Niin täällä kuin muuallakin saa lukea/kuulla monenlaisia variaatioita elatussopimuksessa sovituista asioista. On olemasa ohjeistus elatusavum määrittämiseksi, pohjana lapsen elatuksen tarve ja elatusvelvollisten maksukyvyn hiomiointi. Myös tapaamisista, loma-aikojen, juhlapyhien jakaantumisesta kirjataan sovitut asiast sopimukseen.
Sopimukseenhan voidaan kirjata, jos asioista pystytään sopimaan, myös monta muuta asiaa lapsen etu huomioiden.
Nyt on mielessä vanhemmat jotka ovat siinä tilanteessa että lapsen asioista pitää sopia kun vanhempien yhteiselo ei syystä taintoisesta suju samassa osoitteessa.
Ohjeeseen lapsen elatuksesta on kirjattu mitä asioita kuuluu lapsen perustarpeisiin, eli mitä lapselle pitäisi hankkia elatusmaksun puitteissa. Nyt toivonkin vinkkejä siitä mitä muuta voisi olla fiksua kirjata sopimukseen, lastenvalvojakaan ei aina ehdota muuta kuin elatusmaksun ja tapaamisten sopimisen. Ajatus on siis lapsen etu ja helpotusta tulevaisuudessa lapsen asioiden joitamisessa.
Olen kuullut ettei loma-ajoista ole sovittu mitään, ei joulun yms vuorottelusta ja etävanhempi saa lapsen luokseen lapsen vain sovitusti joka toinen vkl ympäri vuoden koska näin on sovittu. Toiset taas ovat saaneet sovittua koulutuskulujen jakamisesta, yhteisesti sovittujen harrastusten kustannusten jakamisesta, reseptilääkkeiden kustannusten jakamisesta ja monesta muusta.
Monilla vanhemmilla asiat ovat eronkin jälkeen neuvoteltavissa lapsen edun mukaisesti, mutta koskaan ei voi tiettää mitä tuo tuleva ja miten välit vuosien saatossa muuttuu. Jos on alkujaan saatu sovittua asioita, ei välejen huononnuttuaankaan asioista tarvitsisi niin paljoa tapella.
Kuten mm täällä on huomattu, sopimuksia on erilaisia ja osaan on syynä se ettei ole sopimusta tehdessä osannut ajatella asioita laajemmalla näkökulmalla, toinen vanhemmista on osannut vaatia jotain mitä normaalisti ymmäretä ajatella tai haluttu vain jotain paperille jotta asia on hoidettu.
Ajatukseni ei siis ole se että etävanhemmalta lypsetään kaikki mitä voidaan vaan mikä olisi lapsen tulevaisuudenkin edun kannalta parasta. Tilanteet muuttuu ja myös sopimuksen kestoa ilman tarkistusta kannattaa miettiä.
Elatussopimus
8
320
Vastaukset
- sossupaholainen
Ihan vain tarkennuksksi, että tapaamiset sovitaan tapaamissopimuksessa ja elatusapu elatussopimuksessa. Tietenkin voi sitten halutessaan huomioida (ainakin pitkät) tapaamiset elatusta määriteltäessä. Nuo joulut ym. sellaiset kannattaa ilman muuta sopia tapaamissopimuksessa. Periaatehan on että sovitaan elatusavun määrä ja se kattaa elatusvelvollisen osuuden. Jos lapsella esim on kallis harrastus tai sairaus, joka vaatii kalliita hoitoja tai lääkkeitä, kannattaa niistä sopia erikseen. Muuten ehkä ei kannata tehdä kovin yksityiskohatista elatussopimusta, tapaamissopimus sen sijaan kannattaa olla tarkka, vaikkei sitä noudatettaisikaan silloin, kun asioista pystytään sopimaan. Mutta jos tulee aika, jolloin ei pystytä sopimaan, tarkka tapaamissopimus helpottaa paljon asioita. Kovin yksityiskohtainen elatussopimus taas voisi aiheuttaa enemmän ongelmia. Sopimuksen kestoa kannattaa miettiä, jos lapsi on parin vuoden ikäinen eron tapahtuessa, ei ehkä kannata tehdä sopimusta 18-vuotiaaksi.
- Suurimmissa määrin
Elatus sopimus käsittelee isää AINA HELLIN KÄSIN! Eihän isällä ole muuta vastuuta lapsista kuin maksaa lapistaan, suoraveloituksella sekin, vaivaiset 150 e kk. Mitkään tapaamis sopimukset ei sido isää samallalailla kuin äitiä.
En siis ymmärrä, miski ne miehet vielä kehtavat alkaa valittamaan! Osa äideistäkin on vieläpä miesten puolella.
Äitihän se lapset hoitaa kokonaan, ja elättää.
Mutta kun pojat totutetaan lapsesta asti helppouteen, ensin hoitaa äiti, siten tyttöystävä sitten vaimo ja anoppi!! Itse ei tarvi aivoja kuluttaa, niin eihän sitä osaa muuta kuin valittaa. Ja pikaa pikaa hommaamaan uusi emäntä ja taas elämä rullaa. - minä, sinä ja lapset
Sossupaholainen: kaikkineen, pointti oli että ei aina tiedä mistä kannattaa sopia, on se sitten tapaamissopimus tai elatussopimus, tai molemmat samaan paperiin kirjattuna (sellaisenkin olen nähnyt). Siis mitä muuta kannattaa ottaa esille ja yrittää saada mustaa valkoisella. Onhan täälläkin kirjoitettu etävanhemmista jotka maksavat, kun on niin sovittu, harrastuksista yms ja niitä joita harmittaa kun ei ole asioista sovittu. Lapsen parasta ajatellen on vähemmän riideltävää kun asioita mietitään heti alkuunsa.
- oikeuden kauttakin
Mielipide ja kokemus tuosta, ettei aina kannata tehdä sopimusta siihen asti kunnes lapsi täyttää 18v. No me emme tehneet, koska ajatuksena oli juuri tuo että asiat ja tilanteet muuttuu, eikä toisen osapuolen ole suostuttava sopimuksen muuttamiseen vaikka olosuhteet muuttuukin. No eipä suostunut exä tekemään ns jatkosopimustakaan sitten kun edellinen soppari meni umpeen. Eli jouduin sen hakemaan oikeuden kautta. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut viisaampaa tehdä sopimus 18vuotiaaksi asti. Olisi ainakin jonkinlainen voimassaoleva sopimus ollut.
Suosittelen, että elatussopimus tehdään sellaiseksi, että se kattaa kaiken, eikä mitään erikseen mainintoja että "puolet harrastuskuluista" jne. Niitä voi olla hankalampi saada jos tulee mutkia matkaan, mutta elarit saa tarvittaessa KELA:n kautta.
Tapaamissopimus tarkasti, joustaahan voi jos siihen halua molemmilla on. Mutta jos ei ole, niin on paperilla miten tehdään. Kyseessähän on SOPIMUS eli vanhemmat sopii keskenään asioista kuten heille ja lapsille parhaaksi on. Lastenvalvoja vain vahvistaa sopparin.- sossupaholainen
Tuo tietysti on vaarana, ettei toinen suostu tekemään uutta sopimusta, jos sopimus ei ole 18 vuoteen asti. Maininta että etä maksaa puolet harrastuskuluista on todella vaikea. Se ei tee asioita ainakaan helpommaksi, jos halutaan riidellä. Mitkä menot kuuluvat harrastuksiin, olisiko voinut valita halvemmat välineet, onko pakko osallistua kaikkeen maksulliseen. Jos harrastusmenot halutaan mukaan, pitää kulu olla selkeä, esim että etä maksaa lapsen seuramaksut. Kovin paljon ei kannata erikseen kirjata, jos näyttää, että näitä kuluja on paljon ja etä haluaa niihin osallistua, kannattaa sopia elatusmaksu korkeammaksi. Siinä taas on se vaara, että lapsi lopettaa harrastuksen, mutta elatusapu pysyy korkeana, eikä lähi suostu sitä muuttamaan.
- hyihyihyiiiiiiii
Täällä näin: etä oli sitä mieltä, että lapsi saisi maksaa harrastuksensa kausimaksun omista rippilahjarahoistaan!!!!!wtf?!
- Hyvä etä
Ihan oikein. Arvokas oppi siitä, miten tätä elämää eletään.
- Dyknl
Hyvä etä kirjoitti:
Ihan oikein. Arvokas oppi siitä, miten tätä elämää eletään.
Samaa mieltä, mikäli harrastus on kallis. Jokin vähäinen harrastekulu on vanhempien vastuulla.
Tv. Lähi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613131Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433077- 422427
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa952112- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271780- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä841387- 391290
- 811122