Ihastuminen kassaneitiin

Jay Hendriks-65

Hämmästyttävää, kuinka nopeasti ihastuminen tapahtuu. Se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja vaatii joskus niin vähäisen kontaktin ihastuksen kohteeseen. Se jaksaa yllättää ja ihmetyttää yhä uudelleen. Se pyyhkii pois mielestä kaiken negatiivisen mitä ihastuksessa näkee ja saa kohteen kukoistamaan. Niin nytkin.
Asioin usein kaupassa, missä nainen oli kassalla. Hänellä oli pitkät tummat hiukset, jotka hän oli nostanut takaa puolittain nutturalle. Ihmeellistä, että en pysty kuvailemaan tarkkaan hänen silmiensä väriä. Pystyn sanomaan ainoastaan, etteivät ne olleet ruskeat, vaan niissä oli sinisen ja vihreän sävyjä. Hänen silmiensä katse oli hiukan utuinen tai salaperäinen, joka oli minusta vain seksikästä.
Nainen oli hiukan normaalia pulskempi, mutta se oli vain minun mieleeni. Hän tuntui juuri täydelliseltä sellaisenaan. Hänen kasvoillaan asui pieni hyväntahtoinen hymy ja kun hän piti leukaansa aavistuksen verran koholla, se näytti minusta taas niin aistillisen seksikkäältä.
Minun piti taas varta vasten keskittyä, etten tuijottaisi häntä. Minusta tuntui, että saattaisin vain pelkästään tuijottaa häntä tuntikausia tai iäisyyden. Hänen jokainen ele, jokainen liike, silmäripsien hetkittäinen liike, otsalla roikkuva hiussuortuva, näytti niin suloiselta.
Hetkittäinen kanssakäyminen hänen kanssaan sai sydämeni takomaan ja minun piti keskittyä sanoihini, etten takertelisi niissä ja että ne ylipäätään kuulostaisivat luontevilta tai jopa hauskoilta. Olosuhteet huomioon ottaen onnistuin mielestäni hyvin.
En tavallisesti jännittänyt naisia tai ihmisiä, mutta tämän naisen läheisyys sai sykkeeni nousemaan. Hän oli tuonut niin arkisiin, syksyn sateisiin päiviin hetkittäisen valopilkun. Saatoin jopa töissä odottaa pelkästään sitä hetkeä, jolloin töiden jälkeen tapaan ohimennen kassalla tämän ihanan ilmestyksen. Se sai arjen maistumaan, hänen pelkkä olemassaolo toimi kuin majakan valo, joka kutsui minua luokseen.
Lopulta minun oli kysyttävä häntä lähtemään kanssani kahville. Se ei ollut helppoa, ei suinkaan. On äärimmäisen noloa kassalla, iso jono perässä olevien ihmisten katseet niskassaan kysyä naista kahville. Mutta siihen oli valmis, oli valmis nolaamaan itsensä täydellisesti pelkästään pienestä mahdollisuudesta, että nainen suostuisi.
Ja hänen kaunis hymynsä ja sädehtivät silmät vastasivat kyllä!

2

6449

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Inlove

      Voi miten on söpöä.. Tuliko ihastuksesta jopa rakkautta jonain päivänä?

      • JH-65

        Unelmat, toiveet, kuvaukset elämän hienoista vivahteista on hyvä pitää joskus sellaisenaan irti arjesta...joten jätän vastaamatta tähän kysymykseen ;-)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1145
    2. 67
      1035
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      823
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      753
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      716
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      686
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      624
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      582
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      508
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      467
    Aihe