Ottakaa selvää.

Kaverini suunnittelee häitä avomiehensä /kihlattunsa kanssa,jonka kanssa hänellä on kaksi pientä lasta.Kaverini ei tiedä,että mies pettää häntä 10-vuotta nuoremman naisen kanssa.Aion kertoa kaverilleni asiasta ja katsotaan sitten tuleeko häitä.Ottakaa ihmiset selvää aina asioista ennenkuin naimisiin aiotte.
131465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hyvä että kerrot! joo, joo..sanotaan et ei pitäis puuttua, mut kai se on kaverin parhaaks :(

Parempi ennen, kuin jälkeen häiden.

Tsemppiä!!!!!

Äänestä

Miksi et ole kertonut jo aikaisemmin?! Kerro nyt jo äkkiä, ettei kaverisi turhaan suunnittele häitään.

Äänestä
  • Kiitos Amber ja Dara, olen samaa mieltä,kerron viikonloppuna kaverilleni kun olemme kahdestaan.Näin voin myös tukea häntä,sillä saattaa olla melkoinen järkytys kuulla moista.

    Äänestä

Enpä haluaisi sinun pöksyissä olla. Itselläni ei ole mitään pomminvarmaa, ehdotonta mielipidettä siihen, että kertoakko vai ei, kuin apteekin hyllyltä tähän antaa; nämä ovat aina vaikeita asioita.

Mutta miten puolison tekemisistä edes voi ottaa selvää? Minulle ei tulisi mieleenikään alkaa nuuskimaan paikkoja, puhelinta, takin taskuja, tarkistelemaan kavereilta onko hän ollut sen kanssa kenen kanssa väittää olleensa, jne jne. Miten ihmeessä asiasta voi selvää ottaa?

Itse lähden siitä, että luotan mieheeni kunnes toisin todistetaan, ei niin, että etsin itse niitä todisteita. Kuten miehenikin luottaa minuun.

Arvaan, että eräs siellä jo naputtaa vastausta kovaa vauhtia, haukkuen typeräksi, räkättäen, että juuri tuollaisia sinisilmäisiä avuttomia reppanoita miehet pettää minkä ehtii... katsotaanpa vaan ;o) Hänelle, millä nimimerkillä tällä kertaa esiintyykään, tiedoksi, että sinisilämäisyys ja luottamus ovat kaksi eri asiaa. Miten, siitä aiheesta keskustelen sitten erikseen kaikkine nyansseineen jos joku keskustelun avaa aiheesta luottamus parisuhteessa.

Äänestä
  • No olen kyllä samaa mieltä siinä, että miten niin ottakaa selvää!? Miten sitä ottaa selvää? Toki kannattaa vähän silmiä pitää auki eikä olla ihan sokea. Mutta jos ei ole selvää aihetta epäilyksiin (esim. toisen outo käytös) niin ei kai kellekkään tule mieleen alkaa toista seuraileen tms.?! Jos ei ole sitten ole sairaalloisen mustasukkainen/epäileväinen. Itse olisin aika loukkaantunut, jos ukkoni seuraisi minua, tonkisi tavaroitani tms. Eli "ottaisi selvää". Se ei ole normaalia. Ja jonkunnäköistä luottamusta pitää olla!

    Ja joskus ihmiset pettää naimisissa ollessa vaikkei olisi ennen pettänyt. Mistä näistä koskaan tietää. Kaikki on mahdollista.

    Äänestä

  • Eeva kirjoitti:

    No olen kyllä samaa mieltä siinä, että miten niin ottakaa selvää!? Miten sitä ottaa selvää? Toki kannattaa vähän silmiä pitää auki eikä olla ihan sokea. Mutta jos ei ole selvää aihetta epäilyksiin (esim. toisen outo käytös) niin ei kai kellekkään tule mieleen alkaa toista seuraileen tms.?! Jos ei ole sitten ole sairaalloisen mustasukkainen/epäileväinen. Itse olisin aika loukkaantunut, jos ukkoni seuraisi minua, tonkisi tavaroitani tms. Eli "ottaisi selvää". Se ei ole normaalia. Ja jonkunnäköistä luottamusta pitää olla!

    Ja joskus ihmiset pettää naimisissa ollessa vaikkei olisi ennen pettänyt. Mistä näistä koskaan tietää. Kaikki on mahdollista.

    Mua ei oo koskaan petetty, ainakaan niin, etta se olis mulle selvinny, mutta ite oon pettany. Olis kai vaipunu menneisyyden hamariin koko juttu, jollen olis siita paivakirjaani kirjoittanut. Lahdin sit kaymaan vanhempieni luona ja paivakirja jai avoimena kotiin. Mies oli sita sit vilkaissu ja koko juttu selvis sille. Annoin sit luvan lukea koko paivakirjan.. Se vissii jarkytti, mutta selvitti myos paljon.

    Ekat selvitykset kaytiin tekstiviestein. Selvisin takaisin kotiin ja juteltiin sit asiat halki. Lupasin, etta mies saa vapaasti kontrolloida kaikkia mun tekemisia&menemisia. Mutta todella fiksuna sanoi, etta han ei siihen lahde, mutta jos jossain vaiheessa ilmenee jotain vastaavaa, ma oon historiaa sen elamassa.

    Mutta siis vaikka koko tapaus oli molemmin puolin jarkyttavaa ja todella vaikea selvittaa, niin asian lapikaynnin yhteydessa selvisi monta asiaa, monta sanomatonta ajatusta ja mielipidetta. Selvisi sekin, etta olimme molemmat miettineet avioliittoa, vaikka siita ei koskaan oltu puhuttu. Olimme halunneet samanlaisia asioita, vaikka niista oli vaiettu. Ei vaan oltu uskallettu puhua. Ja siina varmasti oli suurin syy siihen, miksi en sanonut ei, vaikka tiesin, etta se saattaa hajoittaa kaiken.

    Mutta tiedanpa ainakin, etta mies tietaa kaiken ja on valmis antamaan anteeksi ja hyvaksymaan mut itsenani. Ja osoittaa rakastavansa ja luottavansa. Ja varmaan siskonikin voisivat samantapaista tarinaa kertoa.

    Mutta siis tarkeampaa on keskustella ja hoitaa asiat pois paivajarjestyksesta, pyytaa ja antaa anteeksi, kuin hakea syyllista. Aina asioihin loytyy syita, joskus lahempaa joskus kauempaa. Ja lopulta pettaminen voi olla vain oire jostain ihan muusta asiasta ja satuttaa pettajaa ainakin yhta pahasti kuin petettya.

    Äänestä

  • neiti toistaiseksi kirjoitti:

    "satuttaa pettajaa ainakin yhta pahasti kuin petettya. "

    Muuten olen samaa mieltä tekstisi kanssa, mutta tuo oli mielestäni aika paksua. Tämä kommentti ei liene perusteluja kaipaa.

    Säännöistä on tietysti poikkeuksia...

    Äänestä

Ei silloinkaan kuulu pettää, vaikkei olisi naimisissa?

Äänestä

Joo ainakin tuolla "suhteet"-puolella on osio "pettäminen", sieltä voi lukea vaikka millaisia tarinoita siitä kuinka tuleva miehesi tai vaimosi oireilee pettäessään sinua. Että sieltä vain katsomaan ja "ottamaan selvää" näin asioista.Olen Leenan kanssa samaa mieltä:jos tuollaisesta asiasta saa tietää, turhaan sitä asiaa yksin kantaa ja murehtii.Eipähän mene häät aivan farssiksi....

Äänestä
  • Eli vähän niin kun jotkut lueskelee lääkärikirjaa ja kuvittelee sitten, että heillä on jokin sairaus? Kun on katsonut, että mitä oireita jossain sairaudessa on?

    Ei kai sitä tarvitse mistään palstalta katsoa, että mitkä "oireet" kenties voisi tarkoittaa, että mies pettää. Ja miettiä sitten, että onko mun miehellä/vaimolle sellaisia? Kyllä kai sitä huomaa muutenkin, että jos kumppani käyttäytyy erilailla kun ennen? Jos ei ihan sokea ole. Ja syitähän voi olla muitakin, kun pettäminen. Voinko olla 100% varma, että mies pettää, kun käyttäytyy samanlailla, kun joku muu joka petti? Vai lähdenkö sitten seuraileen... varmistukseksi?

    En siis tarkoita tätä millään pahalla ja voihan se olla hyvä idea, mutta siis tuntuisi vaan oudolta lueskella jotain palstoja ja miettiä pettäisikö mies. Paitsi, jos olisi jokin syy muutenkin jo miksi epäilisi. Eli toinen käyttäytyisi erilailla kuin ennen tms.

    Kyllä tämmöisiä asioita on hyvä miettiä, mutta ei liikaakaan. Ettei tule vainoharhaiseksi tai sairaanloisen mustasukkaiseksi. Jokin syy pitäisi olla "selvää ottamiseen". Tai mulla ainakin. Muu kuin, että varmuuden vuoksi, kun ei sitä ikinä tiedä.

    Ja onneksi kaikki ei petä. Ja suhteessa on jotain vialla, jos siihen on tarvetta. Ihmeellistä, jos suunnittelee häitä ja pettää?

    Äänestä

  • Eeva kirjoitti:

    Eli vähän niin kun jotkut lueskelee lääkärikirjaa ja kuvittelee sitten, että heillä on jokin sairaus? Kun on katsonut, että mitä oireita jossain sairaudessa on?

    Ei kai sitä tarvitse mistään palstalta katsoa, että mitkä "oireet" kenties voisi tarkoittaa, että mies pettää. Ja miettiä sitten, että onko mun miehellä/vaimolle sellaisia? Kyllä kai sitä huomaa muutenkin, että jos kumppani käyttäytyy erilailla kun ennen? Jos ei ihan sokea ole. Ja syitähän voi olla muitakin, kun pettäminen. Voinko olla 100% varma, että mies pettää, kun käyttäytyy samanlailla, kun joku muu joka petti? Vai lähdenkö sitten seuraileen... varmistukseksi?

    En siis tarkoita tätä millään pahalla ja voihan se olla hyvä idea, mutta siis tuntuisi vaan oudolta lueskella jotain palstoja ja miettiä pettäisikö mies. Paitsi, jos olisi jokin syy muutenkin jo miksi epäilisi. Eli toinen käyttäytyisi erilailla kuin ennen tms.

    Kyllä tämmöisiä asioita on hyvä miettiä, mutta ei liikaakaan. Ettei tule vainoharhaiseksi tai sairaanloisen mustasukkaiseksi. Jokin syy pitäisi olla "selvää ottamiseen". Tai mulla ainakin. Muu kuin, että varmuuden vuoksi, kun ei sitä ikinä tiedä.

    Ja onneksi kaikki ei petä. Ja suhteessa on jotain vialla, jos siihen on tarvetta. Ihmeellistä, jos suunnittelee häitä ja pettää?

    Mun mielestä on kans outoa, että mies suunnittelee häitä ja pettää samalla mut mä luulen että ne häät taitaa olla tässäkin tapauksessa naisen oma show. Mies vain mutisee jotain ja taapertaa perässä ja sanoo ideoille vaan, että "joo joo, kyl käy."
    Ja nainen raataa ja pakertaa ja mies sekoilee...näin ainakin mun lähipiirissä tekee eräs parka....

    Äänestä

  • Nappi kirjoitti:

    Niin no miehet ei monesti ole kiinnostuneet häiden järjestelystä tai siis koristeiden väkästämisestä yms. He ihmettelevät kun naiset hössöttää. Mutta pääasia on kai, että mies kuitenkin tosissaan haluaa naimisiin vaikkei siitä juhlahömpötyksestä niin välittäisikään. MUTTA jos häät on naisen oma show vain siksi, että mies ei ole innostunut ollenkaan koko naimisiin meno ajatuksestakaan niin sitten on eri juttu! Jos esim. nainen on kosinut tai painostanut naimisiin ja mies on suostunut vaikkei ole valmis.

    En ymmärrä. Miksei voi olla rehellisiä toiselle, ja miksi on ihmisen kanssa josta ei niin välitä? Menee jopa naimisiin vaikkei oikeasti halua. Onko se niin vaikeaa sanoa toiselle tai jopa jättää toinen? Enemmän se loukkaa, kun olisi onnensa kukkuloilla ja toinen ajattelee, että mä en halua ton kans naimisiin... Ja jopa kenties pettää juuri ennen häitä ja heti häiden jälkeen jne.

    Toisella ei välttämättä ole harmainta hajua toisen ajatuksista. Sitten on näitä joilla on, mutta eivät välitä? Naimisiin on pakko päästä, halusi toinen sitä tai ei. Tai jos se siitä sitten vielä alkaa rakastamaan minua ja huomaa, että tämä on hyvä idea...

    Ja sitten on niitä jotka ei ota naimisiin menoa niin vakavasti. "No mikseipä sitä vois mennä naimisiin, ei kai sen niin väliä".

    Tuota kaikkea minäkin olen ihmetellyt aikani! Tälläkin tutulla miehellä on lapsia ja sanoo lähtevänsä omille teilleen kunhan lapset ovat isompia. Mutta naimisiin taitavat mennä eikä vaimoke tiedä eikä tajua mitään. Mies ei kuulemma jaksa naisen "määräilyä" ja haukkuu vaimokettaan koko ajan mutta naimisiin suostuu menemään. Ja pettää tätä kokoajan! Aivan uskomatonta, julmaa, kaksiaivosoluista ja säälittää vaan sen miehen lapset jos se kasvattaa niistä samanlaisia kuin isänsä....hyi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Leena kirjoitti:

Kaverini suunnittelee häitä avomiehensä /kihlattunsa kanssa,jonka kanssa hänellä on kaksi pientä lasta.Kaverini ei tiedä,että mies pettää häntä 10-vuotta nuoremman naisen kanssa.Aion kertoa kaverilleni asiasta ja katsotaan sitten tuleeko häitä.Ottakaa ihmiset selvää aina asioista ennenkuin naimisiin aiotte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu