Pakko kysyä että mitä hemmettiä siellä on tapahtunut? Vuoden tauon jälkeen päätin mennä syömään "pysäkille", haaveeksi jäi. Grillillä palloili joku kimeä-ääninen nainen joka palveli tyylillä yksi asiakas/annos kerrallaan, no eihän siinä mitään kaksi ihmistä ei pahaa jonoa saa aikaan ajattelin. Homma tyssäsi lopulta siihen että porukkaa lappasi lisää paikalle ja asiakkaita palveltiin perusteella, viimeisenä saapunut tuttava jonon ohi ensimmäiseksi ja vaikkapa "jonon" keskivaiheilla oleva seuraavaksi palveluvuorossa. 15min tilannetta seurattuani totesin että eiköhän tämä ollut tässä, millaistakohan toiminta on ruuhka-aikaan ruokatunneilla? Kuulin vielä että ruoat on laadullisesti huonontuneet, raakoja rasvassa lilluvia ranskalaisia. Mitä oikein on tapahtunut? Onko muut kokeneet samaa?
Ennen paikka oli suosikkini, eipä ole enää
Pysäkin Grilli
68
12576
Vastaukset
- Öljyperuna
Josko sielä on joku uus harjottelia tai tuurari. Meinaa kyllä ne perinteiset tätit vääntää laatueväät. Ei minun mielestä tilanne ole muuttunu. Käyn itse noin 1-2kk välein. Sekin yks kihara tukkanen on niin pirun nopee tekeen.
- Monesti poikkeeva
Saanut erittäin hyvää palvelua ja hyvät annokset .Ei valittamista.
- Tyytyväinen taksariin
Voivoi! Kyllä on ihmisillä ongelmat! Jos kerran oot niin kiireinen mene hakemaan esim. Hesburgerista ruokasi. Jokapaikassa on lomittajia ja tuuraajia, kaikki ei vaan voi olla salamannopeita! Ja minä ainakin olisin pitänyt puoleni jonossa,sanonut kohteliaasti että minä olin ensin :) että oikein hyvää päivänjatkoa vain sinullekkin,
- ??????
Taitaa mennä tämäkin juttu ton pispalankioskin mainoksen piikkiin, omaa mainostaa ja muita haukkuu...laittais hameen päälle niinkuin muutkin kioskin tädit
- Ylli
Pöke, pispalahan on aivan karmeeta...
- entinen asiakas
olen entinen asiakas kanssa. ostin kerran taksarin. kotona huomasin, että siinä ei ollut ainuttakaan makkaraa!!! se oli viimenen kerta siellä kioskilla...
- daa66
niin asiastahan ei kannata mainita kioskilla mitään,koska siellä ei kannata enää koskaan käydä,oisiko kenties jollakin sattunut vain inhimillinen erehdys et makkarat oli jäänyt pois. itse olet luultavasti täydellinen joka asiassa ja virheitä ei satu,eikö ;)
- Judge 007
Se on aivan sama mitä syöt ,tai missä ,,Pysäkillä kauppa käy.
Se kertoo kaiken- puolueeton ranskanperuna
Itse vuosia asioineena pysäkillä voin todeta olevani erittäin tyytyväinen pöperöihin. Mausteita on,erityisesti yhden myyjän annokset erityisen maukkaita, koskaan ei lillu ranskalaiset rasvassa eikä ranskikset ole raakoja,annokset jättimäisiä eikä asiakaspalvelussakaan ole moitteita.On tullut käytyä myös kylän muissa grilleissä ja pysäkki vie voiton voiton minusta.
- namskis1
kyllä mä seppolan grilliä käytän!sielä vasta onkin hyvät pöperöt.
- 7+17=24
seppolan grilli oikei tosi hyvää!!!
- Testattu on
Palomäessä Thaimaalainen on Jämsän paras pikaruokapaikka
- lihiis3
Näkyi olevan uusi omistaja ja pidemmät aukioloajatkin. Sieltä saa kebabiakin.
- taksar
Ei pysäkillä ole omistaja vaihtunu. Eikä aukioloajatkaan ole muuttuneet.
- nimmimerkki
taksar kirjoitti:
Ei pysäkillä ole omistaja vaihtunu. Eikä aukioloajatkaan ole muuttuneet.
Seppolassa on
- 13+11=24
seppolan kebab grilli :-)) kiitos onuri taksari ja kebabi nammm nammm todella hyvä!!
- Jämpsäläinen
Sain kerran väärän mittaisen ranskalaisen, en mene enää koskaan!
- hansku6
saatanan pysäkki!!taksarin kananmuna ihan paskaa kiitos!!!
- 0007
Taksarissa ei ole kananmunaa?
- asfrgg
Miksei siellä myydä sinisiä toppia
- ASAKAS 35
Pysäkki on paras käyn lähes joka päivä .Hyvät maukkaat annokset ja reilut .ASAKAS.
- ARTO_59
TUNGE SINÄ VITTU PERSEESEES SE ON PYSÄKIN EXTRA KETSUPILLA JA MAJONEESILLA MIKÄ MIEHEN TIELLÄ PITÄÄ SAATANA!!!! JOTTA NÄI O !!!!!11111
- muusikko jope
mikä on jämsän paras grilli?
- lähiasukas
Hain pari päivää sitten grillin ikkunan yläpuolella ilmoitetun ateria-annoksen. Minulta kysyttiin, mitä annos sisältää? Sanoin, että itsekin haluan tietää. Sitten katsoi paperista ja laittoi annoksen. Odotin todella toisenlaista! Vieläpä kysyttiin minulta hinta, mitä tämän hinta on siellä?? Sain aterian ja annos oli todella kylmä, pitaleivän toinen puolikas jäinen.....
- grillimies
Eikös olisi kaikille reilua tehdä se reklamaatio sinne liikkeeseen? Silloin siihen voisi saada jotain apua tai korvausta. Itse ainakin jos jäisen annoksen saisin niin en siitä suostuisi mitään maksamaan ja olen jämsäläisessä kioskissa annoksen palauttanutkin
- Bigman
En käy enään muualla kuin Sulolla, se on aivan paras!
- vastau
Bigman kirjoitti:
En käy enään muualla kuin Sulolla, se on aivan paras!
en sihen paikkaan kyllä menisi.pussailee lapsia. ylpeä itestään.. ym ym painuis koko ukko sinne omaan maahan takasin...
- Anonyymi
Annokset maksetaan etukäteen ei vasta syötyään.
- kokeiltu_on
Jos haluut taksarin, hampurilaisen tai salaatin, niin Särkijärven grillikioski on paras!
- lypsylleeee
Ihanaa huomata ettei huumori ole kokonaan jämsästä kadonnut.
- Särkijärvi10
Minä olen samaa mieltä.viimeksi tilasin takasin ja myyjä kysyi että laitetaanko pekonia ja kananmunaa myös.vastasin että ei koska ei ollut rahaa enempää,myyjä sanoi että jos haluat niin laitetaan eikä se lisähintaa tee.muutenkin 10 arvoista grilliruokaa ja asiakaspalvelua
- Sinä-entinen-asiakasko
Särkijärvi10 kirjoitti:
Minä olen samaa mieltä.viimeksi tilasin takasin ja myyjä kysyi että laitetaanko pekonia ja kananmunaa myös.vastasin että ei koska ei ollut rahaa enempää,myyjä sanoi että jos haluat niin laitetaan eikä se lisähintaa tee.muutenkin 10 arvoista grilliruokaa ja asiakaspalvelua
Oletko rakastunut 2013 avaamaasi grilli kirjoitukseesi, vai etkö keksi uutta avausta kun toistuvasti nostat vanhan jutun esille?
- vegaani
Mitäs Särkijärvellä tarjotaan kasvissyöjälle?
- ndhdegyg
savulihaa
- kokeiltu_on
Jospa ite käyt kysymässä. Minulle kelpaa normaalit sapuskat
- ärtynyt
huhhuh mitä settiä täällä heitetään..
jos totesit että annos oli huono niin olisiko ollut syytä mennä kertomaan mikä on vikana.? miksi täällä kitiset siitä surkeesta annoksesta??pitäiskö sun katsoa peiliin itseesi,missä vika on??
aina pitää mennä heti takasin selvittää tilanne jos ei ole tyytyväinen..
pahinta on tämmöisellä sivustolla jauhaa asiasta.. - Aromipesä80
Sepongrillit kaipola pqb ja särkkäri on ykkösiä ja täst it. Jos ette usko kokeilaa.
Minä tarjoaisin kasvivaihtoehtona tupakin. Ei siinä ole käsittäkseni lihaa? - jotkutvainosaa
Jos ei oo kiire kannataa ajella kaipolaan pqb paariin kaipolaan...
Tarjolla mitä vaan...Ruoka viimesenpääle...Annokset liian isoja...
pinenentää kun pyytää. HYVÄÄ.- paaripekka
Nimimerkille "jotkutvainosaa": Sinunkin pitäisi "pinenentää" juoma-annoksesi tai pitää korkki kokonaan kiinni...vai jäivätkö äidin kielen opiskelut kesken?
- kaikkeasitäon
Päätin sitten käydä kaipolan pqb grillillä. Oven edessä tervetulleeksi toivotti kuselta haiseva äijä joka yritti saada sätkään tulta. Sisältä nuhjuinen ja pöydissä notkui paikallinen syrjäytyneistö, paikka oli "ajaton". Ruokalistan selvitti nopeasti läpi, eipä 10 eri annoksella pitkää listaa synnykään. Hintataso samaa luokkaa kuin muualla jos annokset olisi edes samaa kokoa. Lopulta sain tilaamani ruuan ja voin sanoa että kiitti vaan niin v*tusti niille jotka paikkaa on kehunut! Puolet annoksesta oli sipulia paistettuna, silputtuna ja ilmeisesti keitettynä. Ranskanperunoita rasvassa lilluen suurinpiirtein saman verran kuin mitä hesburgerin hampurilaisaterian mukana saa ja makkaranpaloja satunnaisesti. Kokonaisuus oli kruunattu kourallisella salaattia ja päälle sinappi, ketsuppi ja hampurilaiskastike. Nyt ymmärrän miksi ihmiset kehuu paikkaa kaljan vuoksi, ei ruuan. Ulos lähtiessä kuselta haiseva äijä yski ilmeisesti keuhkojaan portaille. Harmittaa vaan kun kaipolaan olisi hyvä grilli ollut tarpeen, no nyt kävi näin
- Silviisii-Tälviisii
Tuo Kaipolan huoltoaseman kiinteistön paikka perustettiin siihen tuossa muodossa ihan 1960-luvun alkuvuosina. Siinä tilassa on sentään moni yrittänyt pitää kannattavaa ruoka/kahvipaikkaa yli 50 vuoden aikana... ei ole viimeiseen 30 vuoteen vaan tainnut se unelma keneltäkään toteutua? Alussa baarin omisti sama (sama kuin nykyisinkin) henkilö joka piti silloin siinä Shell-huoltoasemaa. Vanha Turkki sanoi aina meillä kylässä käydessään vielä ainakin 70-luvun alussa, että "lähetää mei Teuvo paarii kahvil". Sen jälkeen siinä on ollut eri baariyrittäjiä kymmenittäin. Muutama vuosi sitten oli kuulemma vuokrapyynti 4000 eur./kk. kuka olisi alkanut siinä baaritoimintaa pitämään. Kyllä siinä saa myydä annoksen jos toisenkin, ennen kuin tuossa paikassa palkoille pääsee. Sen baarin ja huoltoaseman kulta-aika Kaipolassa oli 1960-1980 luvuilla. Sen jälkeen on ollut pelkkää alamäkeä siinä kiinteistössä liiketoiminnan pito.
Vuonna 1985 Kaipola oli vielä viimeisiä hetkiä se sama vanha hyvä Kaipola jolla meni hyvin. Kaipolassa oli parhaimpaan aikaan kolme pankkia, kolme kauppaa, oma kemikalioliike, partureita oli useampikin, Pitkävuorella meni hyvin (kukaan ei ollut mistään Himoksesta kuullutkaan) oli oma apteekki, posti, oma huoltoasema, oli oma kirkko, Vireen kioski kukoisti, 60-luvulla Kaipolan Vireen juoksijat olivat "Tankki" Salosen johdolla Suomen parhaimmistoa. Tarina kertoo, että kun Kaipolan Vireen Jouko Kuha juoksi 3000 metrin esteiden maailmanennätyksen, niin Kalaniemen Ville oli jossain tilaisuudessa mennyt sanomaan Urho Kekkoselle oikein käsipäivää ja todennut siinä samalla suurta ylpeyttä äänessään, että "ollaan Kaipolan Vireen miehiä."
Nyt Kaipolasta on tullut suurelta osin ainakin kerrostalojen kohdalla semmoisen pohjasakan asuinpaikka, jonka vuokrankin sossu maksaa suoraan vuokranantajalle. UPM:ltä jäi suuret määrät yhtiön työsuhdeasuntoja tyhjiksi, kun tehtaan porukka hankki itselle omakotitaloja. Kaupungin sosiaalitoimi siirsi tuota syrjäytyneistöä asumaan noihin UPM:n vanhoihin kerrostaloihin, pois Jämsän keskustasta ihmisten silmistä. Myös Orittu ja koulun vieressä vanha opettajien asuntola on nykyisin tuon pohjasakan käytössä asumisen suhteen. Omakotitaloja on jatkuvasti myynnissä kymmenittäin. Halvimpia 50-luvun taloja saa 50 000 euron hintapyynnillä, eikä mene kaupaksi sittenkään. Jotkut yrittää vuositolkulla pyytää yli 100 000 euroa ihan vaatimattomista matalista 60-luvun taloistakin... voivat kyllä varautua elämään lopun elämäänsä niissä taloissa noilla hintapyynnöillä... - ValkoinenSuomi
Hyvä kirjoitus!
- Bolsu-Desanttiii
Oli kyllä, se oli sitä Akun aikaa.
- möö
Silviisii-Tälviisii kirjoitti:
Tuo Kaipolan huoltoaseman kiinteistön paikka perustettiin siihen tuossa muodossa ihan 1960-luvun alkuvuosina. Siinä tilassa on sentään moni yrittänyt pitää kannattavaa ruoka/kahvipaikkaa yli 50 vuoden aikana... ei ole viimeiseen 30 vuoteen vaan tainnut se unelma keneltäkään toteutua? Alussa baarin omisti sama (sama kuin nykyisinkin) henkilö joka piti silloin siinä Shell-huoltoasemaa. Vanha Turkki sanoi aina meillä kylässä käydessään vielä ainakin 70-luvun alussa, että "lähetää mei Teuvo paarii kahvil". Sen jälkeen siinä on ollut eri baariyrittäjiä kymmenittäin. Muutama vuosi sitten oli kuulemma vuokrapyynti 4000 eur./kk. kuka olisi alkanut siinä baaritoimintaa pitämään. Kyllä siinä saa myydä annoksen jos toisenkin, ennen kuin tuossa paikassa palkoille pääsee. Sen baarin ja huoltoaseman kulta-aika Kaipolassa oli 1960-1980 luvuilla. Sen jälkeen on ollut pelkkää alamäkeä siinä kiinteistössä liiketoiminnan pito.
Vuonna 1985 Kaipola oli vielä viimeisiä hetkiä se sama vanha hyvä Kaipola jolla meni hyvin. Kaipolassa oli parhaimpaan aikaan kolme pankkia, kolme kauppaa, oma kemikalioliike, partureita oli useampikin, Pitkävuorella meni hyvin (kukaan ei ollut mistään Himoksesta kuullutkaan) oli oma apteekki, posti, oma huoltoasema, oli oma kirkko, Vireen kioski kukoisti, 60-luvulla Kaipolan Vireen juoksijat olivat "Tankki" Salosen johdolla Suomen parhaimmistoa. Tarina kertoo, että kun Kaipolan Vireen Jouko Kuha juoksi 3000 metrin esteiden maailmanennätyksen, niin Kalaniemen Ville oli jossain tilaisuudessa mennyt sanomaan Urho Kekkoselle oikein käsipäivää ja todennut siinä samalla suurta ylpeyttä äänessään, että "ollaan Kaipolan Vireen miehiä."
Nyt Kaipolasta on tullut suurelta osin ainakin kerrostalojen kohdalla semmoisen pohjasakan asuinpaikka, jonka vuokrankin sossu maksaa suoraan vuokranantajalle. UPM:ltä jäi suuret määrät yhtiön työsuhdeasuntoja tyhjiksi, kun tehtaan porukka hankki itselle omakotitaloja. Kaupungin sosiaalitoimi siirsi tuota syrjäytyneistöä asumaan noihin UPM:n vanhoihin kerrostaloihin, pois Jämsän keskustasta ihmisten silmistä. Myös Orittu ja koulun vieressä vanha opettajien asuntola on nykyisin tuon pohjasakan käytössä asumisen suhteen. Omakotitaloja on jatkuvasti myynnissä kymmenittäin. Halvimpia 50-luvun taloja saa 50 000 euron hintapyynnillä, eikä mene kaupaksi sittenkään. Jotkut yrittää vuositolkulla pyytää yli 100 000 euroa ihan vaatimattomista matalista 60-luvun taloistakin... voivat kyllä varautua elämään lopun elämäänsä niissä taloissa noilla hintapyynnöillä...Aika on ajanut ohi kirjottajasta, Tervetuloa tänne huomiseen.
- märkä1
Ei niissä taksareissa mitään vikaa ole ,olet vain kasvannut aikuiseksi makujen suhteen eikä suolarasvaperuna enään maistu kuin rapulassa.
- juupajuujajoo
Ei tuo nyt ainaostaan Kaipolan alueen "ongelma" ole, että taloja on myynnissä pitkään. Kun katselee jämsäläisiä myytäviä omakotitaloja, niin ne samat siellä on olleet yhtä lailla vuositolkulla myynnissä, on ne millä alueella tahansa. Keskustassakin yhtä rintamamiestaloo myyty jo vuostolkulla, eikä ole auttanut vaikka rakentamisvuosikin on väitetty ihan pieleen, talo muka rakennettu 60-luvulla, kun itse olen asunut penskana siinä vieressä jo 50-luvulla ja joku vanhempi immeinen sanoi sen olleen siinä jo 40-luvun puolella...
Vanhojen kerrostalojen kohtalo on aina ollut sama. Totta kai ajat muuttuu ja menee eteenpäin. Miettikääpä mitä tapahtuu Jämsänkoskelle ajan kuluessa. Meneekö kovastikin vanhempia taloja ja asuntoja kaupaksi? Kuka missä milloin haaveilee ostavansa Koskelta vanhan omakotitalon ja maksavansakin siitä vielä kelpo hinnan?
Toisaalta, kukaan ei ole ennustaja eikä voi tietää tulevaisuuden trendejä. On ihan mahdollista, että ihmiset hakeutuvatkin asumaan vaikkapa entisiin tehdasyhdyskuntiin ynnä muihin vastaaviin, niissä kun on omat hyvätkin puolensa. Sekä Koskelta että Kaipolasta on hyvät suorat kulkuyhteydet paikkakunnan keskustan palveluihin. Nyt jo on alettu puhua siitä, että nykytalot rakennetaan liian isoiksi ja ökyiksi, ihmiset joutuvat ottamaan valtavia asuntolainoja, jos niitä ylipäänsä pankit kohta enää myöntävät ihan helposti. On olemassa suuntaus pienempään, yksinkertaisempaan ja edullisempaan. Kuka tietää, mitä tapahtuu?
Keskustelu taisi alkaa Pysäkin Grillistä. No kun siellä en käy, en siihen osaa mitään sanoa. Jämsässä ei ole liiaksi hyviä ruokapaikkoja. Rosson ruokiin olen pettynyt. Vuosi sitten syksyllä yritettiin saada Jämsästä ruokaa iltakymmenen jälkeen, kun meillä tehtiin remonttia yli yön. Mikään paikka ei ollut auki ja ne jotka oli, ei myyneet ruokaa ulos. Kuvittelin tyhmänä, että toki nyt jostain saa vaikka pitsaa tai hampurilaisen, ei saanut. Eikä ole Jämsässä mitään kunnon kahvipaikkaakaan iltaisin, ellei sitten tyydy huoltoasemien tarjontaan. Sama se kyllä taitaa olla kaikilla paikkakunnilla. - mahtavvoo
Lähtis kohta pyttipannun syömään pysäkille. Ai että
- asiakas_aatu
Nythän siinä aloittajan tarkoittamassa paikassa on kunnollinen yrittäjä ja maittavat annokset. Ikäväkseni vain huomasin saman yrittäjän Kaipolan grillissä, että ompa annokset pienentyneet ja hinnat nousseet. Kunhan ei nyt sekoaisi omaan ahneuteensa ja menettäisi asiakkaitaan hinnan korotuksilla ja annoksia pienentämällä.
- Jyrkisukula
Kissa koira jouluaatto känni serbia
- ihmelapsi123
Se kimeä-ääninen nainen oli varmaankin tämän laulun päähenkilö:
https://www.youtube.com/watch?v=t0SQJiiMYB0 - gdgdg
Jämsän pysäkki on Suomen paras grilli. piste
- makuja.on.monia
Sitten et ole hyvää grilliruokaa maistanutkaan
- Uskomatonta
Samaa mieltä henkilökunnan aika menee tuttavien kanssa juoruiluun. Kahvikin monta tuntia seisonutt jata kyl jaetaan ilmasiksi mutta palvelua asiatonta
- 90luvunpysäkkifani
nykyään aukioloajat aivan käsittämättömät ja tuotteet vain varjo entisestä löllöjä ranuja ja hampparit epämääräisiä kasoja,ainoastaan silloin saa hyvää kun on ainut vanha alkuperäinen työntekiä palvelemassa muuten ei edes viitsi mennä tilaamaan jos on näitä "uusia" työntekiöitä.
- pizzaukkohallista
Aikaisin menee kiinni mutta sapuska on hyvää, Miksi firma menee kiinni jo klo.22 viikonloppuisin. Porukkaa tuntuu kuitenkin riittävän jonoksi asti. Ainakin Pirkanmaan paras grilli on Jämsän pysäkki. Hampparit ja taksarit ihan huippuja!
- Musta_makkara_syö_aivot
Pirkanmaan? Mehän ollaan Keski-Suomesssa. Menes tilaamaan joltain Pirkanmaalla grilliltä taksari. Ne katsoo sua kuin mustaa makkaraa aivan hoo-moilasena.
- näinonnäppylät
Kyllä Tampereella voi taksarin tilata grillliltä. Ei katsele hoo, eikä muutkaan moilaset sen kummemmin. Taksareita saa mistä vaan grilliltä. Ei vaan keski- suomesta.
- mulkunsyrjä
Tissi -Eija panee parastaan.
- hölömöä.juttua
Jahas. Kukahan se paras on, jota tuo "Eija" panee?
- kesäasukas
hölömöä.juttua kirjoitti:
Jahas. Kukahan se paras on, jota tuo "Eija" panee?
On muuten upea myyjä tämä Eija, onko vapaa?
- Anonyymi
kesäasukas kirjoitti:
On muuten upea myyjä tämä Eija, onko vapaa?
Upeat rinnat.
- Anonyymi
kesäasukas kirjoitti:
On muuten upea myyjä tämä Eija, onko vapaa?
onko onko JYTÄNG vai kenties BÄTÄNG
- Hyvätruoat
Käväisin Pysäkillä eilen ja kyllähän oli muuttunut paikka parempaan suuntaan. Oli uudet teippaukset ulkona ja hinnastot myös. Sisältä siistimpi kuin ennen. Tilasimme taksarin ja Kuukka Gunnersin, jonka myynnistä osa kuulemma menee jonkun sählyporukan hyväksi.
Ruoat olivat kyllä hyviä mutta annokset vähän turhan isoja. Ranskalaiset eivät kyllä lilluneet öljyssä, vaan olivat oikein rapeita.
Suosittelen kyllä, jos grilliruokaa tekee mieli!- höpöhöpöä
Omistajakohan se tuolla lailla kehua retostelee. Ei kuulosta totuudenmukaiselta
- Iso-aho-Säästöpankki
Samanlaiselta ylikehulta vaikuttaa, mitä Kaipolan Orittutalossa vielä pari vuotta sitten olleen nyt jo loppuneen baarin ruoka-annoksista "joku asiakas" oli mukamas tälle palstalle kehuen kirjoitellut. Kyllä nekin kehut taisi olla baarinpitäjän itsensä kirjoittamia?
- Saimaannorppa
Siis tulkaapa Lahteen BurgerMafiaan taikka Jonen grillille niin on aivan järjetöntä shaissee molemmissa tarjolla verrattuna kunnon Pysäkkiin!!!! Täällä pitäjässä on ainaki iha surkeet grillit niin ilomielin aina odotan et pääsee Jämsän pysäkille kotikonnuille syömään taksaria!!!
Ja kitisijät menkää ite asiakaspalvelualalle päiväks duunii nii tiiätte sit kuinka rasittavia ääliöitä teidänlaiset ihmiset ovat kun täällä vingutaan kun vois reklaa suoraa liikkeeseen ja mekin olemme vain ihmisiä jolle käy erehdyksiä!!! Kiitos olen puhunut
JÄMSÄN PYSÄKKI ON PARAS suatana - Anonyymi
Sulon baarii tullut säästö päivät, kaikki puolitettu pitsassa.
- Anonyymi
Käykö Joni yrittämäsä ilmasia syömisiä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057