...nyt alkaa riittää tuo iänikuisten sairauksien ja oireiden "tuputus" minulle. Aina, kun soittelemme, alkaa samanlainen valitus. Mulla on sitä, tätä ja tuota. Oireet sopivat syöpään, juopaan ja milloin mihinkin!!!
Mä haluaisin jutella niin paljon muustakin, kun vain sairausepäilyistä. Toki jokainen joskus sairaana on, mutta eikö lääkäri ole sitä varten, että sinne mennään, jos on kipeä???
Olen 50, en vielä mikään eläkeikäinen, joka vertailee kuinka paljon lääkkeitä ja pilleripurkkeja on kaapissa. Joka ainoaan kokoltukseen pitää joku nappi hakea.
Mä haluaisin jutella niin paljon muustakin, kun vain sairausepäilyistä. Toki jokainen joskus sairaana on, mutta eikö lääkäri ole sitä varten, että sinne mennään, jos on kipeä???
Olen 50, en vielä mikään eläkeikäinen, joka vertailee kuinka paljon lääkkeitä ja pilleripurkkeja on kaapissa. Joka ainoaan kokoltukseen pitää joku nappi hakea.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Käske ottaa kurkuma tabletteja tai uutetta, ja kipuihin tiikeri balsamia.
Kyllän se tuollainen väsyttää ja kyllästyttää, mutta terveenä ei kyllä ymmärrä, mitä kivut ja kolotukset ovat. Hienotunteinen pitää olla. On kyllä ihmisiä, jotka elvät sairauksiensa kautta ja kerjäät sääliä.' En osaa kyllä antaa päteviä neuvoja.
Tulee niitä vaivoja sullekin joskus, mieti sitten, kelle puhuisit.
=DW=
Ilman muuta, toki mullakin vaivoja on, mutta JOKA AINUT KERTA en viitsi niillä ystäviäni rasittaa. Tuntuu, että tällä ystävälläni ei oikein ole ketään kuuntelijaa kotonaan (työelämässä, kun ei enää ole)...Aviomies ei ilmeisesti jaksa enää, ja ainut lapsensakaan ei kuulemma kovin usein yhteyttä pidä.
Luultavasti tämä on enemmän huomion puutetta, mutta en minäkään ole mikään "sofian sohva"
Jos ystäväsi on masentunut? Voisitkos hienovaraisesti kysäistä että huomaakos hän itse että hänen ajatuksensa pyörivät vaivoissa ja kivuissa. Kyllä ystävä voi hoksauttaa tällaisessakin asiassa jos ystävä on.
Mitä tarkoittaa aikuisella ihmisellä "huomion puute"?
"Tulee niitä vaivoja sullekin joskus, mieti sitten, kelle puhuisit."
Aloittaja ei kysynyt tuleeko hänelle joskus vaivoja ja jos tulee niin kenelle puhuisi.
Jos vastataan kysymykseen jota ei edes esitetty ja lisäksi jaetaan nevoja aiheen vierestä, on se p a s k a -puhetta.
Eiköhän sinun oikoja kannattaisi perustaa ihan ikioma foorumi mitä voit moderoida haluamaksesi. Täällä toimintasi näyttää lähinnä naurettavalta väärinymmärretyksi itsensä tuntevan teinin kiukuttelulta.
Jos itse pidät itseäsi fiksuna tai hauskana, niin se on vain oma kuvitelmasi. Toimintasi ei rakenna, se hajottaa.
ps. kommentoin oikojan viestiin, en aloittajan
No jos olet fiksu ja laadit mallivastausesimerkin aloittajalle etkä alka veeduilla heille jotka aloittajalle todella vastaavat.Ilmeisesti myös nimimerkistäsi päätellen on tarkkoitus oikoa toisten kirjoituksia eli hajoittaa ja hämmentää, eiks vaa ;).
Aloittaja ei kysynyt aloituksessaan mitäään, mutta koska tänne kirjoitti, toivoi kannanottoja tilanteeseensa. Ja niitä myös sai.
Kuulehan nyt ... oikoja...?! Mitä tuo nimimerkkisi edes oikeastaan sinusta kertoo?
Ellei aloittajalla ole kanttia keskustella tämän "vaivannäkönsä" kanssa silmäkkäin, mitä täällä selän takana asiasta mariseminen hänestä kertoo?
Mietipä sitä!
Samat terveiset aloittajalle!
"Miten kertoa fiksusti ystävälle"
Tarkkaavaisimmat saattavat aistia tuossa aloittajan otsikossa kysymyksen.
"tarkkoitus oikoa toisten kirjoituksia eli hajoittaa ja hämmentää, eiks vaa"
Ei vaan eheyttää ja selkeyttää. Joskus joku p a s k a n -puhuja saattaa kyllä hajota ja hämmentyä.
Vastasitkos siihen aloittajan kysymykseen vaan alkoito jauhaa p a s k a a toisten kirjoituksista? Toiset edes yrittivät, sinä et.
Kärsin kroonisesta särystä, minulla on aika voimakkaat
lääkkeet jotka väsyttävät aikalailla.
Olen tämän takia joutunut vähentämään huomattavasti
ystävien tapaamisen, en yksinkertaisesti jaksa työpäivän
jälkeen tavata ketään, en pahemmin puhua puhelimessakaan.
En kuitenkaan koskaan puhu voinnistani kun näen heidät,
vastaan lyhyesti jos minulta suoraan kysytään.
Silloin harvoin kuin jaksan tavata ystäviäni, haluan keskustella
kivoista asioista, samoin töissä, en koskaan puhu voinnistani.
.
En ole koskaan ymmärtänyt näitä valittajia, en silloin kun itse
olin terve enkä nytkään, eivät asiat miksikään muutu valittamalla.
Toki minua surettaa, etten jaksa tehdä samoja asioita kuin aikaisemmin,
mutta olen tottunut myös tähän hiljaisempaan tapaan elää.
Osaan jopa nauttia siitä, ettei ole mitään sovittua kenenkään kanssa.
Vastaavassa tapauksessa kehottaisin - ystävällisesti - ystävää ottamaan yhteyttä lääkäriin, siten selviäisi onko esim. syöpää vai ei. Hänelle kannattaisi ehkä tuoda esille, että on turhaa pelätä kun asiaan on saatavissa varmuus. Ja jos hän on käynyt lääkärissä, ja silti jatkaa epäilyjään, niin kohteliaasti kertoa, että asiantuntijat kyllä osaavat tehtävänsä, tai sitten ehkä käydä jollakin toisella lääkärillä. Ei se helppoa varmaankaan ole, mutta oletko yrittänyt kääntää puheet positiivisempaan suuntaan, esimerkiksi sanoa, että on olemassa (yleensä ottaen) niin monenlaisia oireita, suurin osa niistä ei viittaa mihinkään vakavaan yms., ehkä sanoa, että "normaalit" kolotukset kuuluvat nekin elämään, useimmilla ainakin vanhemmalla iällä.
Sairastuminen ei katso ensinnäkään ikää...yllätys sinulle?
Sano "ystävällesi" suoraan mitä ajattelet, vai onko täällä hänestä höliseminen sinusta "fiksumpaa"???
Riennä terveiden ystäviesi pariin ja jätä taaksesi "tuputtajat", jos kerran noin koville ottaa!
Pointtisi oli?
Mun mielestä fiksusti on ystävällisesti ja rehellisesti.
Kyllähän ystävyyteen kuuluu olla tarvittaessa olkapäänä, mutta jos se on pelkästään yksipuolista, se ei ole enää ystävyyssuhde, se on jo jonkinlaista riippuvuutta. Ihminen jaksaa olla antavalla puolella vain aikansa, sitten se loppuu.
Täällä on jo esitetty, että josko sun ystävällä on lievää depressiota tai jotain. Ei olisi mikään ihme, jos kerta sairastaa sitä sun tätä, tai vähintäänkin pelkää sitä. Mä uskon kuitenkin, että se ei häntä paranna että hän jatkaa niiden vatvomista, sillä hän pysyy siellä pohjalla. Joten jos saat häntä hellästi ravistettua kohti valoisampaa elämää, se on hänenkin etu.
Ja jos et vaan enää jaksa, niin sulla on oikeus pysyä poissa. Ei meistä kukaan ole mikään supersankari, joka pelastaa muita oman jaksamisen uhalla. Tsemppiä!
Kiitos vaan kaikille. Pari mukavaakin kommenttia ja vastausta sain. Kiitos erityisesti m.miinalle.
Eipä aina ole ihan helppo juttu "face to face" kertoa, etenkin jos ihminen ei totuutta kestä, vaikka kuinka yrittäisi. Eli ei kannata joka näppylää pelätä syöväksi esim.
Tämä juttu saa minun osaltani päättyä tähän, kiitosta vaan.
Eikö olisi syytä harventaa yhteydenpitoa, jos toisen jutut ovat tuommoisia?
Minulla oli ystävä, joka rupesi jossain vaiheessa puhumaan vain sairauksista ja kuolemasta. Ei hän ollut sen sairaampi kuin vanhenevat ihmiset keskimäärin, mutta ilmeisesti hän sai jutuistaan jotain iloa itselleen. Ja hän meni mukaan johonkin saattohoitohommiin ja rupesi veisaamaan kuolemavitsiä.
En minä sitä jaksanut kuunnella. Näemme joskus sattumoisin kadulla ja juttelemme. Äkkiä pois.
En karta sairauksia ja kuolemme me kaikki joskus. Mutta yritän katsoa ihmisistä, kenelle puhun mitäkin ja kiinnostaako. Mikä tahansa aihe, kun sitä tulee korvista, niin, sitä todella sitten tulee korvista.
Ystäväsi on selvästi apua vailla, ei ole tyytyväinen ja oireilee, toivottavasti löytää
jotain mikä vie ajatuksia muualle, sinä hyvänä ystävänä voit sanoa että et jaksa kuunnella surullisia asioita nyt, masennut itsekin, sitä ystävyyden pitäisi olla
että sinäkin voit sanoa miltä tuntuu?
Tuttu tilanne muutaman ystävän tai tuttavan osalta. Omituinen huumorintajuni on jonkun verran auttanut, sillä pyydän vuoroani saada myös valittaa kolotuksista ja muista vaivoista. En tiedä kuinka se loukkaa, mutta kyllä keskustelua voi hyvänkin ystävän kanssa ohjata ehdottamalla puhuttaisko nyt jotakin muuta välillä esim. haukutaan joku poliitikko tai vaihdetaan mehevä juoru.
Ymmärrän, että ihminen projisoi ahdistustaan ja masennustaan sairaudenpelolla. Olen itse samanlainen, ollut, mutta saanut apua puhumalla itse pelosta. Ja oli hienoa, että ystävä sitä lähti oikomaan. Minulle on tosi tärkeää, että asioista puhutaan suoraan silloin kun toiseen luottaa. Myös silloinkin kun en itse huomaa jotakin itsestäni. Eikö se kuulu ystävyyteen vai olenko elänyt harhaluulossa yli 50 vuotta?