paketti vs. suora

Voiko suorasta saada halvemmalla tehtyä, kuin paketista, vaikka olisikin kyseessä olisi ns.edullisimmat pakettitalot, jos ne olisivat samanlaiset?
Tehdäänkö "kopioita" jotka ovat lähes tulkoon samanlainen kuin talotehtaan tekele. Voiko siinä asiassa säästää??
9488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

voi, jos saat puutavaran eduulisesti ja tekijätkin. sitten omalle vastuulle jää enemmän.,,

Äänestä
  • Niin onkohan mahdollista, että talotehtailta on hankittu pelkät kuvat,että olisko siten säästänyt suunnittelussa..

    niin sitä mietin, että kuka nyt edullisen talomallin mukaan tekee, eikös kannattais vähän prameenpaa

    Äänestä

Prameenpaa ja isompaa että napurit saa kateellisiksi, se on suomalaisten päämäärä.
Sitten on turha ajatella mitään hinta-asiaa.

Pitkä tavara on paikallaan jos rakentaa ainakin osittain itse. Silloin pitää tietysti tietää ja osata ja vastuu on toisenlainen. Itse tehden välttyy mm. työn ALV:stä ja saa "voiton" itselleen.

Äänestä

Kyllä voi säästää myös edullisempien talopakettien tapauksessa.

Äänestä
  • Mutta mihin perustuu edulliset valmistalot? Eikö työ kustannukset ole samanlaiset, kuin muissa malleissa...
    No jos puhutaan materiaaleista, niin voiko mattimeikäläinen saada halvemmalla tarvikkeet, mitä talotehtaat myy talonsa mukana(siis edulliset talot)

    Äänestä

Talopaketissa ostat aina liikevoittoa moneen kertaan ja muitakin kuluja. Olen tehnyt useammankin ok-talon alusta loppuun jonkun talotehtaan pakettitalon mallin mukaan ns. pitkästä tavarasta. Talo ei kummoisia maksa ihan paikalla tehtynä, jää maksamaan n. puolet valmiin pakettitalon hinnasta.
Tavarantoimittajat voi kilpailuttaa itsekin, puutavaraa voi sahauttaa kenttäsirkkelillä. Ei talon rakentaminen mitään rakettitiedettä ole!

Äänestä
  • Kertokaas millaisen ihmisen kannattaa edes miettiä suorasta taloa?(ammattitaito,aika,raha.yms) jos vaikka vaihtoehtona olisi halvat talot vs. Halvalla tehty suorasta..

    Äänestä

  • kuinkauskaltaa kirjoitti:

    Kertokaas millaisen ihmisen kannattaa edes miettiä suorasta taloa?(ammattitaito,aika,raha.yms) jos vaikka vaihtoehtona olisi halvat talot vs. Halvalla tehty suorasta..

    Suurin ero vaikkapa Kastellin valmistaloon on että materialit pitää laskea ja hankkia omatoimisesti. Varmin keino on että talon tekijäporukka tai vastaava tj määrittelee mitä ja milloin tarvitaan ja kuinka paljon. Suurin säästö tuleekin siitä kun voit hankkia värkit edullisimmsta paikasta. Paljon puheluita ja tavaranhakureissuja on tiedossa. Niin ja vastuu lopputuloksesta on sinulla. Yhteistyön merkitys ehkä vielä korostuu, eli työporukka pitää olla tuttu tai ainakin hyvillä suosituksilla, samoin vastaava tj

    Äänestä

  • ri....... kirjoitti:

    Ootteko laskeneet paljon voisi säästää runko/sateelta suojaan kasattu jos vertaa suorasta ja talovalmistajan väliltä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

whatido kirjoitti:

Voiko suorasta saada halvemmalla tehtyä, kuin paketista, vaikka olisikin kyseessä olisi ns.edullisimmat pakettitalot, jos ne olisivat samanlaiset?
Tehdäänkö "kopioita" jotka ovat lähes tulkoon samanlainen kuin talotehtaan tekele. Voiko siinä asiassa säästää??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu