Kyllästynyt

Pikkusiskoni on 11v ja 5vuotiaan tasolla aina koulun jälkeen kun hän ryhtyy tekemään läksyjä alkaa hirveä mekkala. Hän alkaa huutamaan ja polkemaan lattiaa ja juoksee ympäri kämppää karjuu ja huutaa ettei osaa. Vaikkei niihin ole aikaansa yhtään uhrannut. Hän vain haluaa vastaukset heti ja vaikka kuka tahansa perheestämme yrittäisi auttaa esim. Antamalla esimerkkejä jne. Niin hän alkaa parkumaan, että ei se ole oikein ja ihan tyhmä vastaus. Minä vain toistelen että lue niistä kirjan kappaleista kyllä ne niissä ihan suoraan lukee (tiedän, koska itselläni on ollut samat kirjat) Lisäksi aina jos hän ei pääse mukaan kauppaan tai ei vain muuten saa tahtoaan läpi niin alkaa hirveä mekkala. Silloin kun minä ja vanhempi siskoni emme koskaan kiukutelleet noin pahasti. Minusta asiaa ei voi enää laittaa minkään temperamentin piikkiin. Vanhempani ovat erittäin ärtyneitä siskoni jokapäiväisestä kiukuttelusta. Isäni on aina yrittänyt auttaa, mutta hän ei jaksa jatkuvaa parkumista. Isäni on monta kertaa pyytänyt lopettamaan itkemisen ja puhumaan rauhallisesti ja hän useimmiten rauhoittuukin, mutta alkaa taas valittaa vastauksia tyhmiksi ja vääriksi. Mitä pitäisi tehdä, jottaa hän kasvaisi tuosta kiukuttelusta jo ulos. Tai mihin hänet voi viedä hoitoon?
1181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Perheneuvolan kautta ensin, sitten jos tarve näyttää vaativan niin lisätutkimuksiin lääkärille. Hänellä voi olla vaikka tarkkaavaisuushäiriö, niihin löytyy nykyään apua.
Lapselle on itselleenkin suuri helpotus kun diagnoosi varmistuu ja apu löytyy sitäkautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Auttakaa! kirjoitti:

Pikkusiskoni on 11v ja 5vuotiaan tasolla aina koulun jälkeen kun hän ryhtyy tekemään läksyjä alkaa hirveä mekkala. Hän alkaa huutamaan ja polkemaan lattiaa ja juoksee ympäri kämppää karjuu ja huutaa ettei osaa. Vaikkei niihin ole aikaansa yhtään uhrannut. Hän vain haluaa vastaukset heti ja vaikka kuka tahansa perheestämme yrittäisi auttaa esim. Antamalla esimerkkejä jne. Niin hän alkaa parkumaan, että ei se ole oikein ja ihan tyhmä vastaus. Minä vain toistelen että lue niistä kirjan kappaleista kyllä ne niissä ihan suoraan lukee (tiedän, koska itselläni on ollut samat kirjat) Lisäksi aina jos hän ei pääse mukaan kauppaan tai ei vain muuten saa tahtoaan läpi niin alkaa hirveä mekkala. Silloin kun minä ja vanhempi siskoni emme koskaan kiukutelleet noin pahasti. Minusta asiaa ei voi enää laittaa minkään temperamentin piikkiin. Vanhempani ovat erittäin ärtyneitä siskoni jokapäiväisestä kiukuttelusta. Isäni on aina yrittänyt auttaa, mutta hän ei jaksa jatkuvaa parkumista. Isäni on monta kertaa pyytänyt lopettamaan itkemisen ja puhumaan rauhallisesti ja hän useimmiten rauhoittuukin, mutta alkaa taas valittaa vastauksia tyhmiksi ja vääriksi. Mitä pitäisi tehdä, jottaa hän kasvaisi tuosta kiukuttelusta jo ulos. Tai mihin hänet voi viedä hoitoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu