Poliisirikollinen ei ymmärtänyt tekenvänsä rikoksen

Kaksi eteläsavolaista poliisia on tuomittu Mika Myllylän kuolemaan liittyvien tietojen katselusta.

Mäntyharjussa Etelä-Savon poliisin vanhempana konstaapelina työskennellyr mies tuomittiin henkilörekisteririkoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rangaistus oli 20 päiväsakkoa, josta kertyi maksettavaa 720 euroa.

Savonlinnassa liikkuvan poliisin vanhemman konstaapelin virassa toiminut mies tuomittiin henkilörekisteririkoksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rangaistus oli 10 päiväsakkoa, josta kertyi maksettavaa 240 euroa.

Etelä-Savon käräjäoikeus antoi tuomiot kirjallisessa menettelyssä elokuun alussa. Rikokset olivat tapahtuneet 7.7.2011 ja 10.7.2011.

Molemmat poliisit olivat katsoneet niin sanotun patja-järjestelmän kautta Mika Myllylää koskevan Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksen sekalaisilmoituksen tiedot, vaikka heidän työtehtäviinsä ei kuulunut kyseisten tietojen käsittelyä.

Ilmoitus käsitteli Myllylän kuolemansyyn tutkintaa ja siihen on myös kirjattu hänen omaistensa tiedot.

Konstaapelit tunnustivat tekonsa. Savonlinnassa työskennellyt poliisi perusteli tekoaan sillä, että hän halusi säilyttää tuntuman rekisteriin, jota hän ei ollut käyttänyt pitkään aikaan. Hän oli ollut siinä uskossa, että ilmoituksia voi lukea ja ottaa niistä oppia virkauralle.

Hän ei ollut ymmärtänyt, että kyse oli rikollisesta toiminnasta.

Käräjäoikeuden mukaan Mika Myllylän kuolemansyytä selvittävien tietojen urkkiminen on loukannut hänen omaistensa yksityisyyden suojaa.

Teot rikkovat myös esimerkiksi säännöstä käyttötarkoitussidonnaisuudesta, mistä on säädetty laissa henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa.

Suomen menestyneimpiin hiihtäjiin kuulunut Myllylä kuoli Kokkolassa 5.7.2011. Kaikkiaan 90 poliisia eri puolilta Suomea sai kesäkuussa 2013 syytteen hänen kuolemaansa liittyvien tietojen urkinnasta. Tapaukset etenevät eri tahdissa eri käräjäoikeuksissa.

Etelä-Savon käräjäoikeudessa ei ole vireillä enempää tapauksia Myllylään liittyen.

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lähellä/kaksi-eteläsavolaista-poliisia-urkki-tietoja-mika-myllylästä-66641
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nämä savon poliisit edes myönsivät tekonsa eivätkä yrittäneet selittää sen syyksi jotain keksittyjä virkatoimia. No, sakot tuli, mutta siitä selviää pienellä rahalla. Toista se taisi olla joitakin vuosia takaperin se joku pohjoisen älypää, joka ei taida koskaan selvitä rikostensa taloudellisista seurauksista. Tyhmyys maksaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


poliisirikolliset kirjoitti:

Kaksi eteläsavolaista poliisia on tuomittu Mika Myllylän kuolemaan liittyvien tietojen katselusta.

Mäntyharjussa Etelä-Savon poliisin vanhempana konstaapelina työskennellyr mies tuomittiin henkilörekisteririkoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rangaistus oli 20 päiväsakkoa, josta kertyi maksettavaa 720 euroa.

Savonlinnassa liikkuvan poliisin vanhemman konstaapelin virassa toiminut mies tuomittiin henkilörekisteririkoksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rangaistus oli 10 päiväsakkoa, josta kertyi maksettavaa 240 euroa.

Etelä-Savon käräjäoikeus antoi tuomiot kirjallisessa menettelyssä elokuun alussa. Rikokset olivat tapahtuneet 7.7.2011 ja 10.7.2011.

Molemmat poliisit olivat katsoneet niin sanotun patja-järjestelmän kautta Mika Myllylää koskevan Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksen sekalaisilmoituksen tiedot, vaikka heidän työtehtäviinsä ei kuulunut kyseisten tietojen käsittelyä.

Ilmoitus käsitteli Myllylän kuolemansyyn tutkintaa ja siihen on myös kirjattu hänen omaistensa tiedot.

Konstaapelit tunnustivat tekonsa. Savonlinnassa työskennellyt poliisi perusteli tekoaan sillä, että hän halusi säilyttää tuntuman rekisteriin, jota hän ei ollut käyttänyt pitkään aikaan. Hän oli ollut siinä uskossa, että ilmoituksia voi lukea ja ottaa niistä oppia virkauralle.

Hän ei ollut ymmärtänyt, että kyse oli rikollisesta toiminnasta.

Käräjäoikeuden mukaan Mika Myllylän kuolemansyytä selvittävien tietojen urkkiminen on loukannut hänen omaistensa yksityisyyden suojaa.

Teot rikkovat myös esimerkiksi säännöstä käyttötarkoitussidonnaisuudesta, mistä on säädetty laissa henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa.

Suomen menestyneimpiin hiihtäjiin kuulunut Myllylä kuoli Kokkolassa 5.7.2011. Kaikkiaan 90 poliisia eri puolilta Suomea sai kesäkuussa 2013 syytteen hänen kuolemaansa liittyvien tietojen urkinnasta. Tapaukset etenevät eri tahdissa eri käräjäoikeuksissa.

Etelä-Savon käräjäoikeudessa ei ole vireillä enempää tapauksia Myllylään liittyen.

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lähellä/kaksi-eteläsavolaista-poliisia-urkki-tietoja-mika-myllylästä-66641

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu