Mieli maassa

Kiva että vastasit ! Ystäviähän minulla kyllä on paljon, ja sillon kun menee hyvin niin olen ollut hyvinkin "suosiossa", mutta sitten kun ei jaksa olla oma pirteä itsensä, vaan tuntuu että kaikki painuu kasaan, niin häviää ystävätkin lopulta. Luuleevat varmaan ettei minua kiinnosta heidän seuransa. Jotenkin lieventelen omia ongelmiani muille, ja vain harvoille pystyn kertomaan todelliset ongelmat. Häpeän, ja pidän itseäni heikompana kuin muut. Heikosta itsetunnostahan kaikki varmaan johtuu, ja juontavat juurensa luultavasti jostain lapsuuden epävarmoista ajoista ja persoonana olen aina ollut vähän täydellisyyden tavoittelija.. Mutta tästä on nyt ainakin täydellisyys kaukana. Sitä jotenkin niinkuin kadottaa itsensä sillä hetkellä kun alkaa mennä huonosti, ja alamäki kun alkaa niin siitä ei ole ylöspääsyä.. Nyt haluaisin katkaista tämän kierteen vielä hyvissä ajoin ennen kun se pahin painajainen alkaa, niin siksi mietin että olisikohan lääkitys turvallinen valinta saada itseensä vähän varmuutta ja tasapainoa. Onko sinulla kokemusta? Ja miten olet selvinnyt vaikeuksistasi? Terapiasta olisi varmasti myös hyötyä. Pitäisi saada itsensä taas kasaan ja oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, jolloin itsetuntokin kohenisi.

terapiantarpeessa1 kirjoitti:

Kiva että vastasit ! Ystäviähän minulla kyllä on paljon, ja sillon kun menee hyvin niin olen ollut hyvinkin "suosiossa", mutta sitten kun ei jaksa olla oma pirteä itsensä, vaan tuntuu että kaikki painuu kasaan, niin häviää ystävätkin lopulta. Luuleevat varmaan ettei minua kiinnosta heidän seuransa. Jotenkin lieventelen omia ongelmiani muille, ja vain harvoille pystyn kertomaan todelliset ongelmat. Häpeän, ja pidän itseäni heikompana kuin muut. Heikosta itsetunnostahan kaikki varmaan johtuu, ja juontavat juurensa luultavasti jostain lapsuuden epävarmoista ajoista ja persoonana olen aina ollut vähän täydellisyyden tavoittelija.. Mutta tästä on nyt ainakin täydellisyys kaukana. Sitä jotenkin niinkuin kadottaa itsensä sillä hetkellä kun alkaa mennä huonosti, ja alamäki kun alkaa niin siitä ei ole ylöspääsyä.. Nyt haluaisin katkaista tämän kierteen vielä hyvissä ajoin ennen kun se pahin painajainen alkaa, niin siksi mietin että olisikohan lääkitys turvallinen valinta saada itseensä vähän varmuutta ja tasapainoa. Onko sinulla kokemusta? Ja miten olet selvinnyt vaikeuksistasi? Terapiasta olisi varmasti myös hyötyä. Pitäisi saada itsensä taas kasaan ja oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, jolloin itsetuntokin kohenisi.

Voi kuinka kivaa että vastasit! Itse voin sanoa pudonneeni nyt neljästä kilsasta tontiin asti vaikka varjon olen aiemmin avannut viimeistään 600 m:ssä.
Se kuvaa nyt tämänhetkistä elämäntilannettani.
Tallä hetkellä istun ja juon viinaa mikä on vähän tyhmää mutta helpottaa. Yöuni on turvattu Rivatrililla. Se takaa moitteettoman ja kunnon yöunet. Yleislääkärit eivät sitä mihinkään määrää koska se ei ole mihinkään tarkoitettu. Se on huume. Aamulla ei ole tokkurassa eikä aamuyö mene hikisenä pyöriessä. Päivä alkaa siis fyysisesti hyvin. Mutta samat henkiset paineet ?, alkavat alusta.
Olen käyttänyt nuorempana kaikkia mahdollisia huumeita mitä on nokan eteen kannettu. En kuitenkaan koskaan ole ollut ns. narkkari; voisin lukea itseni viihdekäyttäjäksi tai tajunnanlaajentajien kokeilijaksi. Vastaa ihmeessä; ymmärräthän ettei parilla viestillä voi kaikkea ratkoa....