ilotytöt krabilla

Ollaan perheen kanssa lähdössä krabille. Mietityttää onko siellä paljon tätä seksiturismia?
364548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Uskoisin että monet perheiden vanhemmat harrastavat seksiä myös lomillaan. Joten voitaneen pitää selvänä että myös krabilla näin tapahtuu.

On siis perusteltua olettaa, joutuvanne osalliseksi keskinäisestänne seksiturismista.

Onko se sitten hyvä vai huonoasia, on jokaisen omassa harkinnassa.

Äänestä
  • Oltiin tammikuussa Krabilla ja meille etukäteen kerrottiin ettei siellä näe sitä paljoakaan, mutta toisin kävi. Aika avonaisesti se oli näkyvissä jopa päivisin näkyi.Yleensä vanhempi mies talutteli nuorta tyttöä. Eipähän se meitä häirinnyt mitenkään. Kukin viettää lomansa oman makunsa mukaan.

    Äänestä

  • Me emmme ainakaan törmänneet päiväsaikaan minkäänlaiseen seksiturismiin, tai ei ainakaan tajuttu jos sellasta siellä oli. illalla ei tullut paljoa liikuttua joten illasta en tiedä paljonko sitä sillon esiintyy.
    Huoletta voitte lasten kanssa lomailla Ao nangissa, ihanan rauhaisa paikka!

    Äänestä

Mistä tiedät että *tyttö* oli ilotyttö, eikä esimerkiksi vaimo?
Tuntemani kaikki suomi-thai paritkin lomailevat useinmiten thaimaassa.

En kyllä suosittele kenellekkään sekaantumaan tyttöihin, kun alaikäisiin sekaantumisesta pääsee siellä vankilaan.

Aika asiantuntija pitää olla että osaa iänmääritellä Thaimaassa.
Pieni siro koko voi vaikuttaa tyttömäiseltä vaikka kyseessä olisi viidenlapsenäiti.

Äänestä

Kantsisi todella vaihtaa kohde Lantaan, jos tosissanne meinaatte Taikkuihi ihka oikeesti matkustaa!

Äänestä

Krabilla Ao Nangista kyllä löytää tätä bisnestä, jos etsimällä etsii. Ei se mitenkään silmille hyppää tai lomailua haittaa ja huomaatte kyllä ne kadut, jonne ei kannata talsia. Muualla Krabilla esim. kaupungissa tai koh Lantalla tätä ilmiötä ei oikeastaan huomaa, varmasti kulisseissa tapahtuu monenmoista. Thaimaassa tämä bisnes on kaikenkaikkiaan hoidettu melko tahdikkaasti ja siten, ettei se normimatkailijaa häiritse. Eri asia tietysti mm. Pattayan kävelykatu ja Phuketin Patong, joissa tahdikkuus kyllä on kadonnut. Jos pelkkä tieto siitä häiritsee, että rakkauden lisäksi myös raha vaihtaa omistajaa ja tätä jää tarkkailemaan ja arvioimaan, niin voihan se olla pulmallista...Tuskin kukaan lomaansa kuitenkaan moiseen haluaa uhrata ja kannattaakin avoimin mielin ja aistein lomailla omaa lomaansa.

Nastaa lomaa.

Äänestä

Unohda ne iltapäivälehtien/seiskan jutut samoin nuo YLEn jutut Thaimaasta jotka ovat yleensä vielä naisten tekemiä, joissa ei ole mitään positiivista Thaimaasta.Mene sinne Krabiin niin huomaat että siitä ilotyttöbisneksestä ei tiedä mitää ellei satu olemaa likainenmielii,Thaimaalaiset eivät tosiaankaan harrasta seksiä kadulla vaan ovat hyvin hienovaraisia vaikka kävelisivätkin miehen kanssa käsikädessä niin eivät ala kuitenkaan nuoleskelemaa julkisillapaikoilla kuten suomessa esim ravintoloissa,bussipysäkeillä ja elokuvateattereissa sekä muissa yleisissä tiloissaa.Kyllä sää näät sielllä iloisesti hymyileviä kauniita hoikkia naisia minihameissa jos baariin menet mutta niitähän näkee myös suomessa kesällä teraisseilla,eikä heitä horoina pidetä.

Äänestä

Eikö olisi hienoa omista ahdistuksesta huolimatta opettaa lapsille, että vaikka ihmiset ovat erinäköisiä, he voivat olla ystäviä keskenään.

Äänestä
  • ei rasisti! Eikö tuo sun asenteesi ole aika lapsellinen vuonna 2013 ihan miisä maailman kolkassa vaan, jos oot jo täysi-ikäinen..

    Äänestä

  • nauran joskus kirjoitti:

    ei rasisti! Eikö tuo sun asenteesi ole aika lapsellinen vuonna 2013 ihan miisä maailman kolkassa vaan, jos oot jo täysi-ikäinen..

    On siis mielestäsi aikuismaista, ettei erilaiset ihmiset voi olla ystäviä keskenään, ja se pitää opettaa myös lapsilleen?

    Kyllä lapset vaistoaa, vaikkei kaikkea ymmärräkkään. Maailmalla matkustaessa olisi helppoa, opettaa sitä suvaitsevaisuutta, ja jos oma rohkeus riittää, jopa tutustua erilaisiin ihmisiin. Valitettavasti näkee usein juuri päinvastaista tahatontakin *kasvatusta*.

    Olen erittäin iloinen siitä että, jo aikuiset omat lapseni, omaavat myös eri etnistä taustaa olevia ystäviä, ja pitävät sitä jopa etuoikeutena.

    Samoin itse arvostan suuresti thaimaalaisia ystäviäni niin suomessa kuin thaimaassa. Itseäni surettaa ihmisten ahdasmielisyys, ja yksioikoisuus. Eikö silloin olisi parempi pysyä kotona, niin ei tarvitsisi törmätä erilaisiin ihmisiin.

    Äänestä

  • ei rasisti kirjoitti:

    On siis mielestäsi aikuismaista, ettei erilaiset ihmiset voi olla ystäviä keskenään, ja se pitää opettaa myös lapsilleen?

    Kyllä lapset vaistoaa, vaikkei kaikkea ymmärräkkään. Maailmalla matkustaessa olisi helppoa, opettaa sitä suvaitsevaisuutta, ja jos oma rohkeus riittää, jopa tutustua erilaisiin ihmisiin. Valitettavasti näkee usein juuri päinvastaista tahatontakin *kasvatusta*.

    Olen erittäin iloinen siitä että, jo aikuiset omat lapseni, omaavat myös eri etnistä taustaa olevia ystäviä, ja pitävät sitä jopa etuoikeutena.

    Samoin itse arvostan suuresti thaimaalaisia ystäviäni niin suomessa kuin thaimaassa. Itseäni surettaa ihmisten ahdasmielisyys, ja yksioikoisuus. Eikö silloin olisi parempi pysyä kotona, niin ei tarvitsisi törmätä erilaisiin ihmisiin.

    En ny iha ymmärtäny edellistä tekstiis oikein. Lukasin huolimattomasti ja arvelin, ett tarkotat näit thaimaalainen-suomalainen l. nuori tyttö-vanha ukko yhdistelmiä. Ystävyyttä on niin monenlaista ja kukin taaplaa tyylilään, eikös sanotakin, ett sen minkä nuorena oppii, niin sen vanhana hyvin taitaa.. Eli, kun suovaitsevaisuuden oppii nuorena, niin sitte on aikusena suvaitsevainen. Meillä suomalaisill on vaan yleensä niin, ett jo hyvin varhain aloitetaan suvaitsemattomuus ja täll tarkotan nimenomaan suomalaisten toisee suomalaiseen kohdistuvaa ivaa tms. Koulukiusaus termi pitäs eliminoida suomen kielestä ensin ja sitte vasta aloittaa rasismin purku..

    Äänestä

  • mielipide mami 40 kirjoitti:

    En ny iha ymmärtäny edellistä tekstiis oikein. Lukasin huolimattomasti ja arvelin, ett tarkotat näit thaimaalainen-suomalainen l. nuori tyttö-vanha ukko yhdistelmiä. Ystävyyttä on niin monenlaista ja kukin taaplaa tyylilään, eikös sanotakin, ett sen minkä nuorena oppii, niin sen vanhana hyvin taitaa.. Eli, kun suovaitsevaisuuden oppii nuorena, niin sitte on aikusena suvaitsevainen. Meillä suomalaisill on vaan yleensä niin, ett jo hyvin varhain aloitetaan suvaitsemattomuus ja täll tarkotan nimenomaan suomalaisten toisee suomalaiseen kohdistuvaa ivaa tms. Koulukiusaus termi pitäs eliminoida suomen kielestä ensin ja sitte vasta aloittaa rasismin purku..

    Se suvaitsevaisuus pitää olla globaalia kaikkia elollisia kohtaan. On sen rasismin syy sitten koulussa vääränmerkkiset housut, tai erilainen etninentausta, ei muuta sitä asiaa mihinkään. Ei edes vierastasikaa saa hakata.

    Aina löytyy syy mollata tai loukata toista, jos ei kotona ole kasvatusta saanut.

    Aina löytyy myös syy miksi omaa suvaitsevaisuutta voi lykätä.

    Maailmaa ei voi muuttaa, kuin omalta kohdaltaan. Pienet lapset osaavat kyllä leikkiä keskenään vaikkei yhteistä kieltäkään olisi. Vanhemmilta tulee sitten ne estot ja paheksunnat toisia ihmisiä kohtaan. Kotoa saadaan mallit, jolla myös ne kaveripiirit valikoituvat. Ei siis voi kavereitakaan loppupeleissä syyttää, vaikka esim koulu luokin varmasti paineita.

    Äänestä

Anteeksi mutta en voi olla kysymättä onko Turkin Pursassa suomalaisia naisia seksituristeina ,kun niitä Alanyassa riittää!?
Tämän ketjun aloitus on ihan samaa tasoa minun trollailuni kanssa!Jos Krabissa on ilotyttöjä,mitä sitten.Täytyyhän heidänkin elantonsa ansaita!

Äänestä
  • Kiitos kaikille vastauksista. Eiköhän me tuo loma saada läpi vedettyä.

    Äänestä

  • 889555 kirjoitti:

    Kiitos kaikille vastauksista. Eiköhän me tuo loma saada läpi vedettyä.

    Aika erikoinen on sun nimimerkis, mutta so what. On Krabilla myös tyttöbisnestä, mutta, jos verrataan Pattayaan ja Phuketin Patongiin, niin ko. elinkeinon harjoittaminen on Krabilla vähäisempää. Lantalta tuskin tyttöbisnestä löytyy, jollet lähde jotakuta heikäläistä Lantalle retuuttamaan. Jos olet onnellisessa parisuhteessa, niin ko. tytöistä ei ole sinulle haittaa. Miehet tavallaan. Jos miehet ovat tämän asian tarpeessa ja lähtevät sitä Krabilta hakemaan, niin saavat kyllä. Tottakai valpas voi olla ja saakin olla. Hyvän parisuhteen perusta ovat yhteiset ns. pelisäännöt ollaan sitten lomalla ulkomailla tai elellään kotimaassa. Älkää vetäkö mitään, vaan nauttikaa

    Äänestä

Jos matkakohteessa ei ole kansainvälisiä palveluja, ei sinne kukaan matkusta.

Jopa täällä yläperällä Heltsinskissä löytyy palvelut *****-hotelleissa. Muutoin tursisti ei tule. Tämän tietää jopa Turkin hallitus, joka järjestää poikapalvelut suamilahnoille.

Äänestä
  • Suomalainen prostituutio on rumaa ja rikollista, vrt esimerkiksi tänään uutisoitu Aarnion saama tekaistu syyte. Kovat huumeet taustalla. Suomalainen paatunut huora ei IKINÄ hymyile asiakkaalle, se on pakotettu vanhimpaan ammattiinsa.

    Thaimaan iloinen meno on mukavaa ja jos baarin nainen päättää sitten itse, että nyt pyllistetään, on vain pelkkä ILO maksaa se 24 euron pienoinen korvaus iloiselle ihmiselle.

    Äänestä

  • eipä noi Helsinkin "bolse jlujaat" paljon hymyile, ankeeta on

    Äänestä

Olis vissiin pitäny valita kohteeks Krabi tai ainaski toiseks viikkoo. Viime vuodenvaihtee molemmi puoli ol selkeäst näkyvis, ett Thaikkujen fiksuimmat kirjottelijat löytyy palstalt Phuket, vaan eippä löyvvy ennää..

Äänestä
  • Samaa mieltä, phuketin palstalla esim. tuo "ellin sivuille eksynyt kirjoittaja", voi hyvänen aika sentään sitä fiksuuden määrää.

    Äänestä

  • Samaa mieltä kirjoitti:

    Samaa mieltä, phuketin palstalla esim. tuo "ellin sivuille eksynyt kirjoittaja", voi hyvänen aika sentään sitä fiksuuden määrää.

    Mitä sie teet tääl Krabin osastol?

    Äänestä

  • tyhmä vai tyhmempi kirjoitti:

    Mitä sie teet tääl Krabin osastol?

    En ole koskaan Krabilla ollut enkä kai menekään.
    Aloittajan kysymys voidaan kuitenkin yleistää koskemaan maksullista seksiä yleensäkin. Suomen joka kaupungistakin sitä saa jos vaivautuu etsimään.
    Joka ainoassa maassa maailmassa myydään ja ostetaan seksiä. Joka päivä miljoonia kertoja. Se on vaivatonta ja halpaa jos vertaa vaimon ylläpitoon, jonka kanssa seksikin muutaman vuoden jälkeen maistuu puulta. Sen jälkeen ollaankin valmiita moittimaan seksin ostotoimintaa. Kateus iskee kun näkee kuinka äijillä on kauniita seuralaisia.
    Krabin kävijöiltä olen kuullut että paikka on rauhallinen eikä seksitoiminta ole millään tavalla näkyvää.
    Nimimerkki 889555:n rouvan ei pidä toki päästää miestään yksin aamu- eikä iltalenkeille, siitä voi seurata tupenrapinat...

    Äänestä

Alkaa olla noita Nigerialaisia taas Stadin kadut täynnä, turha lähteä 10 tunnin lennon päähän. Toivottavasti Sika Amalia puuttuu asiaan jämäkästi karvaisilla jaloillaan.

Suomeen on tänä vuonna saapunut kymmeniä nigerialaisia naisia hakemaan apua ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä.

Naisia yhdistää se, että he ovat olleet prostituoituina Välimeren maissa, lähinnä Italiassa, Kreikassa tai Espanjassa. Iso osa heistä on raskaana tai tulee Suomeen pienten lasten kanssa.

Äänestä

Krabi on provinssi jossa on 8 lääniä, lääneissä 53 kuntaa ja kunnissa yhteensä 374 kylää, joten kyllä krabiltakin seksibisnestä löytyy. Alueita joita Pattayalta tai phuketista löytyy ei krabilla ole, bisnes on hienovaraisemmin piilossa, mutta etsivä kyllä löytää niin halutessaan. Samaan tapaan voit perheesi kanssa lomailla pattayalla tai patongilla ilman että törmäät seksibisnekseen, paikkoja karttavat kun harvoin noihin keskittymiin eksyvät.

Äänestä
  • Höpö höpö, lomaileppa tosiaan Patongilla tai Pattayalla törmäämättä tähän bisnekseen... Kerroppa huvikseen miten se temppu tehdään paitsi pysymällä tuin hotellialueella, jonne sinnekkin voi joku tuoda oppaansa kylään...

    Äänestä

  • Krabipelle kirjoitti:

    Höpö höpö, lomaileppa tosiaan Patongilla tai Pattayalla törmäämättä tähän bisnekseen... Kerroppa huvikseen miten se temppu tehdään paitsi pysymällä tuin hotellialueella, jonne sinnekkin voi joku tuoda oppaansa kylään...

    Jos jollakin on ollut niin hemmetin pienet kävelyreitit kuten Walking street pattayalla niin ei voi mitään. Kyllä Pattayalla ja Phuketin Patongilla, Hua Hininissä tai Bangkokissa voi lomailla ilman että iltaisin menee määrätyille seuduille näkemään sitä kuinka tyttöjä istuu baarissa. Krabipelle ei aivan selvästi tunne thaimaata lainkaan. Kyllä niitä tyttöjä muuten Krabillakin on.
    Kuinka muuten loma voi mennä piloille jos näkee tyttöjä baarissa? Menkää joskus helsingissä yökerhoihin niissäkin on maksullisia naisia.

    Äänestä

  • kyllä onnistuu kirjoitti:

    Jos jollakin on ollut niin hemmetin pienet kävelyreitit kuten Walking street pattayalla niin ei voi mitään. Kyllä Pattayalla ja Phuketin Patongilla, Hua Hininissä tai Bangkokissa voi lomailla ilman että iltaisin menee määrätyille seuduille näkemään sitä kuinka tyttöjä istuu baarissa. Krabipelle ei aivan selvästi tunne thaimaata lainkaan. Kyllä niitä tyttöjä muuten Krabillakin on.
    Kuinka muuten loma voi mennä piloille jos näkee tyttöjä baarissa? Menkää joskus helsingissä yökerhoihin niissäkin on maksullisia naisia.

    Krabipelle on kyllä käynyt Thaimaassa aika monta kertaa ja asunutkin siellä useita vuoden pätkiä. On käytännössä mahdotonta lomailla Pattiksella tai Patongilla törmäämättä bisnekseen, minua se ei lankaan haittaa, en kyllä maksullista seuraa kaipaakkaan. Ja walkkarilla en ole käynyt kuin kerran, Pattiksella kymmenen. Jos bisnes haittaa niin Pattaya ei ole oikea paikka, eikä Patong, joka muuta väittää ei ole its käynyt noissa paikoissa.

    Äänestä

Krabipelle ei ole tainnut thaimaata nähnytkään, patong ja pattaya ovat kumpikin myös lapsiperheiden suosimia lomakohteita. Kummastakin löytyy kyllä alan ihmisiä mutta nämä ovat keskittyneet tietyille aluille ja siten helposti vältettävissä. Patongilla jos perheesi kanssa eksyt iltapalalle banglalle niin silloin törmäät bisnekseen vain siksi että olet hemmetin tyhmä. Sama koskee pattayaakin, tuollakin on lukuisia katuja joissa on tavallisia ruokaravintoloita ja jos satut huomaamaan olevasi tyttöbaarien ympäröimä, on vajaa pässinpääsi maallisen ruhosi tuonne raahannut aivan tarkoituksella.

Hotellialueella oleva paikallinen nainenko valkoisen miehen kanssa on aina huora ? Miten kestäisit mennä rannalle kun sielläkin saattaa paikallisia huoria olla ottamassa aurinkoa ? Suomessakin törmäät samaan bisnekseen kun thai-nainen kulkee käsikädessä suomalaisen miehen kanssa. Käytä aivojasi saatanan pässi.

Äänestä
  • Ystäväiseni, ei kannata kimmastua, vai itsellesikö suutuit. Meillä on lapsiperhe, Pattis on hyvä paikka meidän perhelomalle. En todellakaan väistele mitään katuja tai arvioi ihmisiä ulkonäön perusteella. En silti suosittele Pattista, en myöskään Patongia kohteeksi, jos haluaa ehdottomasti välttää tyttöbisneksen näkemisen, siitä kai tässä avauksessa oli kyse. Tulinko muuten mainininneeksi että tällä pässillä on rannalla vieressä vihitty thai-nainen ja sama nainen suomessakin käsikynkässä kulkee. Käytän aivojani parhaani mukaan, en silti pyri vääristämään totuutta vaikka Thaimaa onkin toinen kotimme.

    Äänestä

Thaimaan lumo on suuri..

Äänestä

pitää olla melko tiukkapipo, jos Krabilla näkee varsinaista ilotyttökauppaa.
Joka paikasta voi ostaa seksipalveluja, mutta Ao Nangissa en ole törmännyt tällaiseen.
Seksiturismi Thaimaassa on muualla kuin Krabilla.

Äänestä

Se on omassa päässä mitä näkee vai näkeekö?
Eka kerran reissatessamme Patongilla mieheni kanssa , tuli järjetön mustasukkaisuus kohtaus. Seuraavilla kerraoilla se oli jo ok, normaalia ja hyväskystävää. Maassa maan tavalla, niinhän menkin toitotamme.
Sitäpaitsi jos kävelee miehensä kanssa niin thaikku naisetkin antava kävellä ihan rauhassa, toista se on yksin tai poikaporukassa. Eihän kukkaan sielläkään väkisin ketään ota.
Ja jos asiaan ei kiinnitä sen enempää huomioita se ei häiritse ketään.
Minua se ei todellakaan häiritse.
Toki kukakpa mies ei katsoisi vähä pukeista naista jos nenän edessä tanssii. Sehän on terveen miehen merkki.
Ja näistä tyttökaduista voi pysyä poissa...
Joten hyvää lomaa kaikille..

Äänestä

Jos sitä olet hakemassa,niin kannattaa mennä pattayalle...

Äänestä

Se on aivan sinusta ja miehestäsi kiinni kuinka paljon te turistina Krabilla sekstailette. Paljonko vai vähän.

Äänestä

Ruotsalainen tasavertaisuus toteutuu parhaiten, kun otatte leidipojan, joka hoitaa molempien tarpeet ja koette syttymisen uudelleen.

Jämnheten är någonting som kan ställa till det för Djurgården.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


889555 kirjoitti:

Ollaan perheen kanssa lähdössä krabille. Mietityttää onko siellä paljon tätä seksiturismia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu