Hei !
Tuli vähän vedettyä henkeä välillä ja mietittyä syntyjä syviä.
Olin jopa hiljaakin vähän aikaa,mutta nyt taas avaan suren suuni.
Kun katselen ikäisiäni työssä käyviä lajikumppaneita niin huomaan että monella olisi halu poistua vapaana laitumelle..Niin myös minulla..
Ei saisi marmattaa kun on työtä! Isän neuvo:Tee työsi hyvin ja ole ahkera.
Miten paljon työ vaikuttaa elämään? Joku voisi todeta että ei vaikuta juurikaan jos jättää työt työpaikalle.
Olen eri mieltä (tietysti käytän mielikuvitusta vastaan väittelijästä) Koska en vielä ole lähettänyt tätä..
Perusteluksi sanoisin ja sanon..Työn ympärillä pyörii lähes kaikki ja työn vuoksi täytyy tehdä sitä sun tätä ja tiettyyn aikaan,ajoissa..
Teveenä voisi jaksaa paremmin,mutta onko täysin tervettä yli viis kymppistä olemassakaan.? Ainakin minulla kolottaa aamuisin sen verran että aamulla kun herään kipuun tai kolotukseen,tiedän olevani elossa :)
Elämän tapojakin on pitänyt muuttaa hivenen..Putkassa en ole yöpynyt aikoihin ja juominenkin on jäänyt amatööri asteelle,kun jälkitauti on sietämätön eikä viitsi loiventaakkaan ja liikkua taksilla paikasta toiseen..
Tuli vähän vedettyä henkeä välillä ja mietittyä syntyjä syviä.
Olin jopa hiljaakin vähän aikaa,mutta nyt taas avaan suren suuni.
Kun katselen ikäisiäni työssä käyviä lajikumppaneita niin huomaan että monella olisi halu poistua vapaana laitumelle..Niin myös minulla..
Ei saisi marmattaa kun on työtä! Isän neuvo:Tee työsi hyvin ja ole ahkera.
Miten paljon työ vaikuttaa elämään? Joku voisi todeta että ei vaikuta juurikaan jos jättää työt työpaikalle.
Olen eri mieltä (tietysti käytän mielikuvitusta vastaan väittelijästä) Koska en vielä ole lähettänyt tätä..
Perusteluksi sanoisin ja sanon..Työn ympärillä pyörii lähes kaikki ja työn vuoksi täytyy tehdä sitä sun tätä ja tiettyyn aikaan,ajoissa..
Teveenä voisi jaksaa paremmin,mutta onko täysin tervettä yli viis kymppistä olemassakaan.? Ainakin minulla kolottaa aamuisin sen verran että aamulla kun herään kipuun tai kolotukseen,tiedän olevani elossa :)
Elämän tapojakin on pitänyt muuttaa hivenen..Putkassa en ole yöpynyt aikoihin ja juominenkin on jäänyt amatööri asteelle,kun jälkitauti on sietämätön eikä viitsi loiventaakkaan ja liikkua taksilla paikasta toiseen..
Vastaukset 54
Vanhimmat
Novellia novellia... selkäruotoani kylmäsi ja tuli vilu kun tuo tuntemattoman tuttu ihminen näki suoraan lävitseni kuin olisi kysynyt jotain tai kuin hänen ei juuri tarvinnut kysyä mitään tietäessään jo kaiken.
Olen jälleen keltanokka..Kirjoitin lisää vaikka tarkoitus oli kuitata tähän..Ei tää mies tiedä kovinkaan paljon..Arvailen vaan.
Mites nyt niin, ei arvailussa mitään vikaa ja kun aika usein osuu juuri naulan kantaan eikä silloin satu eikä kolota.
Naulan kantaa osuma ei satu,jos ei ole sormi välissä..Kyllä olen pitkään jo ollut sitä mieltä että pitäisi ottaa huomioon työ,millaista työtä tekee,jne.
Esimerkiksi minulla rasittava työ ja kun ottaa huomioon että 30 vuotta ja tupla tunnit..Olisin saavuttanut eläke iän aikaa sitten.
Olisikin hyvä idea laskea tunneista eläke ikä :) Miten klävisi vähemmistön..Ai niin..Tietysti sairas eläke on eri asia..
nimenomaan
ja varsinkin ylityöt, viikonlopputyöt ja urakkapalkkalaiset, jotka raatavat viikot putkeen. Kärsiikö siinä jo ihminen ja työlaatu ja entäpä tuleeko riittävästi saatua yöunta?
Kai se kuuluu vähän ihmisen luontoon ja kehityksen kulkuun olla tyytymätön. Hetken osataan arvostaa saavutettuja etuja, ja jo pitää hakea parempia.
Työ on aika tärkeä juttu. Ja koko työympäristö, työmatkat, -kaverit, stressi-aste. Mutta suurimmaksi osaksi käyn siellä koska se antaa mulle rahaa jolla voin toteuttaa itseäni vapaa-ajallani :) Eli ostaa cd-levyjä ja hevosen sitäniinsitälannoitetta ;))
Niin juuri..Sen vuoksi myös lähden joka arki aamu aikaisin,mut nyt olen alkanut miettiä miksi ja mihin nukamas tarvin rahaa niin paljon..CD-levyjäkään en ole ostanut vuosiin ja hevoisista en tiedä mitään..Tietysti voisin ravi veikkaajaksi alkaa ja tienata lisää rahaa..Mutta ne on vaan numeroita pankissa :) Ei siis oikeasti rahaa..
Tasapainottelua..Sitä se elämä on.. Madaltaakko elämänlaatua,tai paremmin sanottuna tyytyä vähempään rahaan.
Puntarissa elämänlaatu ja toimeentulo.Pidemmälle pohdittuna elämän laatu paranisi enemmän kun lompakko kevenisi.
Lakialoite: 50 voisi päästä eläkkeelle 55 pakko jäädä eläkkeelle ja ne jotka eivät halua jäädä niin saunan taakse tai puolet palkasta pois :)
Ainakin työttömyys katoaa hetkessä ja valtio säästää kun saunan takana on ruuhkaa..
En tiedä kaikkea..Arvailen vain..
Noudatan isäsi neuvoa, olen ahkera ja teen työni hyvin. Silti marmatan. Riemusta kiljuen poistuisin välittömästi vapaana laitumelle, jos toimeentulo olisi turvattu ilman työssäkäyntiä.
Työ sinänsä ei ole vastenmielistä, terveydenkin puolesta siitä vielä ihan hyvin selviytyy. Ongelma on vain se, että työ vie liikaa aikaa. Ei ehdi riittävästi tehdä sitä, mitä oikeasti haluaisi tehdä. Vapaa-ajasta menee niin suuri osa pakollisiin rutiineihin, moni juttu jää vain haaveeksi; sitten joskus eläkkeellä, kun on aikaa. No, kivaa kannattaa odottaa, kunhan pysyisi terveenä.
---Ei ehdi riittävästi tehdä sitä, mitä oikeasti haluaisi tehdä. Vapaa-ajasta menee niin suuri osa pakollisiin rutiineihin, ----
No jätä ne rutiinit väliin, älä työtä siitä syytä, ettei aikaa ole.
Minä olen yli kuusikymppinen ja teen toisinaan jopa ylitöitä ja silti jää riittävästi vapaa-aikaa.
Työ on vaikuttanut elämään paljon, ehkä liankin paljon. liekkö ainut hyvä puoli, ettei
ole tarvinnut extreme- hommia harrastaa, sen toimeentulon lisäksi.
Kun ikää tulee, sitä helpommin stressautuu, jos kaikki ei mene hyvin.
Pysyy se elämä balanssissa, kun on niinsanotussa työssä.vaikka ei näillä töillä pitemmän päälle mitään merkitystä ole.
Kuka enää muutaman kymmenen vuoden kuluttua muistaa, mitä olet puuhaillut, ja hyvä niin.
Mitä väliä sillä on, muistaako joku työpanoksesi kymmenen vuoden kuluttua? Tai sinua muutoinkaan.
Olennaista on se, mitä teet tässä ja nyt ja mitä suunnittelet tekeväsi tulevaisuudessa.
Joku ylempänä haikaili, että jäisi vapaalle heti, jos rahat siihen riittäisivät. Minulla riittäisivät hyvin, mutta aion silti jatkaa työelämässä. Kahden vuoden kuluttua osa-aikaeläkkeelle, paljolti siitä syystä että haluan irrottautua työelämästä hitaasti. Mieluusti pitäisivät minut täysipäiväisenäkin, mutta myös ymmärtävät minun tarpeeni.
En vie keneltäkään nuorelta työpaikkaa. Seuraajaani aletaan hakea, ja hänen pitää olla kokenut tekijä alallamme, kaiken muun lisäksi.
Alamme aloittelijoiksi pitäisi nuoria palkata, mutta pörssiyhtiö säästää..
Olen 55 vuotias enkä tosiaankaan valmis saunan taakse enkä puolittamaan palkkaani. Sensijaan säästin vuoden ja nyt jäämässä vuorotteluvapaalle puoleksi vuodeksi, nauttimaan pitkistä aamuista ja vapaudesta tehdä päiväaikaankin mitä haluan. Tilalleni otettiin sijaistamaan 50nen pätkätyöläinen, joten hyödymme ratkaisustani molemmat. Arvostan työtäni mutta myös vapaa-aikaani ja terveyttäni, siksi hieman normaalia pitempi loma alkaa parin viikon päästä. Olemme oman onnemme seppiä, joten jos valittamista löytyy, on parempi tehdä asialle jotain, kuin vain odotella.
Jonkinlainen vuorotteluvapaapakko voisi olla hyvä asia siinä suhteessa, että joku oikea työtön pääsee töihin. Toivottavasti ei joku yhden päivän työtön! Jotkut työnantajat eivät hyväksy vuorotteluvapaan pitämistä vaan seuraavissa yt-neuvotteluissa voi tulla kenkää, koska on "huonosti motivoitunut".
Miten vuorotteluvapaata saisi yleistettyä?
Ottaisin rennommin, mutta kun on ottanut velkaa myöhemmällä iällä, niin kai se täytyy maksaa pois ja duunia tehdä, vaikka ei niin innosta, kun ei ole kunnianhimoista duunia, vaan puurtamista :-(
Miksi sinä et tee sitä, mitä "kunnianhimosi" vaatii? Puurtamalla ei rikastu, mutta sillä saattaa lompsa pulskistua, mitä sydän käskee ja halajaa. Ja jos ei, niin ainakin siitä jää paree mieli, kun se ei ole pakkopullaa.
Hyvä idea, mutta pitää vaan olla hiukan nuorempi ja vähän vähemmän velkaa, että voi jotain uutta kehitellä ja varsinkaan, jos ei ole mitään tuottavaa ideaa.
Eiköhän tämä työelämä ole jo aika pulkassa ja monelta puolelta katsottu, että pakkopullalla vaan mennään. Ei mitään ota, jos ei annakaan! Työkaveritkin ovat kaks-, kolmekymmentä vuotta nuorempia ja äitinsäkin ovat nuorempia, kun minä. Ei senkään puolesta motivaatio riitä, kun on eri jutut ja työkulttuuri. Ei senpuoleen kiinnosta vanhustenkaan jutut! Sitä vaan ihmettelee, miten on tähän joutunut ;-o
Voi kun jo pääsisi vapaalle. Miksi pitää tehdä vuosikymmeniä töitä aamusta iltaan 5 päivää vkossa. Ihmisen elämä menee tuohon kokonaan ja tämä on ainutkertaista. Kenen hyväksi teemme töitä? Joku ansaitsee meidän työnteollamme ja meille jää vähälihainen luu käteen. Ja nyt nostetaan eläkeikää. sinänsä ei minuahaittaa kun työskentelen valtiolla ja meillä on jo vuosia ollut eläkeikä korkeampi kuin yksityisellä. Minulla henkilökohtainen eläkeikä 64 vuotta 8 kuukautta.
Voiko elämä turhempaan mennä. No onneksi on hyvät työkaverit. Kaipailen aikoja, jolloin ihminen vain metsästi tarpeellisen ruokansa ja köllötteli talvet lämpimässä luolassa ja heräili päivänkoiton mukaan.
Kauhea kiire, joten moro!
Sitä saa, mitä tilaa. Onneksi tunnustat, että omilla elämäntavoillasi olet kuntosi ja terveytesi tärvännyt. Terveellisillä elämäntavoilla itseänsä eteenpäin kuljettanut viisikymppinen ei ole millään kriteerillä mitattuna vielä liian vanha, ei ruumiillisesti eikä varsinkaan mielen puolelta, joka vasta alkaa olla valmis, tietoa ja kokemusta on jo, kaikki ei ole uutta ja vaikeaa. Ja toisaalta, uusi ja 'vaikea' alkaa olla kiehtovaa ja jännittävää.
Elämäntapojesi lisäksi kannattaisi muuttaa ajattelun mallia, niin jaksaa vielä paaaljooon ja vaikka mitä.
Sulta ei sitten ole kuollut ketään kaveria, jolla oli terveelliset elämäntavat?
Tekisi mieli sanoa jotain mitä Sinä et halua kuulla!
Sano pois vain. Osaan kyllä arvella ... Mistä sinä tiedät kavereidesi kaikki elämäntavat?
En tiedäkään, mutta olen menettänyt läheisen, jolla oli terveelliset elämäntavat. Syöpä ei noudata sääntöjä; keuhkosyöpään ei ole kukaan tuntemani ihminen kuollut, vaikka tupakoivia ihmisiä tunnen.
Tuon läheisen lisäksi tiedän pari kolme rouvaa, jotka kuolivat tervellisistä, liikunnallisista elintavoista huolimatta syöpään. Viime kesänä kuulin miespuolisen sukulaiseni kuolleen oudohkoon syöpään eikä hän nyt ainakaan rapajuoppo ollut, mutta jonkin liikuntaharrastuksensa tiedän.
Itselläni on melko terveelliset elämäntavat, saa nähdä miten käy. Olen ollut istumatyössä, se on tietty epäterveellistä.
Ihmisessä kaikki vaikuttaa kaikkeen, mieli fysiikkaan ja ruumiillinen olotila mielenpuoleen. Geeniperimällä on vaikutusta, sillä, mitä suustaan alas mättää on erittäin suuri painoarvo asioissa, kuten kaikilla muillakin elämäntavoilla; nukkumis ja liikunta. Jopa asuinpaikan valinnalla saattaa olla osansa, maaperän säteilyllä, vedellä, jota juot, jne. Sosiaalisilla käyttäytymistavoilla, mielenmaiseman positiivisuudella / negatiivisuudella, elämänhallinnalla kaiken kaikkiaan.
Ihmisiä kuolee ja syntyy kaiken aikaa, jokaisella on aikansa, ennemmin tai myöhemmin. Omasta mielestäni on ihan turhaa ajanhukkaa miettiä, miksi, mihin ja millä lailla joku meni pois tästä elämästä, koska en voi vaikuttaa mihinkään em. asioista edes omilla läheisilläni, saati sitten serkunkaimankummintyttärenpojanpojan tai -tyttären.
Minä voin vain koettaa pitää itseni terveenä ja kunnossa, suhtautua positiivisesti ja uskoa ja luottaa, että elämä kantaa, kun se kerran antaakin.
Kun minä olin viisikymppinen, olin vielä matkatöissä ja säntäilin sinne sun tänne tukka putkella. Ei tehnyt heikkoakaan.
Nyt olen yli kuudenkymmenen ja hyvässä kunnossa. Matkatyö voisi kyllä rasittaa. Tosin meillä on niitä, jotka ovat minua vanhempia ja reissaavat ulkomaillakin työasioissa.
Motivaatio on monelta hukassa, yhtä hyvin nuorilta kuin vanhoilta. Haluttaisiin vain maata sohvassa ja ehtymättömän kaljahanan pitäisi ulottua huulille saakka.
"Työmoraali osoittautuu melko uudeksi ilmiöksi, jonka tarkoituksena on saada ihmiset raatamaan synkissä loukoissa mitättömän palkkion toivossa". (Matkaopas joutilaisuuteen)
Ei ihmiset työmoraalin tähden mitään tee, vaan koska ovat motivoituneita työstään.
Joukossamme on paljon ihmisiä, jotka eivät kykene tuollaiseen itsepetokseen. Asian voi testata antamalla ihmiselle riittävästi rahaa loppuelämäksi. Kahdeksan kymmenestä vaihtaa silloin johonkin muuhun tekemiseen tai tekemättömyyteen sen sijaan, että jatkaa nykyisessä duunissaan.
olen usein miettinyt, mitä tekisin, jos saisin lottovoiton paitsi etten kovin usein lottoa.
En jättäisi työntekoa. Tekisin enempi matkoja eli saattaisin ottaa vaikkapa vuorotteluvapaata 3 kk ekaksi, mutta työhön palaisin.
Ei kannata sotkea uskontomösselöä tähänkin. Olen täysin pakana ja vailla muutakin ideologista taustaa. minä nyt vain satun tykkäämään työnteosta. On meitä muitakin. Lue lehtiä, siellä tulee silloin tällöin vastaan yli seitsemänkymppisiä yrittäjiä ja muita, jotka pystyvät itse säätelemään milloin lopettavat työnteon.
On työpaikkoja, joissa ikärasismia ei tunneta. Toki se on myös itsestä kiinni.
Löytäisitkö yksityiseltä sektorilta työnantajan joka tuosta vaan hyväksyisi tuollaiset,kuukausien poissaolot?
Julkisen sektorin tyyppien ei kannata puhua mitään!
Ammatit joissa pystyy toteuttamaan itseään, taiteilijat, urheilijat yms. sekä muut vapaiden ammattien harjoittajat sekä yrittäjät, ovat luku sinänsä mutta tavalliset palkansaajat ovat kuitenkin ylivoimaisena enemmistönä!
Lottovoiton suhteen olisin toimut samalla tavalla.
Vaikka olisin saavuttanut turhautumispisteen olisin jatkanut työssä mutta toimintani olisi ollut sellaista, ettei työnantajaní olisi pitkään sitä katsellut.
Olen yksityisellä sektorilla ja meillä kyllä myönnetään vuorotteluvapaita.
Tottakai sen verran järki on päässä kaikilla työntekijöillä ihan iästä ja elämäntilanteesta riippumatta, ettei hae vuorotteluvapaata kesken jotain tärkeää projektia, mutta tästä ei varmaan kannata edes mainita, lienee itsestään selvää. Tuskin itsekään hakisin 3 kk pitemmäksi ajaksi, se taitaa olla minimi. Jos aikoo tosissaan olla työelämässä, niin sitä kanssa ollaan tösissaan.
Nuoremmilla tosin on vuosienkin poissaoloja lapsenhoidon tähden, mutta se ei haittaa sitten enää myöhemmin, kun tullaan takaisin ja keskitytään tekemään työtä eikä vaihtamaan vaippoja.
Niin, jos lähemmäs kuuskymppisenä et pääse edes pissalle, kun tulee tarve, niin ei kannata sellaisissa töissä paljon työuraa pidentää, muuten ovat munuaiset muussina, kun ei inkovaipat kuulu työasuun!
Työstä pois 53:na. Johtuneekohan lyhytjännitteisyydestäni vai niukastaa henkisestä kapasiteetista koska 3 - 4:n vuoden jälkeen aloin turhautumaan samassa tehtävässä.
En pystynyt enää luomaan mitään uutta enkä saanut aikaan itseäni tyydyttävää tulosta.
53:een saakka meni hyvin koska aina löytyi vaihtelua mutta sitten alkoivat vaihtoehdot vähenemään.
Vakituinen työ ei enää kiinnostanut.
Ennen lopullista vetäytymistä tein minulle tarjottuja konsulttitoimeksiantoja muutaman vuoden ajan. 10kpl. Kestot muutamasta päivästä useampaan kuukauteen.
Eri toimialoilla, eri paikkakunnilla. Mielenkiintoista aikaa.
Lopullinen vetäytyminen 57-ikäisenä oli luonnollinen jatko tuohon pätkäkauteen.
Pidän itseäni onnekkaana.
Joo,kyllä se paljon sanelee työ koska siihen liittyy aamuvalmistelut ja matka mukaan.
Tuos iäs en vielä ajatellut eläkkeelle jääntiä muussa mielessä kuin olla työssä 68 vuotiaaksi. Jostakin kummasta syystä tämän vuoden aikan olen tullut toisiin aatoksiin. Ollapa eläkkeellä. Jotenkin aika tekee tehtävänsä. Tykkään työstäni, nyt kuitenkin menen toinintakauden kerrallaan, eli elokuun alusta heinäkuun loppuun. Ja katon sitten jatkon. No, tuleehan sitä tammikuus kuuskytkolme täyteen, jos ny vielä sen pari vuotta jaksai mikä vaaditaan. Ehkä se suurimmaksi osaksi johtunee siitäkin, kun ikäiseni työkaverit yks toisensa jälkeen jää vapaalle.
Aloittajalle tsemppiä työvuosille :)
Kun yhtäkkiä alkaa edustaa työpaikan vanhusosastoa, niin mieleen hiipii ajatus siirtyä sivuun. Jotenkin ns. parhaassa työiässä oleva jengi on vaan kuin eri planeetalta eikä oikein jaksaisi heidän juttujaan ja huoliaan jakaa. Toisaalta työ ei ole enää aikoihin antanut mitään uutta virikettä tms.eli motivaatio vähän hakusessa.Aika ja ikä tosiaan tuntuu tekevän tehtävänsä lähes 60v. työmuurahaiselle.
Joo, vanhusosastolaiset olisivat jo oikeutettuja olemaan vähän helpommalla työssä, mutta toisinpäin se on. Nykynuoret ei sitoudu töihin siihen yhteen paikkaan, kuten itse on tehnyt ja niinpä me vanhukset saamme olla aina opettamassa ja korjaamassa nuorukaisten töitä, he kun vaihtavat työpaikkaa kuin paitaa ja uudet tilalle tulevat tarvitsevat apua ja opetusta. Siinä ohella pitää tehdä omatkin työt. Väsyttää jo, vaikka vielä olisi 8 vuotta töitä edessä. Motivaatio mullakin hakusessa eli hukassa.
Olisiko nykypäivän 30vt nähneet miten 90-luvulla äiti t isä sai kenkää ja mitä se perheeseen vaikutti? Miksi nuoret sitoutuisivat, kun tietävät, ettei työnantaja sitoudu heihin? Siinä suhteessa ymmärrän nuoria. Vanhusosasto saa kyllä helposti kenkää hekin..
Työn arvostus nuorilla on erilaista kuun vanhemmilla ikäpolvilla. Nuoret arvostavat muutakin elämää kuin työtä ja me vanhat saamme pitää omat arvostuksemme :). Tämä näkyy usein myös työhön sitoutumisessa.
Onhan se totta että kun on pitkään jo tottunu aamulla lähtemään työn syrjään niin ei siitä halua perusteettomasti luopua..
Kyllä meidät vanhat raakit heitetään pihalle firmasta heti kun siihen tulee tilaisuus ja tialisuudella tarkoitan sitä että tilalle on koulutettu uusi mies/nainen..Jopa itse,iäkäs työntekijä kouluttaa syrjäyttäjänsä,mikä on tyystin ikävä asia.
Huonoina aikoina tietysti useampi haluaa pysyä töissä ja luulisin että 50-60 vuotiaista löytyy aika monta sellaista että ainoat sosiaaliset suhteen on työ ja työkaverit..
Itse ajattelin asiaa vaan sitltä kantilta että milloin on aika antaa periksi,jos elimistö ei kestä enää raskasta työtä..Sellaita joka tulee vammauttamaan taatusti ennen varsinaista eläke ikää.
Mutta jos on perusteellisesti vit tuuntunut aamuisiin lähtöihin niin köyhempi aamu-uninen vaihtoehto on vastustamaton houkutus.
Sosiaaliset suhteet löytyvät kotoa ja harrastuksen parista.
"milloin on aika antaa periksi,jos elimistö ei kestä enää raskasta työtä.."
Tuo varmaan vaihtelee eri ihmisillä. Tuntuisi että vastaus on se että silloin kun elimistö alkaa ilmoitella itsestään ja se on usein jo se vaihe että jos pää ei myönnä, elimistö päättää pään puolesta että nyt olisi aika stopata tai ainakin löysätä. Kunnian kukko ei laula vaikka itsensä kuluttaa loppuun. jokainen on itse vastuussa viime kädessä omasta jaksamisestaan ja jos ei jaksa täytyy alkaa tehdä jotian.Useimmilla 50-60-vuotiailla on kuitenkin niin korkea työmoraali että vedetään viimeiseen tappiin huolimatta siitä, miltä itsestä tuntuu kropassa ja päässä. Sitten kun eläkepäivät koittaa, kaadutaan saappaat jalassa ja kunnian kukko kuitenkaan ei sen kummemmin laula. Vai?
Minulle ei kyllä tekisi tiukkaakaan luopua siitä joka-aamuisesta työn syrjään lähtemisestä. Työssä käyn vain palkan takia, elämää ja tekemistä kyllä löytyisi ilman työssäkäyntiäkin. Jos työpaikalla sattuisi olemaan joku samanhenkinen kaveri, voi sen kanssa kaveerata ilman työssäkäyntiäkin.
Onko nykypäivänäkin vielä raskaita töitä?;) Kyllähän tuota varmasti itsekkin jäisin jo toiseksi nuoremmille entisajan ojankaivuussa tai metsurin hommissa tms. Omalla alalla ja omassa työpaikassa ainakin iän mukanaan tuomaa kokemusta ja osaamista kyllä arvostetaan. Firmalla noita tilaisuuksia olisi viime vuosina ollut yllin kyllin, mutta vielä tässä vaan porskutellaan.
Jos työ on oikeasti niin raskasta, ettei usko siitä selviävänsä vammautumatta, ei kai se siltikään niin yksinkertaista ole. Useimmiten kai työssä käydään rahan takia, että saadaan ruokaa ja valoa sekä lämpöä kotiin. Ne on sitten muut tahot, kun määrittelevät työkyvyn. Ja jos ei vielä ole työn raskaudesta vammautunut, on siis työkykyinen ja periksi ei voi antaa, vaikka mieli tekisikin.
Jäin ennenaikaisesti pois työelämästä, jättäydyin työttömäksi. Nyt jo olen eläkkeellä. Selkä ja polvet ei kestäneet metallimiehen työtä.
Nyt vuosia myöhemmin olen tehnyt metsurin töitä harrastusmielessä. Olen ymmärtänyt, että henkinen puoli oli sittenkin kovemmalla kuin kroppa.
Vai onko työ raskasta siksi, ettei se ole raskasta? Aiemmat sukupolvet tekivät ruumiillista työtä ja naiset saivat puolisentusinaa lasta ja kaikki isovanhempani elivät yli 70v. Olen sukuni ensimmäinen istumatyön tekijä ja kaksi lastani ovat tätä pleikkarisukupolvea. Naisten selät hajoavat toimistotöissä siinä kuin miesten ruumiillisessa työssä. Tuossa joku jo sanoikin, että henkisellä puolella on iso merkitys, jonka tajuaa kai sitten jälkikäteen.
Muuten olen sitä mieltä, että koulun pitäisi kasvattaa liikuntaan ym terveelliseen siten, että liikunnasta tulisi miellyttäviä kokemuksia. Eli jos tulee rakot kengistä, siitä ei nauti vaan alkaa pikemminkin inhota kyseistä liikuntaa.
Vastuut koulu >< koti?!
Muuten olen sitä mieltä, lasten liikuntatottumuksista kodeilla on jakamaton vastuu!
On hitonmoista henkistä heikkoutta, avuttomuutta ja vastuun kiertämistä yrittää siirtää vastuuta kodeista mihinkään muualle.
Koulu on tiedollista opetusta varten. Kodit opastavat elämään!
Itseni koulu opetti pikemminkin inhoamaan liikuntaa. Me vanhemmat emme ole juoksulenkillä käyneet, nyt yksi lapsistamme käy juoksemassa ihan vapaaehtoisesti. Koulu voi opettaa myös liikunnasta tietoa, koska vanhemmat eivät voi olla kaikkien alojen erikoisasiantuntijoita.
Yritimme esimerkillämme opettaa lapsiamme ainakin tupakoimattomuuteen ja kaljattomuuteen. Nyt yksi lapsista tupakoi (oppi armeijassa) eivätkä taida olla täysin kaljattomiakaan! Kaveripiirillä on vaikutusta, oli vanhemmat siitä mieltä hyvänsä. Vanhemmat yrittävät parhaansa, mutta mikään perhe ei ole "saari".
Asenteet ja valmiudet itsenäiseen elämään ja ajatteluun muodostuvat kotona!
On havaittu mutta otos on niin pieni, ettei tilastollista näyttöä ole.
Tupakoinnin aloittaminen armeijassa on outoa. Yleensä siinä vaiheessa ko. tavasta pyritään eroon.
Jos vanhempien harrastuksiin ei kuulu liikunta eikä edes sen seuraaminen niin sekin on kodin vaikutusta = vaikuttamattomuutta.
Esimerkki ja asenteet. Minä tupakoin 38-vuotiseksi saakka.
Siitä huolimatta penskamme eivät tietääkseni ole edes kokeilleet. Ainakaan eivät ole missään vaiheessa polttaneet.
Minä nautin kotioloissakin alkoholia. Alkukokeilujen jälkeen penskamme ovat olleet absolutisteja tekemättä siitä mitään numeroa.
Liikuntaa ajatellen olemme olleet aktiivisesti mukana lastemme liikuntaharrastuksissa esikouluiästä alkaen.
Olemme kaikessa painottaneet yksilön vastuuta kollektiivisen holhoamisen asemesta!
aika lailla saman laisia tuntemuksia on myös muillakin..työ ei ole enää kiinnostavaa ja motivaatio on hukassa..ruumiillisesti raskaita töitä on hyvin vähän enää nykyään,mut henkisest sitäkin enemmän..markkinatalous pakottaa firmat ja työntekijät antamaan täyden työpanoksen joka päivä.itselläni ei raha ole ainoa syy miksi nousen aamu varhain pitkälle työmatkalle.ja kuitenkin takaravossa pikku piru sanoo...jos jäät pois.et tule saamaan vielä vuosiin eläkettä ja kenenkään duunarin rahat ei riitä elää kauan,ilman mitään tuloja..tietysti voi laskea elintzsoa ja myydä auton syömästä osuutta sekä asumisen suhteen on myös halvempia vaihtoehtoja..mitä tuohon liikunta asiaan sanoisin..olen koululiikunnan kannalla.itse liikuin kolussa paljon kun pelasin joukkueessa potkupalloa.ja leijonan osan valoisaa aikaa koulu viekin vuorokaudesta,eikä juur maksa yhteskunnalle.anteeksi pyydän kieliopillista ja teknistä kyvyttmyyttäni saada isot alkukirjaimet tällä muovipirulla:)
Niinpä, työ voi olla raskasta, vaikkei se olisi sitä fyysisesti. Työ voi olla raskasta monesta syystä, myös siksi, että syystä tai toisesta ei viihdy työpaikalla. Itselleni on erityisen raskaita sellaiset päivät, kun työtä ei ole. No, ne sellaiset päivät ei onneksi ole normaali tilanne.
Sinnittelyn loppu.
Olin 55v kun mittani tuli täyteen. Olin valmistellut vetäytymistä jo pari vuotta mutta viiimeinen työni oli lopullinen niitti.
Työmatkaa oli n. 230km mutta ajoin sen vain viikonloppuisin.
Yhden lokakuun rapaisen perjantai-illan tunteina, ajaessani kotiin, alkoi mielessäni pyöriä itsetuhoiset ajatukset.
Miksi hel vetissä minä rähjään tällä tavoin?!
Seuraavana maanantaina kerroin työnantajani edustajalle lopettavani vuoden lopussa.
Eipä tuo heti ottanut aivan tosissaan mutta lopulta viesti meni perille.
Kun takaraja oli tiedossa niin loppuvuoden puuhastelu oli leikin tekoa.
Verottaja oli tulkinnoillaan jo aikaisemmin ohjaillut ajatuksiani tuohon suuntaan.
Työnantajassa ei sinänsä ollut valittamista. Tein vielä myöhemmin muutaman pienen palvelun aivan ystävähengessä.
Tuon jälkeen tein muutaman minulle tarjotun keikan.
Toivon todella, ettei kukaan joutuisi samaan mielentilaan kuin minä tuona myöhäisenä loskailtana!
Opettavainen tarina..Hyvä kun huomasit itse laitta stoppi.Ikävä kyllä kaikilla ei itsesuojelu vaisto toimi ja tapahtuu kauheuksia..Oenko täysin väärässä jos oletan että jokin muukin asia tai asiat oli sinä loskaisena hetkenä pielessä?Eikä pelkästään uupumus..Perhe tai parisuhde..Omainen..?En kysy uteliasuuttani vaan kaiteella istujan mielentilan tuntemukset tidostaen..Ja läheisen menettäneenä,oman käden kautta.
Ei se sen kummempaa härdeliä aiheuttanut.
Aikuiset lapset olivat muualla omillaan.
Vaimo oli jo tottunut minun viikonloppupuoliso rooliini.
Kävimme tuona viikonloppuna kertakeskustelun ja päätös oli sillä selvä.
Tuo itsetuhoinen tunne tuli yllättäen enkä ryhtynyt odottelemaan sen uusiutumista.
On sanomattakin selvää mitä merkitsi muutos viikonloppupuolisosta kokoaikaiseen kotonaoloon.
Aivan..Ymmärrän tilanteen koska olen itse tehnyt töitä kaukana kotoa,mutta sain työtarjouksen siedettävän työmatka päästä.Silti ajatus loppusuorasta,ennen eläke ikää on mielessä.