Lapsetko pysyvästi miehelleni??

... No ei nyt varmaan sama henkilö, oma eroni selvä ja lapsia yksi kappale.
Meillä on ex-äijän kanssa yhteishuoltajuus ja matkaa kaupunkien välillä reilu 100km.
Itselläni uusi mies, ja exäkin kerennyt jo uusiin naimisiin.

Tyttäreni ei ole ihan niitä helpoimpia tapauksia, ikää 8 vuotta ja isi on tytön mielestä maailman paras juttu. isin luona tehdään kaikkea kivaa ja siellä saa olla niinkuin haluaa jne.

Tuskaa on seurata tytön todella julmaa käytöstä sekää omaa miestäni kohtaan että exäni vaimoa kohtaan. tyttö kun hokee jatkuvasti, kuinka olisi kivaa kun äiti ja isi olisivat yhdessä ja kuinka nämä ns. uudet vanhemmat ovat tyhmiä ja ärsyttäviä jne.

Voin sanoa, että kyllä piru vie väsyttää. Tyttö tapaa isäänsä joka toinen viikonloppu, kuljetukset ovat todella hankalasti järjestettävissä. Tyttö tulee sieltä, kertoo kuinka tehtiin sitä ja tätä ja oli juhlia yms.

Moneen kertaan on tullut ajateltua ettei enää jaksa. Kuinka helpompaa olisi sysätä tyttö isälleen. Olenpa isällensäkin ehdottanut moista, mutta sieltäkin tuli vaimolta kieltävä vastaus. Näin jälkeen päin olen todella tyytyväinen että tämä uusi rouva sanoi kiitos eit. En kuitenkaan pystyisi elämään ilman sitä omaa pientä, joskus hieman ärsyttävää tyttöä.

Kerro miehellesi ihmeessä kantasi. Kuinka paljon se elämä muuttuisi. Luulen että lapsien äitikin joskus kiittää sinua hiljaa mielessään...

Ääh... Enpä tiedä onko tästä apua, mutta yritystä kuitenkin!!!

mielipiteesi asiaan! Myönnä suoraan, että et pysty siihen. Mahdan kyllä epäillä onko lasten äiti tosissaan sanonut jättävänsä lapset isälle!!? Minä en hyväksyisi mieheni lasten muuttoa meille! En tietenkään olisi alunperinkään muuttanut yhteen jos lapset asuisivat isänsä luona.

Kerro vaa mielipitees sille miehelles.
Vähän on kyl paha tilanne sinänsä jos pistät miehen valitsemaan sun ja lasten välillä... Ittelle valinta olis aika helppo eikä varmaa täydy kauan miettii kumpi se olis

Heti kun kuulin, et lapset olis tulossa meille, niin ilmasin selvästi mielipiteeni asiasta. Kun ei oltu vielä edes tavattu, enkä tiennyt lapsista, kerroin ettei minulla ole minkäänlaista äidinvaistoa, enkä halua lapsia.

Vaikeaahan se varmasti on miehelle, jos pitää valita oma rakas tai lapset. Itsellekkin yhtä vaikeeta. Ei ole mitään järkeä olla lasten kanssa samassa kämpässä, jos ei oikeasti piittaa heistä, siinä kärsii sitten kaikki. Jos lapset tulevat meille, eikä heidän äiti muuta mieltään, niin koetan hankkia itsellä kämpän miehen läheltä. Sitten olisi sellainen "pakopaikka", jos ei enää jaksa lapsia katsella.

Monet ovat ihmetelleet sitä miksi naiset pistävät miehensä suuren valinnan eteen; nainen tai lapsi. Sille ei vai voi mitään, jos ei satu olemaan itse sellaisessa elämän tilanteessa, että haluaisi lapset samaan asuntoon. En minä ainakaan keksi muuta ratkaisua kuin valinta, tai sitten olla yhdessä, mutta eri osoitteissa.

...miehet priorisoivat asiat eri tavalla jo parisuhteessakin, eläessään vielä perheensä kanssa. Useat miehet ovat sanoneet etteivät ymmärrä sitä, että naisen mielestä lapset ovat kaikkein tärkeimpiä. Mies voi olla jopa mustasukkainen omille lapsilleen. Ja nainen usein toivoo, että mieskin ajattelisi siten että lapset on ykkösiä ja sitten tulee muut asiat. Toki toimiva parisuhde on perheen ydin, sehän on selvä.

Kyllä mies saattaa olla melkoisen selkärangaton tilanteessa, jossa hän tapaa naisen jolla ei ole lapsilla, kun taas hänellä itsellään on. En oikein ymmärrä miksi eri elämäntilanteessa elävät ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan jos asetelma on jo alkujaan sellainen, että toisen lapset entisestä suhteesta ovat rasite. Nainen voi aika useassa tapauksessa asettaa miehen valintatilanteeseen ja aika usein mies myös valitsee naisen lasten sijasta. Mies ei osaa samalla tavalla olla yksin vaan hakeutuu aika nopeasti uuteen parisuhteeseen. Miehelle tämä on tärkeä status kysymys, joten ehkä hän on valmis tähänkin priorisointijärjestykseen sitten taipumaan.

Arvostan miehiä jotka tekevät selväksi sen, että lapset ovat ykkösiä. Minusta ihminen joka ei hyväksy toisen lapsia ei oikeastaan pohjimmiltaan hyväksy myöskään miestä itseään, kokonaisuutena.

Jos nainen ei halua lapsia itsekään ollenkaan, niin ei kannattaisi alkaa seurustelemaan miehen kanssa jolla näitä on. Ja jos sitten ajattelee, että lapsia kyllä haluaisi muttei siedä miehen lapsia, niin kannattaa aina muistaa, että itse saattaa olla samassa tilanteessa joskus - eroamassa tästä miehestä ja miettimässä, miksei mies lapsistaan huolehdi.

Montakohan prosenttia 25- 30v miehistä on nykyään lapsettomia ja vapaalla jalalla?
Itse en ainkaan tiedä kovinkaan montaa tapausta, jos ei lasketa ns."peräkammarin poikia".
Varmaankin me "ei lapsirakkaat" naiset olemme jotenkin massasta poikkeavia. Olisi pitänyt silloin teininä tajuta ottaa sellainen mies, joka ei ole vielä kerennyt isäksi asti. Onhan minulla nytkin mahdollisuus etsiä itseäni nuorempi miehen alku ja tyytyä kokemattomaan, elämää näkemättömään pojan kloppiin. Kiitos, mutta kiitos ei!
Kumpikohan on todennäköisempää; voittaa lotossa vai löytää "unelmiensa" mies joka ei halua lapsia?
Kyllähän tässä meidätkin lapsettomat tässä pistetään koville. Pitää valita sinkkuelämä tai sitten ihana mies ja lapset.

Ymmärrän, että et ole lapsirakas, ei kaikkien tarvitsekaan olla. Kahden noin pienen lapsen hoitaminen vaatii niin paljon, että siinä ei aikataulunmuutokset auta, joskus väsyy jopa biologiset, vaikka rakastavat. Mutta, mutta, mihinkäs ne pienet pistetään, jos äiti ei jaksa ja sinä pistät valitsemaan, lastenkotiinko? Hanki oma asunto, äläkä aseta miestä tuollaiseen tilanteeseen, voi olla muutaman vuoden kuluttua erittäin katkera sinulle, jos vaikka teidänkin suhde arkipäiväistyy.