Ikävää

Olen oppinut jo yhdessä viikossa kunnioittamaan ihmisiä jotka ovat selviytyneet paljon pahemmista vammoista kun minä olen.
En voi kävellä kuuteen viikkon kuin hyvin pienen matkan, epämukavalla kengällä.
Nyt on mennyt viikko kissan kanssa mökillä, kerran käytti veli kaupassa.
Ystävät ovat töissä tai käyvät marjassa. Tää tekee nöyräksi, mietin ketä voisi pyytää kuskiksi, ei johdu siitä etteikö halukkaita olisi, en vain halua pyytää ketä hyvänsä.
Minua kuskannut veli asuu kaukana, käy viikonloppuisin tässä mökillään. Voisin ehkä ajaa autoa pirka kengällä, voisi kai kokeilla, voi olla että vakuutus ei korvaa jos jotain sattuu. Olen niin omillani pärjäävä ollut, pitänee soittaa niille vaikeillekin ystäville, jää sitten palveluksen velkaa, eivät kuitenkaan ota maksua. En ole omahyväinen, vaikka voi sellaisenkin käsityksen saada. Joskus kai pitää luovuttaa kokonaan, jos ei kuolema armahda saappaat jalassa.
14154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Koetahan pärjätä ja parantukoon jalkasi hyvin. Ystävät ovat tarpeen, kun apua tarvitaan ja hyvä kun heitä löytyy.

Äänestä

Ohimenevä vammaisuutesi ehkä auttaa ymmärtämään sitäkin asiaa entistä paremmin.
Jalallesi jalkavuutta. :))

Äänestä

Noi murheet on ohimeneviä ja ns maallisia ,sulla on sentään tieto paremmasta.
Sen tieron varassa on hyvä mennä ehtoisin nukkumaan ja orottaa uutta aamua ja ajatella josko jo huomenna.

Äänestä

Kun niiltä vaikeiltakin ihmisiltä joutuu pyytämään apua, saattaa käydäkin niin, jotta suhteet paranee. Tulee ehkä huomanneeksi, ettei ne olleetkaan niin koppavia, mitä on itse olettanut.
Samoin saattaa käydä toisinkin päin. Nämä karttamasi ihmiset saattavat hoksata, ettet ollutkaan niin vaikeasti lähestyttävä, omahyväinen ihminen, jollaiseksi he ovat Sinua luulleet.
Onnettomuus saattaa muuttua, pidemmän päälle, uusien hyvien ihmissuhteiden synnyksi. Toivotaan niin.
Patantumisiin ja voimia Sinulle.

Äänestä
Aloittaja

Kiitos teille kannustuksesta.
Tulin todella iloiseksi. Nyt nukuttaa hyvin :)

Äänestä

Mitä kuuluu pertta-j?

Syksy on kuolemista luonnossa, mutta ehkäpä se on latautumista kohdallasi
ja pakettijalkaisena olet löytänyt elämästä uusia, pieniä iloja.

Toivottavasti jalkasi on pian kunnossa ja pääset taas vauhtiin

Tsemppiä!

Äänestä

Itsellä oli aikanaan jalka kipsissä 3 kuukautta. Sinä aikana ystävistä oppi erottaan jyvät akanoista. Se joka oli suurimpaan ääneen kehunut tulevansa tarvittaessa auttamaan kaupassa käynnissä ja kotitöissä loisti poissaolollaan. Ei kehdannut vallan hylätä joten kerran vei autollaan pikaiselle ruokakauppareissulle. Kiitoksia vaan siitäkin.

Onneksi oli toinen joka auttoi. Arvaas kumpi jäi ystäväksi.

Pikaista paranemista.

Äänestä
  • Joskus kun jännittää menee kipsiin, ei silloin tarvitse olla 3kuukautta kipsissä

    Äänestä

  • kips.... kirjoitti:

    Joskus kun jännittää menee kipsiin, ei silloin tarvitse olla 3kuukautta kipsissä

    Joo. Jännityksestä se mun vaivani johtuikin. Heti kun opin rentoutuun niin kipsi otettiin puis. Itseaiheutettu sairaus siis. Simmottiis.

    Äänestä

  • Kipsii kirjoitti:

    Joo. Jännityksestä se mun vaivani johtuikin. Heti kun opin rentoutuun niin kipsi otettiin puis. Itseaiheutettu sairaus siis. Simmottiis.

    Tähän nyt joku musalinkittäjä vois laitta linkin siihen biisiin Oo-oo menin kipsiin taas... En vaan muista esittäjää.

    Äänestä

Aloittaja

Vihdoinkin netti toimii!!!
Kun on jalkapuoli ja kaikikenlisäksi yhteys ulkomaailmaankin väheni netin myötä.
Huomenna otetaan hakaset jalasta, sitten vielä neljä viikkoa niin metallipiikit poistetaan varpaista.
En muista että olisin ollut näin surkeana ikinä. Tämä kun on tavallaan tarpeeton leikkaus, korjattiin epäonnistunutta vuosi sitten tehtyä leikkausta. Lääkäri itsekin myönsi että olisi pitänyt tehdä jokin asia toisin, harvoin myöntävät.
Pitää vain tsempata itseään ja ajatella että monella on huonomminkin ja heidänkin on sopeuduttava.

Äänestä
  • "pertta-j"

    Noh, niin se vaan Nokiakin myytiin ja netti toimii.
    Onneksi tärkeimmät asiat on hoidettu.
    Ja vain osa ihmisistä tuntee olonsa surkeaksi.
    Heidän on vaan tsempattava.
    Kirjoittavatkohan he sitten tännekin?

    H.

    Äänestä

Osa kirjoittaa harvemmin, kun sinä ja kaltaisesi ahertavat omia tekstejään "kaikkiin" ketjuihin. - Onneksi joukossa on muutamia oikeita aikuisiakin kutn k/k, tase pappa, pirre Ym. Kiitos, teidän vuoksenne vierailen täällä aina välillä edelleen. Aurinkoisia päiviä kaikille!

Äänestä
  • Anteeksi, hunksin tapaiset tahallaan ylimielisellä käytöksellään aiheuttavat eripuraa.!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10135271 kirjoitti:

Olen oppinut jo yhdessä viikossa kunnioittamaan ihmisiä jotka ovat selviytyneet paljon pahemmista vammoista kun minä olen.
En voi kävellä kuuteen viikkon kuin hyvin pienen matkan, epämukavalla kengällä.
Nyt on mennyt viikko kissan kanssa mökillä, kerran käytti veli kaupassa.
Ystävät ovat töissä tai käyvät marjassa. Tää tekee nöyräksi, mietin ketä voisi pyytää kuskiksi, ei johdu siitä etteikö halukkaita olisi, en vain halua pyytää ketä hyvänsä.
Minua kuskannut veli asuu kaukana, käy viikonloppuisin tässä mökillään. Voisin ehkä ajaa autoa pirka kengällä, voisi kai kokeilla, voi olla että vakuutus ei korvaa jos jotain sattuu. Olen niin omillani pärjäävä ollut, pitänee soittaa niille vaikeillekin ystäville, jää sitten palveluksen velkaa, eivät kuitenkaan ota maksua. En ole omahyväinen, vaikka voi sellaisenkin käsityksen saada. Joskus kai pitää luovuttaa kokonaan, jos ei kuolema armahda saappaat jalassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu