Lomat ovat viheliäisiä
kiireen keskellä.
Lisäävät vain stressiä.
Sekoittavat hyvän
järjestyksen,
töiden etenemisen.
kiireen keskellä.
Lisäävät vain stressiä.
Sekoittavat hyvän
järjestyksen,
töiden etenemisen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämä toi hyvän olon ja hymyn, mutta niinhän totuus usein tekee. Kun asiat sanotaan just jetsulleen eikä melkein. Hyvää viikonloppua, onneksi maanantaina pääsee taas takaisin töihin;)
Kiitokset. Ajattelin käväistä vielä huomenna töissä, vaikka loma alkoikin. Tuntuu, ettei löydy sopivaa aikaa loman viettoon. Monia asioita, joita haluaa edistää ja nähdä työnsä tuloksen.
Barcelonassa pääsen luultavasti ensimmäisen kerran lomantunnelmiin :). Sitä odotellessa.. Hyvää viikonloppua!
Elä muuta sano, varsinkin kun työ on sellainen, että kukaan muu ei sitä tee. Siellä ne odottavat, kasaa tehden loman jälkeen. Otan osaa.
Arvelinkin, etten ole ainoa, jota koskettaa. Riittää, kun katsoo työkavereidensa lomalle lähtöä.
Nyt kaikki on hyvin. Kävin vielä eilen tekemässä muutaman asian valmiiksi.
Nyt odotellaan flunssaa. Olen lomasairastaja ja kierrosten alasajo saa elimistön reagoimaan.