Passap-neulekoneet

Osaisiko kukaan kertoa Passapin neulekoneista? Mitä eroa on vihreällä ja punaisella Passapilla, entä mitä pitää sisällään S, 80, duomatic, yms. ? Erottaako niitä vuosimalli ja ominaisuudet tai jokin lisäosien mahdollisuus?
32045
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Passap-neulekone on ohuelle langalle tarkoitettu kone, lankakerän vyötteessä on puikkokokojen suositus. Sanoisin, että Passap soveltuu 1,5-3,5 puikkokoon langoille. Duomatic tarkoittaa, että siinä on tai voi liittää alatason, joten saa pyörö- neuletta. Passapissa on 40 silmukan kuviokoko, joten aika suuria kuvioita voi
neuloa kaksivärisinä .Resorit tehdään yhdellä tasolla, mutta esim. loppuosa sukasta pyöröneuleena. Konelankana on parasta sileä, napakkakierteinen lanka.
Googleta: Enestam, joka on maahantuoja ja jolta saa osia koneisiin.
Oman koneeni hankin käytettynä jo parikymmentä vuotta sitten, aloitin kutomalla
kaulaliinoja ja pipoja. Suomenkielinen käyttöohjekirja on aiheellista olla mukana.

Äänestä

Kiitos, husovarnatar. Olen ajatellut hankkia käytetyn Passapin, minulla on joskus aikoja sitten ollut neulekone (Eva), mutta nyt taas tekisi mieli neulekonetta.

Äänestä

Apua passappiini. Duomatic oikein moottorilla hankittu, en löydä edes kuvaa miten langanohjaimet asennetaan, ei ilmeisesti ole kaikkia osiakaan mukana. Suomenkielinen ohjekirja kahdelle langalle, ei kuvaa ja opastusta 4 langalle. Kysyin myyjältä onko kaikki osat varmasti mukana, mihin voin ottaa ystävällisesti yhteyttä. Tahtoisin koneeni kasaan, jotta saisin neuloa. Vaikka ensin ilman moottoria.... käsivammainen olen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kaneli kirjoitti:

Osaisiko kukaan kertoa Passapin neulekoneista? Mitä eroa on vihreällä ja punaisella Passapilla, entä mitä pitää sisällään S, 80, duomatic, yms. ? Erottaako niitä vuosimalli ja ominaisuudet tai jokin lisäosien mahdollisuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu