Voiko koira

Koiraa on aina pidetty ihmisen parhaana ystävänä mutta mitä mieltä te muut koirien omistajat olette asiasta ? Voiko / pystyykö koira todella korvaamaan eli olemaan ihmiselle läheisempi ja rakkaampi kuin toinen ihminen ?

Minulla on ollut yksi sekarotuinen koira sekä dobermanni ja dalmatialainen. Pidän koirista hyvin paljon ja antoivat minulle aikanaan hyvin paljon mutta siitäkin huolimatta kyllä koira on minulle vain ja ainostaan koira eikä missään nimessä ihmisen korvike. Mielestäni koiraa tai mitään muutakaan eläintä ei voi verrata ihmiseen. Minun mielestä koiran tai minkä tahansa muun eläimen inhimillistäminen on väärin ja jopa raamatun vastaista eli syntiä. Kyllähän koirasta pitää huolehtia mahdollisimman hyvin ja ensiluokkaisesti sekä tarjota koiralle elämisen arvoinen elämä mutta sitten kun koiran aika on lopussa niin minä en ymmärrä ihmisiä jotka hautaavat koiransa kuin ihmisen hautakivineen ja risteineen. Koiralla eikä millään muullakaan eläimellä ole syntiä eikä sielua joten eläinten paikka ei ole taivaassa. Kun eläin kuolee niin kaikki on ohi ja se vain katoaa ja lakkaa olemasta.
16133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei kai se sinulta ole pois jos joku haluaa eläimensä haudata ja ristin laittaa, eikös tuo ole vain kaunis, kristillisiä arvoja mukaileva teko? konkreettinen muisto parhaasta kaverista, uskollisesta kumppanista? Jonkinlainen viimeinen rakkauden ja kaipauksen osoitus. Miksei tuossa saisi inhimillistää, jos kerran haluaa? Tai ei kaikki varmasti ajattele tuota edes mitenkään inhimillistämisenä, en oikeastaan minäkään, kai muillakin kuin ihmisillä saa hauta ja muistomerkki olla.

Eihän tuo vielä tarkoita että koiraa olisi liikaa sen elämässä inhimillistetty, jos ollenkaan, voihan sen koiran inhimillistämisenkin tehdä ihan tahallaan kai myös, koska se on kivaa, vaikka tahatontakin tuo varmasti paljon monella on ja sitten mennään kasvatuksessa pieleen. Tosin nyt ei äkkiseltään tule ensimmäistäkään esimerkkiä mieleen.

Kyllä minä tuollaiset hautahommat ainakin muille sallin, vaikken omalleni tuollaisia sitten lähdön jälkeen järjestäkään. Toisiahan tuo kuvio voi auttaakin sitten surun hetkellä.
Ja ei kai se ihminen nyt manalaan tuollaisen takia joudu, varmaan muutama muu synti käydään läpi ennen sitten pietarin kanssa. En näe mitä syntia tuossa edes olisi.

Äänestä

monellakin. Suuri osa rakin omistajista taantunut eläimen tasolle.

Äänestä

Mitä paremmin olen oppinut tuntemaan miestäni, sitä enemmän arvostan koiraani.

Äänestä
  • Ethän koskaan pääse lähellekään samalle tasolle miehen kanssa. Rakin kanssa et tarvitse tuntea alemmuutta, voit jopa kuvitella olevasi pomo sille, vaikka se käyttää sinua vaan hyväkseen ))

    Äänestä

  • Tietysti! kirjoitti:

    Ethän koskaan pääse lähellekään samalle tasolle miehen kanssa. Rakin kanssa et tarvitse tuntea alemmuutta, voit jopa kuvitella olevasi pomo sille, vaikka se käyttää sinua vaan hyväkseen ))

    toimii toisinkin päin, meillä ainakin lähtee akka huushollista ennenkuin tuo pystykorva.

    Ja tuo on muuten vanha metsäsuomalainen sananlasku. ;)

    Äänestä

Joo, ei koira voi korvata ihmistä mitenkään. 1. koira ei petä 2. koira ei puhu p*skaa selän takana 3. koira ei lupaile turhia. Minulle on ihan sama mitä raamattu sanoo koirista, olen ateisti ja koira on paras ystäväni, pärjäisin helposti ilman ihmisiä.

Äänestä
  • iso kirja mainita koirat kuin pari kertaa. Yksi niistä kertoo kuinka koira palaa oksennukselleen ja vertaa Jumalan käskyistä piittaamatonta, katumatonta ihmistä tällaiseen.

    Kannattaa muistaa myös että ateistina ei voi pelastautua tämän asiainjärjestelmän tuhoutuessa omaan mahdottomuuteensa. Sen tien pää on jo näkyvissä.

    Äänestä

  • Ei petä? Oletko varma ettei hypi toistenkin selkään, ei ne yksiavioisia ole.

    Joo, ei varmasti puhu mitään missään, mutta räkyttää sitäkin enemmän. No, sehän on naisille tuttua.

    Ei varmasti lupaile, eihän niihin voi luottaa koskaan.

    Ihmisetkin pärjäisi loistavasti ilman sinua ja rakkeja.

    Äänestä

  • Vihitty jo? kirjoitti:

    Ei petä? Oletko varma ettei hypi toistenkin selkään, ei ne yksiavioisia ole.

    Joo, ei varmasti puhu mitään missään, mutta räkyttää sitäkin enemmän. No, sehän on naisille tuttua.

    Ei varmasti lupaile, eihän niihin voi luottaa koskaan.

    Ihmisetkin pärjäisi loistavasti ilman sinua ja rakkeja.

    Pettäminen on muutakin vieraissa juoksemista. Ihmiset pettävät toisiaan monella muullakin tapaa. Ja oikeasti maailma olisi parempi paikka ilman ihmisiä joilla ei ole muuta elämäntehtävää kuin arvostella toisten ihmisten elämää, ja joiden maailma kaatuu siihen kun metsäpolulla on koiran kakka.

    Äänestä

Tuo risti ei kait ole aivan suotavaa,Ainakin olen jostain lukenut ,että lemmieläinten hautausmaille muita muistomerkkejä,kuin ristejä? Itse asun ns.taajaman ulkopuolella,isohkolla tontilla,eikä olla pohjavesi alueella,joten oman pihan perältä löytyy kolmen koiran viimmeinen leposija muistomerkkeineen.Ja neljäs tulee, toivottavasti ei pitkään,pitkään aikaan vielä kumminkaan.En näe mitään kummalliasta siinä,että koira,joka on ollut perheen jäsen,saisi kuollessaan muitomerkin.meilläkin kauniit luonnonkivet nimellä varustettuna.Mutta tapoja varmaan yhtä paljon kuin koiranomistajiakin.

Äänestä
  • Mikäs ristissä on niin epäsuotavaa ?
    "Risti on geometrinen kuvio, joka koostuu kahdesta viivasta, jotka leikkaavat toisensa 90° kulmassa niin että toinen tai kumpikin viivoista jakaantuu kahteen osaan.


    Risti tieteellisessä tekstissä merkitsee yleisimmin alaviitettä, mutta esimerkiksi biologiassa myös sukupuuttoon kuollutta eliölajia tai -ryhmää ja matematiikassa lineaarisen operaattorin Hermiten konjugaattia"
    Kuka sen kuvion omistaa ?

    Äänestä

  • kysynpähän vain kirjoitti:

    Mikäs ristissä on niin epäsuotavaa ?
    "Risti on geometrinen kuvio, joka koostuu kahdesta viivasta, jotka leikkaavat toisensa 90° kulmassa niin että toinen tai kumpikin viivoista jakaantuu kahteen osaan.


    Risti tieteellisessä tekstissä merkitsee yleisimmin alaviitettä, mutta esimerkiksi biologiassa myös sukupuuttoon kuollutta eliölajia tai -ryhmää ja matematiikassa lineaarisen operaattorin Hermiten konjugaattia"
    Kuka sen kuvion omistaa ?

    vapaa tekijänoikeuksista niin täytyypä laittaa ne kuntoon... Ja sitten kunnon korvaukset jokaiselle sitä luvatta käyttävälle.

    Ja köyhyys loppuu sitten siihen...;D)))

    Että kiitos vaan vinkistä ;)

    Äänestä

Kyllä se koira on tärkeä, itellä on parikin rekkua ja molemmat tosi rakkaita ja jos varat sallii ja niistä aika jättää, niin timantiksi tuhkat puristan ja kaulallani kannan tai rannerenkaaseeni upotan tai ihan kauniissa rasiassa säilytän ja hautaani mukaan otan. Tottakai ihminen saa rakastaa koiraansa tai mitä vaan lemmikkiä niinkuin haluaa. Tiedän joitakin ihmisiä joilla ei ole ollut puolisoa tmv. ja joilta elämänkumppani jo mennyt pois tästä maalmasta pitävän koiraa tämänhetken elämänsä tärkeimänä asiana. Eräskin rouva harrastaa paljon ja on ystäviä, mutta se kultainen silkkiterrieri on hänelle kaikki kaikessa. Kuuntelee emännän asiat jne. On siis kumppani kotona, ulkona ja missä vaan. On myös ihmisiä jotka eivät vaan välitä muiden ihmisten seurasta vaan rakastavat kaikkia eläimiä. Älä nosta itseäsi aloittaja jumalan asemaan, sillä ei ole sen kummempi nisäkäs tällä planeetalla kuin muutkaan. Opettele koiran elekieli niin voit oppia itsekin jotain. Minun koirani ovat minulle tärkeämpiä kuin vieraat ihmiset. Eli kummanko valitsen jos hengestä kyse, koirani tietysti.

Äänestä
  • Hitsit, ettäs menitkin mainittemaan että koirasta voi tehdä timantin. Pian on kaikenmaailman doghatterit ja itäromaanit sun muut opportunistit varastamassa rekkuja pihoista ja puutarhoista ja jonossa myymässä niitä tillanderille: "Sina ostta hjuva dimangi? Tama olla tossi hjuva materrial diman, muottovallio, kaikki, you know"

    Äänestä

Hyvä koira korvaa menentullen keskinkertaisen ihmisen. Itselläni noita parhaita kavereita on nyt parittain, kun vanhuksesta taannoin aika jätti. En vanhuksen hautausta sen kummoisemmin järkännyt, yhteistuhkaukseen meni. Enemmän hänen muistonsa ja tekonsa seuraa minua ja noita nuorempia, joita opetti. Koira on ehdottomasti enemmän kuin ihminen, ilman mitään inhimillisyyttäkin. Ihminen joka oppii kuuntelemaan koiraansa ja oppimaan hänen eleidensä tarkotuksen voi rehellisesti sanoa koiran keskustelevan kanssaan. Ei siihen sanoja tarvita, vai molemminpuolista sanatonta kommunikointia. Koira on luotettava ja rehellinen, se ei valehtele, ei petä luottamustasi, pitää sinua sankarinaan. Vaikka itse töppäisit esim. juovuksissa niin koira ei koskaan morkkaa sinua tai tuomitse sinua. Ei turhaan sanota että koira on ihmisen paras ystävä, ennen vaimoa.

Äänestä

" Kun eläin kuolee niin kaikki on ohi ja se vain katoaa ja lakkaa olemasta. "

Paitsdi että eihän se mihinkään katoa, vaan ruumis jatkaa olemassa oloaan, kunnes maatuu ja kaikkien musitavien musitoissa elää ainaisesti. Mutta noinhan se menee, kaikkien eläinten kohdalla, siis myös ihmisen, kun maailmaa katsoo ateistisesti. On teitenkin muunkilaisia maailmankatsomuksia, mutta ne eivät varmastikaan liity esim koiriin, koska ne ovat ihmisten höpinöitä...

Mutta itse mielenkiintoisen aloituksen asiaasi. Voiko koira korvata ihmisen? Voi ja monesti sitä myös käytetään sellaiseen. Esimerkiksi autistien parissa käytetään koiraa ensimmäisten vuorovaikutustaitojen luomiseen, sillä lapsi saattaa ottaa kontaktia koiraan, vaikkei ole pätkääkään kiinnostunut ihmisistä. Näin lapsi oppii, että kun tekee jotain toiselle olennolle siltä saa vastakaikua ja että yleensäkin jotain oman pään ulkopuolista elämääkin on olemassa, johon kannattaa ottaa kontaktia. Normi lapsihan oppii vuorovaikutuksen perusteet vauvana äidiltään, mutta ikävä kyllä on lapsia, joille pitää lähteä opettamaan tätä asiaa korvaamalla äiti koiralla, kun äidin vuorovaikutus ei ole saanut tapahtumaan sitä normaalia kehitystä silloin vauva-aikana. Täysin itseeensä sulkeutuneita autisteja on saatu heräämään ulkopuoliseen maailmaan koirien avulla. Ja näiden samojen lapsien kanssa on tehty yleensä vuositolkulla työtä niin että ihminen on yrittänyt saada saman tapahtumaan, ilman minkäänlaista tulosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


korvata ihmisen ??? kirjoitti:

Koiraa on aina pidetty ihmisen parhaana ystävänä mutta mitä mieltä te muut koirien omistajat olette asiasta ? Voiko / pystyykö koira todella korvaamaan eli olemaan ihmiselle läheisempi ja rakkaampi kuin toinen ihminen ?

Minulla on ollut yksi sekarotuinen koira sekä dobermanni ja dalmatialainen. Pidän koirista hyvin paljon ja antoivat minulle aikanaan hyvin paljon mutta siitäkin huolimatta kyllä koira on minulle vain ja ainostaan koira eikä missään nimessä ihmisen korvike. Mielestäni koiraa tai mitään muutakaan eläintä ei voi verrata ihmiseen. Minun mielestä koiran tai minkä tahansa muun eläimen inhimillistäminen on väärin ja jopa raamatun vastaista eli syntiä. Kyllähän koirasta pitää huolehtia mahdollisimman hyvin ja ensiluokkaisesti sekä tarjota koiralle elämisen arvoinen elämä mutta sitten kun koiran aika on lopussa niin minä en ymmärrä ihmisiä jotka hautaavat koiransa kuin ihmisen hautakivineen ja risteineen. Koiralla eikä millään muullakaan eläimellä ole syntiä eikä sielua joten eläinten paikka ei ole taivaassa. Kun eläin kuolee niin kaikki on ohi ja se vain katoaa ja lakkaa olemasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu