todella nirso koira

Ajattelinpa täältä kysellä, onko koirille olemassa mitään ruokahalua kiihottavaa ainetta ? Koiramme on oikeasti nirso, oksentaa nälkäänsä (tänäänkin n. 10 kertaa, ei ripulia), ruokaa on tarjottu ei kelpaa. Suostui syömään keitettyä kanaa ja sitten huomasi olevansa nälissään....siis niin nälissään, että oksensi vedetkin. Muuten pirteä ja reipas, leikkii sisällä ja ulkona, ei kuumetta, ainut on tuo nälkä. Eihän tuollaista voi todellakaan katsella, joka aamupäivä, iltasella vasta syö, jos syö.

sp. tarjosin kahta eri ruokaa, ei kelvannut kumpikaan.
131649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

aito, raaka liha

Äänestä

Lisää ruokaan öljyä, pitää turkin ja ihonkin kunnossa. Se ainakin saattaa monesti lisätä ruuan maistuvuutta. Älä myöskään koskaan tuputa koiralle ruokaa, vaan annat säännöllisin ajoin aamuisin ja iltaisin kupin tarjolle ja se on lattialla 15min niin että koira sen huomaa. Jos ei ruoka kelpaa, niin kuppi pois ja seuraavalla kerralla uusi yritys. Vaikuttaisi siltä, että koira on oppinut nirsoksi ja saanut itse valita, että mitä suostuu syömään ja mitä ei. Nyt se odottaa jotain paistettua sisäfilettä siellä, jota te ette tajua sille tarjota (eikä missään nimessä kannatakaan ryhtyä tuollaiseen).

Meillä on kans todella nirso koira, välillä on parempia kausia ja välillä huonompia. Jos ei ruoka maistu niin sitten ei maistu. Kyllä tuokin välillä oksentelee niitä tyhjän mahan oksuja mutta ei onneksi enää niin usein... En ole kuitenkaan tilanteesta enää niinkään huolissaan, koska luotan siihen ettei terve koira itseään syömättömyydellään tapa. Eli jos ongelma vaan jatkuu ja jatkuu, niin sinuna kääntyisin sitten ihan eläinlääkärin puoleen. =)

Äänestä
  • Väliin siis syö hyvin ja enemmän, nyt sitten ilmeisesti on jo toinen narttu kuukauden sisään juoksussa, kiva kun käyttävät ulkona uroskoiran pihan vieressä...On syönyt muschia, neuta ja kotiruokaa, teollisiin ei koske, ei vaikka öljyssä nappulat lotraisi, tai joo imee öljyt pois ja sylkee nappulat kuppiin takaisin. Muuten on oikein reipas ja leikkisä, ei siis ole heikossa kunnossa vaan oikein pirteä ja ulkona todella terhakas.

    Äänestä

  • Meidän aamunirson koiran kanssa olen tapellut ruuan suhteen jo kohta kaksi vuotta. Ruokaa on vaihdettu melkein kymmenesti, aina syö jonkin aikaa ja sitten lopettaa. Nytkin jäi vaan lautasen eteen odottelemaan että millon `saa` poistua kupin luota pois. Koiran toki saa syömään jos raksujen ja lihan sekaan laittaisi vielä kananmunan, mutta minusta se menee jo herkuttelun puolelle. Tulin turhuuksissani tänne ja löysin tuon öljyvinkin, koira alkoi syömään, mutta taisi jäädä kyllä puolet lautaselle. Jospa tämä kikka auttaisi edes vähän. Nyt siivomaan syleskeltyjä naksuja lattialta.

    Äänestä

Jos ei suostu syömään aamulla niin anna koko ruoka-annos vasta illalla. Ja jos ei syö ollenkaan niin nostat kylmästi vain kupin pois

Äänestä

Onko kastroitu?

Äänestä

Kokeile antaa ruoka jäisenä. Meillä ainakin sakemannit, varsinkin näin kesäisin syövät lihat ja luut jäisinä, mukavaa ajanvietettä :). Tai anna vaikka nakkeja/makkaraa aamuruokana, pääasia että jotain syö, tyhjänmahan oksentelu ei ole tervettä.

Äänestä
  • Joo, itsekin epäilen ettei ole tervettä. Pieniä annoksia on nyt jo syönyt aamulla, parasta tässä on, ettei onneksi enää syönnin päälle oksenna. Kanansiipiä syö joskus, ja olen koittanut jäisenä antaa, kantaa ne piiloon ja syö kun ovat vähän sulaneet.


    ps. tuo on hyvä vinkki nuo nakit, tämä on siis niin nirso, ettei ole makkarasta löytynyt vielä sellaista mitä söisi.

    Äänestä

Aikoinaan oli meillä 3 koiraa joista 1 nirso. Tämä johtui omasta syystämme, koska herkkupaloja lenteli niille aika usein. Toiset koirat söi silti, tää yksi ei.
Siis jos sai edes leipäpalan, ei koskenut omaan ruokaan pariin päivään. Tämä vain tiedoksi että koirat ovat yksilöitä, kuten mekin.
Älä tosiaan tyrkytä kippoo sille. Jos ei syö tylysti kuppi pois. Niin se oppi meidänkin, kun lopetettiin kaikki ylimääräiset herkut.

Äänestä

Jep, kaikki ylimääräiset herkut ja namipalat ehdottomasti pois nirsolta koiralta! Ja sinä päätät mitä koirallesi syötät, ei koira. Se syö vaikka teollista ruokaa jos niin haluat. Taitaa olla osittain johtajuuskysymyskin... Kannatan myös sitä, että nirsolle koiralle vaan yhtä ruokaa, niin ei pääse valitsemaan, että mitä haluaisi syödä ja mitä ei.

Äänestä
  • Kun ei anneta makupaloja, kuin koulutustilanteissa, eikä sille kyllä kelpaakaan ihmistenkään ruoista juuri mikään....Pääasiassa siis koulutettukin rapsuttelulla ja kehuilla, kun harvassa on mitkä niistäkään kelpaa, tosin nekin on että ensin kelpaa sitten kohta ei kelpaakaan. Nyt on taas parina päivänä jopa suostunut syömään, vähän, mutta tänään on jättänyt syömättä, jälleen kerran. En tiedä sitten onko tosissaan noin "linjoistaan" tarkka, ettei joka päivä voi edes syödä....

    ps. ei ole ensimmäinen koira, mutta ensimmäinen nirsoilija.

    Äänestä

Meillä ei koira nirsoile enään kun aloin ostamaan kaksi eri sisältöistä ruoka säkkiä kerrallaan. Syö kaksi ateriaa päivässä, aamulla toista ja illalla toista. Maistuvuus todella huippuluokkaa, kuola valuen syö :)

http://verkkokauppa.slnimport.fi/index.php?route=product/product&path=14&product_id=155

http://verkkokauppa.slnimport.fi/index.php?route=product/product&path=14&product_id=152

Annan toki myös pari kertaa viikossa myös pelkkiä raakaliha aterioita sekä kotiruokaa.

Äänestä

Itse pysyn Golden Eaglen syötössä mutta joka koiralla on se ''oma'' merkkinsä ja juttunsa mikä kiihottaa ruokahalua. Yhdellä liikunta, koulutushetki tai treenaus yleisesti, toisella tietty merkki tai pakasteliha. Vaikea sanoa kun ei koiraa näe tai tunne, kokeile runsaampaa ulkoilua tai leikkihetkiä. Jos nyt haluaa HETKELLISESTI saada apua niin ziwipeak on aika varma nakki varsinkin märkäversiona saamaan koira syömään. Katso kuitenkin ensin onko madotus kunnossa tai yleisvointi eli ei mielellään saa alkaa lahjomaan jotta söisi vaan ''kiihottaa'' ruokahalua noin muuten. Ziwiä meillä on kuitenkin kaapissa ns. sairasruokana ja tabletin ujuttana kun jos ei muuten maistu ja koiran halutaan saamaan syömään edes jotain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselyjä kirjoitti:

Ajattelinpa täältä kysellä, onko koirille olemassa mitään ruokahalua kiihottavaa ainetta ? Koiramme on oikeasti nirso, oksentaa nälkäänsä (tänäänkin n. 10 kertaa, ei ripulia), ruokaa on tarjottu ei kelpaa. Suostui syömään keitettyä kanaa ja sitten huomasi olevansa nälissään....siis niin nälissään, että oksensi vedetkin. Muuten pirteä ja reipas, leikkii sisällä ja ulkona, ei kuumetta, ainut on tuo nälkä. Eihän tuollaista voi todellakaan katsella, joka aamupäivä, iltasella vasta syö, jos syö.

sp. tarjosin kahta eri ruokaa, ei kelvannut kumpikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu