Sigra ei tehoa

Ostin tämän palstan innoittamana tuotetta nimeltä Sigra. Kokeilin sitä kolme eri kertaa ja minkäänlaista vaikutusta en huomannut ja annoin loput yhdelle kaverille ja sama juttu, sanoi että yhtä tyhjän kanssa.
Älkää tuhlatko rahojanne moiseen turhuuten !!
276607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tällä palstalla kyseistä tuotetta kauppaavat kertovat hyviä kokemuksiaan tuotteesta "käyttäjinä". Todellisuudessa he eivät ole käyttäjiä, vaan kauppiaita. Täällä on helppo esiintyä kenä tahansa, ja jopa useampana persoonana.

Äänestä
  • ..voitte luulla ihan mitä vaan. Omana kokemuksena voin kertoa, että näin 38v ukkomiehenä ei enää tahtonut nousta yli 90 asteen sitten millään. No, ostinpa Sigraa yhden purkin, kokeilumielessä. Ensin otin puolikkaan tabun, eikä mitään vaikutusta. Seuraavaksi kokonainen ja a vot, ku..i oli kova kuin parikymppisenä ja nousi kunnolla kohti taivaita. Sivuvaikutuksena tuli taasen naaman punoitusta ja lievää huonoa oloa sekä lievää pääsärkyä.

    Jos luulette, että olen kauppias, siitä vaan, ei se minua häiritse. Eipä tuota kokemustani ole kellekkään tarvis todistella. Itse olen tyytyväinen, se riittää minulle.

    Äänestä

  • yli 90 astetta kirjoitti:

    ..voitte luulla ihan mitä vaan. Omana kokemuksena voin kertoa, että näin 38v ukkomiehenä ei enää tahtonut nousta yli 90 asteen sitten millään. No, ostinpa Sigraa yhden purkin, kokeilumielessä. Ensin otin puolikkaan tabun, eikä mitään vaikutusta. Seuraavaksi kokonainen ja a vot, ku..i oli kova kuin parikymppisenä ja nousi kunnolla kohti taivaita. Sivuvaikutuksena tuli taasen naaman punoitusta ja lievää huonoa oloa sekä lievää pääsärkyä.

    Jos luulette, että olen kauppias, siitä vaan, ei se minua häiritse. Eipä tuota kokemustani ole kellekkään tarvis todistella. Itse olen tyytyväinen, se riittää minulle.

    Jo vain sigra toimii. ja emäntä tykkäs kans....

    Äänestä

Että joka ikisellä lääkkeellä EI ole samoja vaikutuksia aivan kaikkiin käyttäjiin. Esimerkkinä voit lukea lääkkeiden "tuoteselosteista" sivuvaikutukset. On ihmisiä joille tuote X aikaansaa ei toivottuja sivuvaikutuksia. On ihmisiä joille tuote X aikaansaa toivottua vaikutusta. Eikä aikaansaa sivuvaikutuksia.

Lueppa vaikka niinkin jokapäiväinen tuote kuin

ASPIRIN®
Mitä haittavaikutuksia lääke voi aiheuttaa?

http://www.tohtori.fi/laakeopas/

En ole koskaan saannut kyseisestä tuotteesta ihottumaa. Joillekkin se kuitenkin vaan aikaansaa sitä.

Tarkoitus on nyt siis vain kuvailla nimenomaan VAIKUTUSTA. Niin positiivista kuin negatiivista.

Jos sinulla tuote X ei toimi. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että se ei toimi kenellekään muullakaan. Me ollaan yksilöitä !

Itse ainakin kuksin koko viime vkl, läpi ja hyvin jöpötti aamusta iltaan. Aina kun ärsyke !! :D oli kohallaan. Otan itse myös kerralla 2 tabua. Hyvin pelitti.

Eli jospa porukka nyt hiukan rauhottuis ja uskois, että täällä on myös muita kun myyntimiehiä. Ja "alistuisi" myös siihen, että mikä esim minulla toimii ei kaikilla toimi. Jos yksi lääke tehoais esim päänsärkyyn miksi niitä sitten on niin monta ? Toinen vannoo Buranaan toinen Asperiiniin.

Äänestä
  • Tarkoitatko että täällä saa kerto oman mielipiteensä sigrasta vain jos se on myönteinen?

    Äänestä

  • Jaakko kirjoitti:

    Tarkoitatko että täällä saa kerto oman mielipiteensä sigrasta vain jos se on myönteinen?

    Juu ei ole tarkoitus sensuuria harrastaa, mutta kun kehoitat "älä osta". Kuitenkin se voi ja nimenomaan voi tehotakkin. Ja joku onnellinen voi siitä apua löytää.

    Äänestä

  • aiheuttavat jokapäivä (ehkä harvemminkin) käytettynä impotenssia!Tutkimus tulos oli muistaakseni saatu jenkeissä?!!

    Äänestä

Sen verran täytyy vastata, kun olen kerran itse käyttänyt ja käytän edelleenkin joten tiedän mistä puhun.
Ensimmäinen kysymys: Kärsitkö sitten jonkinlaisesta impotenssista vai muutenko vain halusit lisäpotkua? Siinä piilee yksi tärkeä pointti, nimittäin, jos sinulla ei ole potenssiongelmaa, ei sen tarvikkaan sen enempään "tehostaa" seisokkia jos sulla kerran jo seisoo täydessä mitassa...?
Toinen kysymys: Kaikille se ei tehoa. Mikä on impotenssis syy? Onko se sitten vakavamman laatuista? Voihan olla että sun on muutettava koko elämän tyyliäsi. Libidon on oltava myös kunnossa, vaikka käyttäsisit mitä potenssiainetta.

Tämä kaikki selostus siksi, että itse kärsin kauan ja todella pahaa potenssihäiriötä, kunnes muutin elämäntyyliäni ja sen jälkeen otin Sigran kokeeksi mukaan kuvioihin. Elämä alkoi luistaa. Voin sanoa että en yhdy tuohon mielipiteeseesi, etteikö Sigra tehoa.
Suosittelen, mutta elämä pitää olla muutenkin kunnossa.

Äänestä

Eräs asia, joka minua ihmetytti Sigrassa. Se on nimettäin aivan valkoista ainetta, johon on hieman lisätty sinistä väriä.

Uuttamalla valmistetut luontaistuotetuutteet (kuten Sigra) ovat aina enemmän tai vähemmän värillisiä. Usein ruskehtavia, vihertäviä, kellertäviä tai lähes mustia. Näistä poiketen Sigra on aivan valkoista, aivan kuin se ei olisi mitään kasveja nähnytkään. Edes lääketehtaiden vastaavat kasviuutokset eivät ole noin valkoisia.

Äänestä
  • Ei me olla ainakaan löydetty kohtaa missä lukee "uuttamalla" tuotettu tms. Tosin mistä sitä tietää miten ne niitä käsittelee tai puhdistaa. Sitä vastoin kasvien sisimmät aineosat ovat usein valkoisia.

    Äänestä

  • milka kirjoitti:

    Ei me olla ainakaan löydetty kohtaa missä lukee "uuttamalla" tuotettu tms. Tosin mistä sitä tietää miten ne niitä käsittelee tai puhdistaa. Sitä vastoin kasvien sisimmät aineosat ovat usein valkoisia.

    Kyllähän kaikkiin lääkkeisiinkin laitetaan jatkeainetta, usein niistä ne värin saavatkin. Eihän ne lihapullatkaan ihan pelkkä lihaa ole. PÖhköt!

    Äänestä

  • Kykä kirjoitti:

    Kyllähän kaikkiin lääkkeisiinkin laitetaan jatkeainetta, usein niistä ne värin saavatkin. Eihän ne lihapullatkaan ihan pelkkä lihaa ole. PÖhköt!

    Noh, purkissahan lukee "1 tablet a' 50mg contains hcl extracts of Tongcat Ali, Siriuliflora, mayneturi serrena, Tencoatta berries." "A unique blend of herbal extracts gives you a fast effect."

    Sigran väitetään olevan neljän kasvin uutosten seos. Tablettien jatkeet ovat lähes aina valkoisia. Väriaineet ovat sitten erikseen. Kun neljästä kasvista tehdään kemiallinen uutos, lopputuloksena kovin harvoin on väritön lopputuote. (Ja tällä ei ole mitään tekemistä minkään lihapullien eikä siemenien kanssa.)

    USA:n lääkevirasto FDA taannoin kommentoi, että mm. sikäläinen Sigra sisältää synteettistä tadalafiilia (= Cialiksen vaikuttava aine). Siis herää epäilys, että nämä kasviuutokset ovat vain savuverho ja todellinen teho perustuu lisättyyn lääkeaineeseen tadalafiiliin, joka on väritöntä. Sigran valmistusmaa on USA.

    Äänestä

  • epäilyttää kirjoitti:

    Kun sivuaa niin omaa alaani. Niin värit eivät aivan välttämättä ole merkki yhtään mistään. HCl uutos tarkoittanee sitä, että vaikuttavat aineet ovat myös ns. HCl suolana loppupeleissä. Eli ne myös kiteytetään HCl suoloina.
    Toki pelkkä arvaus !! Kiteytys puhdistaa usein väriä pois. Värin ei myöskään tarvitse välttämättä olla merkki siitä onko tuote puhdas vai ei. Apuaineista joita tablettiin laitetaan, jotta se saataisiin prässättyä en niin kauheasti tiedä. Mutta tavallisimpia lienevät tärkkelys, jotkut stearaatit, mahd sokerit suolat jne. Lienevät ainakin osittain värillisiä kuten myös värittömiä = valkoisia. Tadalfili saattais ? myös olla "väritön" eli lähellä valkoista. Sitä en varmasti tähän hätään tiedä.

    Äänestä

  • Sikara kirjoitti:

    HCl-uutos noin yleensä tarkoittaa, että emäksiset alkaloidit uutetaan happamaan suolahappoon HCl. Tämänhän on perinteinen tapa erottaa vaikuttavat aineet kasveista. Näin saadaan alkaloidiseos, joka vaatii vielä runsaasti puhdistamista (=kallista ja hidasta puuhaa) ennen kuin sieltä voidaan yksittäiset alkaloidit saostaa suoloinaan. Yleensä kasviuutteissa puhdistukset jätetään väliin ja kauppatavara on näiden alkaloidien seos, joka on aina jokseenkin värillinen.

    Vahinko ettei nyt ole analysointilaitteita käytössä, tuosta voisi hyvin ajaa massaspektrometrianalyysin ja katsoa onko siellä mitään. Jos neljän kasvin uutoksen analysoi siellä pitäisi olla paljonkin tavaraa.

    "Omalle" massalle pääsen vaikka heti ;D Mutta kyllä tosta varmaan piikkiä poikineen löytyy ihan jokatapauksessa = moneen yhdisteen seos. Enkä myöskään tunne noitten kasvisosista uutettujen molekyylien rakennetta, jotta voisin tunnistaa niitä. Sulla selkeesti toi kasvipuoli paremmin hallussa. Itse enempi "perinteisellä" puolella

    Jos sulla on mahdollisuus ajaa tuosta MS, niin se olisi mainio juttu. Myös tadalafiilin piikkiä kannattaisi etsiä. Toinen helppo tutkintakeino olisi tehdä Sigra emäksiseksi ja ottaa siitä TLC (ohutkerroskromatografia).

    http://www.rxlist.com/cgi/generic3/cialis.htm

    Tadalafil has the empirical formula C22H19N3O4 representing a molecular weight of 389,41.

    Äänestä

  • epäilyttää. kirjoitti:

    Menee jo Off Topic ;) mutta levy ei kuitenkaan sinällään ilman vertailuaineita kerro mitään. Pitäis myös kehittää ajo-olosuhteet sopivaksi tolle massalle. Vaikka ton Tadalfiilin kuvittelisin kyllä tulevan heittämällä ulos. Ainoa yhdiste jonka sitten spektristä varmasti tunnistaisin. FDA nyt ainakin väittää sitä olevan mukana. Joten uskotaan siihen. (Tehokin saattaa pitkälti tulla siitä). Ei valitettavasti anna kiireet periksi jotta vois leikkiä ihan omaksi iloksi.

    Äänestä

  • epäilyttää kirjoitti:

    Noh, purkissahan lukee "1 tablet a' 50mg contains hcl extracts of Tongcat Ali, Siriuliflora, mayneturi serrena, Tencoatta berries." "A unique blend of herbal extracts gives you a fast effect."

    Sigran väitetään olevan neljän kasvin uutosten seos. Tablettien jatkeet ovat lähes aina valkoisia. Väriaineet ovat sitten erikseen. Kun neljästä kasvista tehdään kemiallinen uutos, lopputuloksena kovin harvoin on väritön lopputuote. (Ja tällä ei ole mitään tekemistä minkään lihapullien eikä siemenien kanssa.)

    USA:n lääkevirasto FDA taannoin kommentoi, että mm. sikäläinen Sigra sisältää synteettistä tadalafiilia (= Cialiksen vaikuttava aine). Siis herää epäilys, että nämä kasviuutokset ovat vain savuverho ja todellinen teho perustuu lisättyyn lääkeaineeseen tadalafiiliin, joka on väritöntä. Sigran valmistusmaa on USA.

    Kyllä näitä on osattu tehdä enemmän ja vähemmän jo ajat sitten. Eihän niitä tuotteita ole pakko ostaa, jos ei halua... Tämä "USAN lääkeviraston " kommentoima juttu oli tällä osastolla jo aikaisemmin kertaalleen...ja ihan samasta syystä.
    Se vaan taitaa olla niin että jos ei kaikkia asioita ymmärrä tai et saa riittävää tietoa jokaisesta asiasta, niin unohda se!

    Itse asiasta. Mistä sitä tietää mitkä aineosat näistä sitten vaikuttaa eniten ja mitkä on pääaineina tuotteessa. Myös luontaistuotteet on kilpailun vuoksi myös salaista tietoa. Turha ihmetellä. Ei niitä kukaan sinulle kerro.
    Netissä on muuten niin paljon feikkitietoa, kilpailevia juttuja. Niitä totuudenmukaista alkuperää ei kukaan pysty vakuuttamaan. Samat aiheet kopioidaan helposti toisiin juttuihin... Ota niistä nyt selvää.

    Äänestä

  • epäilyttää. kirjoitti:

    Jos sulla on mahdollisuus ajaa tuosta MS, niin se olisi mainio juttu. Myös tadalafiilin piikkiä kannattaisi etsiä. Toinen helppo tutkintakeino olisi tehdä Sigra emäksiseksi ja ottaa siitä TLC (ohutkerroskromatografia).

    http://www.rxlist.com/cgi/generic3/cialis.htm

    Tadalafil has the empirical formula C22H19N3O4 representing a molecular weight of 389,41.

    Mitäs jos lopettaisitte nyt ton parjaamisen ja perkaamisen. Me halutaan pitää Sigra. Se auttaa miestä mäessä. Sigra on hyvä ja mitä sitä enää kaivelmaan. Ostakoon ken haluaa.

    Äänestä

  • molly kirjoitti:

    Kyllä näitä on osattu tehdä enemmän ja vähemmän jo ajat sitten. Eihän niitä tuotteita ole pakko ostaa, jos ei halua... Tämä "USAN lääkeviraston " kommentoima juttu oli tällä osastolla jo aikaisemmin kertaalleen...ja ihan samasta syystä.
    Se vaan taitaa olla niin että jos ei kaikkia asioita ymmärrä tai et saa riittävää tietoa jokaisesta asiasta, niin unohda se!

    Itse asiasta. Mistä sitä tietää mitkä aineosat näistä sitten vaikuttaa eniten ja mitkä on pääaineina tuotteessa. Myös luontaistuotteet on kilpailun vuoksi myös salaista tietoa. Turha ihmetellä. Ei niitä kukaan sinulle kerro.
    Netissä on muuten niin paljon feikkitietoa, kilpailevia juttuja. Niitä totuudenmukaista alkuperää ei kukaan pysty vakuuttamaan. Samat aiheet kopioidaan helposti toisiin juttuihin... Ota niistä nyt selvää.

    Soitin Lääkelaitokselle ja kysyin Sigrasta. Vastaus oli, että on luontaistuote ja ei ole lääkkeeksi luokiteltu. Toisin on Sigra Plus. Joten sisälsi sitten vaikka sisiliskon kusta, se on hyväksytty luontaistuotteeksi, kunnes toisin päättävät...

    Äänestä

  • Mökin ukko kirjoitti:

    Mitäs jos lopettaisitte nyt ton parjaamisen ja perkaamisen. Me halutaan pitää Sigra. Se auttaa miestä mäessä. Sigra on hyvä ja mitä sitä enää kaivelmaan. Ostakoon ken haluaa.

    Tässä on vain oltu hieman kriittisiä. Ei kyse ole herjaamisesta vaan jonkinlaisen totuuden löytämisestä asiassa.

    Jos joku kemisti tämän foorumin innoittamana ottaisi analyysin Sigrasta ja sieltä löytyisi tadalafiilia, silloin asia olisi harvinaisen selvä: kyllä vaikutusta on.

    Jos tadalafiilia ei löydy, vaikutus perustuu kasviuutoksiin tai plaseboon. Plasebovaikutushan on kaikilla lääkkeillä myös viagralla.

    Ooppahan mahoton jaarittelija. Kaikki on jauhettu...eikä millään tule loppua!

    Äänestä

  • könkaset kirjoitti:

    Ooppahan mahoton jaarittelija. Kaikki on jauhettu...eikä millään tule loppua!

    kyl näin on , kokeiltu ja hyväksi havaittu.
    Sigra plus on muuten rekisteröity lääkeaineeksi, jotta silleen..

    Äänestä

  • Pylkkänen kirjoitti:

    Soitin Lääkelaitokselle ja kysyin Sigrasta. Vastaus oli, että on luontaistuote ja ei ole lääkkeeksi luokiteltu. Toisin on Sigra Plus. Joten sisälsi sitten vaikka sisiliskon kusta, se on hyväksytty luontaistuotteeksi, kunnes toisin päättävät...

    mutta sielä ei tiedetty sigrasta mitään.
    ei ollut rohdosvalmiste myyntilupaa. mitäs se tarkoittaa?

    Äänestä

hhehe ! Aika hyvä provo, mut ei tarpeeks ! Kundikaverit osti porukalla ja kaikilla neljällä oli suu myöhemmin messingillä. Uutta pitäis tilata heti perään. Ok tuote.

Äänestä

En ole samaa mieltä, kyllä se Sigra jotain tekee, siitä olen varma, mutta tehosta en osaa vielä sanoa.

Itse tuli tehtyä se virhe että tuli ruvettua touhuihin liian aikaisin Sigran ottamisen jälkeen. Pakkauksen ilmoittama 45 minuuttia oli ainakin minulla rutkasti alakanttiin. pari tuntia seksin jälkeen oli heppi heti pystyssä kun muija vähän hieroi persettä syliini.

Äärimmäisen skeptinen olin sigran suhteen, mutta ei se nyt sentään huijausta ole. Kyllä se ainakin jonkin verran auttaa.

Äänestä
  • Selvinpäin tuli luunkova seisokki mitä ei ole ollut kun 18 vuotiaana , nyt 48 jotta en mainosta vaan olen tyytyväinen tuotteeseen, tosin voisi siitä kehittää vielä känni_sigran että voisi vähän hummata ja viettää silti hyvät seksi yöt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaakko kirjoitti:

Ostin tämän palstan innoittamana tuotetta nimeltä Sigra. Kokeilin sitä kolme eri kertaa ja minkäänlaista vaikutusta en huomannut ja annoin loput yhdelle kaverille ja sama juttu, sanoi että yhtä tyhjän kanssa.
Älkää tuhlatko rahojanne moiseen turhuuten !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu