäisi olla este. Riippuu tietenkin ryhmästä ja sen toiminnasta, esimerkiksi alaikäisten ryhmän vetäjältä vaaditaan enemmän eikä esimerkiksi rikollista hyväksyttäisi siihen.

    Äänestä

  • old_profile_48501 kirjoitti:

    Mielenkiintoista tosin, en usko kuulovani sinun antamaasi kuvaukseesi. Todennäköisesti olet erehtynyt henkilöstä ;)

    Okei, no voitko sitten kertoa a) miksi joku kutsuu sinua profiilin kaverit-osiossa nimellä "peeno", mistä se on lyhenne b) väitettiin että toimit puuterilla moderaattorina, mutta en keksi ketään kuvaukseen sopivaa sieltä, eli olemmeko tavanneet siellä vai emme

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    Kylläpä sinulla korkeat vaatimukset henkilölle joka valitaan SETA:n jonkin ryhmän vetäjäksi. Oletko elänyt jossain umpiossa kun et tiedä että korsetin käyttäminen vaatteiden päällä oli hyvinkin suurta muotia, nyt se alkaa olla jo ohi. Eikä sekään että joku osallistuisi bileisiin jossa pukeudutaan poikkeuksellisesti pitäisi olla este. Riippuu tietenkin ryhmästä ja sen toiminnasta, esimerkiksi alaikäisten ryhmän vetäjältä vaaditaan enemmän eikä esimerkiksi rikollista hyväksyttäisi siihen.

    Korsetin käyttäminen päällysvaatteena kertoo aina siitä että henkilö haluaa seksuaalista huomiota. Ei se ihan normaalia käyttäytymistä ole. Sama kuin olisi hame niin lyhyt että alushousut näkyvät.

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Okei, no voitko sitten kertoa a) miksi joku kutsuu sinua profiilin kaverit-osiossa nimellä "peeno", mistä se on lyhenne b) väitettiin että toimit puuterilla moderaattorina, mutta en keksi ketään kuvaukseen sopivaa sieltä, eli olemmeko tavanneet siellä vai emme

    ?

    Olikohan joskus sata vuotta sitten muotia että korsettia pidettiin päällysvaatteena. Jossain vaiheessa alushousujen puntit olivat niin pitkät että näkyivät hameen alta (samaa asiaa ajaa nykyisin tunika leggarit).

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Okei, no voitko sitten kertoa a) miksi joku kutsuu sinua profiilin kaverit-osiossa nimellä "peeno", mistä se on lyhenne b) väitettiin että toimit puuterilla moderaattorina, mutta en keksi ketään kuvaukseen sopivaa sieltä, eli olemmeko tavanneet siellä vai emme

    Mikä luetaan "tapaamiseksi" nettipalstalla? Minä en ainakaan tunnusta "tavanneeni" sinua Puuterin palstoilla vaikka olemmekin olleet siellä samaan aikaan kirjoittelemassa.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Mikä luetaan "tapaamiseksi" nettipalstalla? Minä en ainakaan tunnusta "tavanneeni" sinua Puuterin palstoilla vaikka olemmekin olleet siellä samaan aikaan kirjoittelemassa.

    Minä lasken chatisssa tapaamisen tapaamiseksi. Koska issiellä on niin vähän porukkaa aina että juteltua tulee väkisinkin jokaisen paikalaolevan kanssa.

    Anteeksi kirjoitusvirheet, olen taas humalass.a

    Äänestä

  • AlienIndie kirjoitti:

    Minä lasken chatisssa tapaamisen tapaamiseksi. Koska issiellä on niin vähän porukkaa aina että juteltua tulee väkisinkin jokaisen paikalaolevan kanssa.

    Anteeksi kirjoitusvirheet, olen taas humalass.a

    Mistä sinulla riittää rahaa viinaan? Vai jätitkö vuokran maksamatta kun sait häädön.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

joku transu kirjoitti:

Onko tällä palstalla nyt luotsikin? Voisiko hän kenties ystävällisesti poistaa nuo silpojatrollin viestit? IP-bannikin voisi olla paikallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu