Muuan raitistuminen

Asun H:gin Katajanokalla ja myönnän rehellisesti olleeni jossakin määrin alkoholisoitunut. Kerron lyhyesti kuinka pääsin paheestani eroon.
Esitän kertomukseni ufopalstalla, koska uskon vakaasti
raitistumiseni olevan H:gin Esplanaadikadun mielenhallintalamppujen ansiota, joista lampuista olen
palstalla lukenut.

Eräänä viime tammikuun perjantai iltana lähdin tavanomaiselle
"ryyppyreissulle" Mannerheimintien alkupäässä sijaitsevaan kantakapakkaani.
Kulkiessani erään Et.Esplanaadikadun valaisinpylvään ohi,
sain tuntemuksen, kuin heikko sähkövirta olisi kulkenut
hartioista kantapäihin.
Hämmästyttävää ja pelottavaakin oli huomata, että en pystynyt
tämän jälkeen hallitsemaan jalkojeni liikkeitä.
Jalat suorittivat normaalia kävelyliikettä, niit että
ulkopuolinen ei mitään omituista tilanteessa voinut havaita.
Kadun ylitykset ja kanssakulkijoiden väistämiset ja ohittamiset sujuivat täysin normaalilla ja turvallisella tavalla.
Kulku vain ei käynytkään kapakkaan vaan takaisin kotiin !
Siellä yritin baarikaapista ottaa whiskypullosta
"rohkaisuryypyn", mutta nytpä kädet eivät totelleet!
Omituista oli se, että kaikki päivittäiset toiminnot sujuivat aivan totutulla normaalilla tavalla, vain alkoholin nauttimiseen tähtäävät liikkeet eivät onnistuneet.
Lukuisten turhien yritysten jälkeen alistuin tähän
"pakkoraittiuteen".
Alku oli tuskallista ja viinan himo kova.
Nyt, runsaan puolen vuoden jälkeen viinanhimo on
täysin hävinnyt ja terveydentila kohentunut, olen kuin
uusi ihminen, kuvaannollisesti asian ilmaistakseni.
Kaikki tämä, niin vakaasti uskon, on mielenhallintalamppujen ansiota!
574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kosmiset voimat tuntevat viinan vaarat.

Äänestä

Tällä suitsitaan viron viinarallia ja veikkaan että räsänen tai kankikaikkonen on homman takana.

Äänestä
  • Totta on, että aloittajan kuvaaman tapahtuman eräänä
    tarkoitusperänä on suitsia Viron viinarallia, mutta
    myös varoittaa yleisesti liiallisen alkoholin käytön
    vaaroista, mikä ilmiö Telluksen pohjoisosien Suomessa ei suinkaan ole tuntematon.

    Aloittajan kertomuksen takana eivät kuitenkaan ole
    suomalaiset poliittiset vaikuttajat, vaan verrattomasti
    korkeampi taho: Andromedan ystävällismieliset avaruusrodut.

    Saattamalla aloittajan kertomuksen palstalaisten luettavaksi
    näillä roduilla on kaksi primääristä sanomaa:

    Ensinnäkin: He tähdentävät, että kohtuullinenkin alkoholin käyttö haittaa merkittävästi ufotutkimusta Telluksella vallitsevalla tietoisuuden tasolla.

    Toiseksi: Menestyksellisen ufotutkimuksen ainoa lähtökohta
    on hyväksyä ikivanhat itämaiset käsitteet inhimillisen
    eksistenssin kolmesta perusolemuksesta:
    Energiakehosta, chakroista ja kundaliinista !

    Andromedan ystävällismielisten avaruusrotujen valtuuttamana:
    Maharishi Maha-Watsa

    Äänestä

  • No perhana !
    Tunnistan tilanteen !
    Enpä olisi arvannut, että olit kameroinesi paikalla !
    Annas kun katson kalenteria,... juu, tuolloin oli Pe 4.1. 2013.
    ja olin palaamassa ryyppyreissulta Kanavakadun sillalla.

    Ks. karttaa:

    http://www.fonecta.fi/kartat/Kanavakatu, 00160, Helsinki

    Sallinet pienen korjauksen:
    Mielenhallintalamppujen altakävelyni tapahtui vasta viikkoa
    myöhemmin , Pe 11.1.2013, ja silloin kulku oli reipasta ja ryhdikästä !

    Kiitos, että toit videomateriaalia kertomukseni vahvistukseksi !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Risto R. Raitis kirjoitti:

Asun H:gin Katajanokalla ja myönnän rehellisesti olleeni jossakin määrin alkoholisoitunut. Kerron lyhyesti kuinka pääsin paheestani eroon.
Esitän kertomukseni ufopalstalla, koska uskon vakaasti
raitistumiseni olevan H:gin Esplanaadikadun mielenhallintalamppujen ansiota, joista lampuista olen
palstalla lukenut.

Eräänä viime tammikuun perjantai iltana lähdin tavanomaiselle
"ryyppyreissulle" Mannerheimintien alkupäässä sijaitsevaan kantakapakkaani.
Kulkiessani erään Et.Esplanaadikadun valaisinpylvään ohi,
sain tuntemuksen, kuin heikko sähkövirta olisi kulkenut
hartioista kantapäihin.
Hämmästyttävää ja pelottavaakin oli huomata, että en pystynyt
tämän jälkeen hallitsemaan jalkojeni liikkeitä.
Jalat suorittivat normaalia kävelyliikettä, niit että
ulkopuolinen ei mitään omituista tilanteessa voinut havaita.
Kadun ylitykset ja kanssakulkijoiden väistämiset ja ohittamiset sujuivat täysin normaalilla ja turvallisella tavalla.
Kulku vain ei käynytkään kapakkaan vaan takaisin kotiin !
Siellä yritin baarikaapista ottaa whiskypullosta
"rohkaisuryypyn", mutta nytpä kädet eivät totelleet!
Omituista oli se, että kaikki päivittäiset toiminnot sujuivat aivan totutulla normaalilla tavalla, vain alkoholin nauttimiseen tähtäävät liikkeet eivät onnistuneet.
Lukuisten turhien yritysten jälkeen alistuin tähän
"pakkoraittiuteen".
Alku oli tuskallista ja viinan himo kova.
Nyt, runsaan puolen vuoden jälkeen viinanhimo on
täysin hävinnyt ja terveydentila kohentunut, olen kuin
uusi ihminen, kuvaannollisesti asian ilmaistakseni.
Kaikki tämä, niin vakaasti uskon, on mielenhallintalamppujen ansiota!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu